All posts by : user

Parisuhde on hyvinvointia tukeva ja elämään merkityksellisyyttä tuova tekijä. Monien tutkimusten mukaan hyvä parisuhde edistää myös terveyttä ja sairauksista toipumista (esim. Dupre & Nelson 2016). On aivan mahdollista elää hyvää ja onnellista elämää ilman parisuhdetta, ja on valitettavan tavallista, että ihminen kokee parisuhteessa yksinäisyyttä ja on syvästi onneton. Parisuhde ei siis automaattisesti lisää onnellisuutta mutta sen mahdollisuudet siihen ovat suuret.

Usein pettymykset pitkissä parisuhteissa syntyvät odotuksista ja toiveista, jotka eivät syystä tai toisesta toteudu arjessa. Rakastuneen huuma ei kestä muutamaa vuotta pidempään ja lapsiperhearjessa pysähtyminen toisen ääreen, lempeät sanat ja syvälliset ajatustenvaihdot jäävät tiskivuorten ja harrastuskyytien alle. Iltaisin väsymys mykistää ehkä molemmat, seksikin muuttuu pikaruuaksi ennen kuin se kuihtuu kokonaan. Pikkuhiljaa tyytymättömyys alkaa hiipiä yhä useammin mieleen, synnyttäen parin välille etääntymistä, katkeria tunteita ja loukattua mieltä. – Eikö kaiken pitänyt olla kauniimpaa kuin tämä, kysyy Glennon Doyle menestyskirjassaan Untamed (2020). Se on kysymys, joka nousee syvältä pyykkivuoren, pölypallojen ja lasten tarpeiden alta. Se on kysymys, joka on tuttu monelle pitkässä parisuhteessa perhearkea elävälle.

Turvallisessa suhteessa on lupa puhua myös pettymyksistä. Kertoa sydämen hiljaisesta itkusta rakkauden perään, joka ei arjessa koskaan ollutkaan niin kaunista, kuin yhdessä kerran kuviteltiin. Tuli rutiinit, tuli lapset, tuli tukalaa mahtua rooliin, johon kummankaan ei pitänyt asettua. Meistä tuli kaksi yksinäistä yhdessä, vaikka luvattiin ikuista onnea yhdessä.

Turvallinen rakkaus uskaltaa katsoa totuutta silmiin, eikä väistele kipeitäkään tunteita. Turvallinen parisuhde kestää niin intohimon huuman, kuin kitkerän pettymyksen ja surun. Tarvittaessa se osaa myös päästää irti. Jos rakastaa aidosti, ei koskaan pyri pakottaen omistamaan toista.

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen ja moni ihmissuhde on sen aikana tullut haastetuksi. Koronavuosi on ollut erilainen kokemus eri ihmisille. Toisille jatkuva maskivirta on kuin päättymätön still face-koe, joka nostattaa varhaista kiintymyssuhteeseen liittyvää ahdistusta pintaa ilman, että vaikeiden tunteiden lähteestä saa aina edes kiinni. Toisille kyseessä on vain harmillinen arkea rajoittava, ohimenevä ongelma. Yksi menettää koronaviruksen takia läheisen, toinen työpaikan.

Pelkoa ja huolta, epävarmuutta ja harmia on joutunut kokemaan varmasti jokainen, mutta tunteiden syvyys ja juurisyyt vaihtelevat ihmisten välillä. Tästä syystä myös parisuhteessa on voinut olla tilanteita, joissa toisen tunteet eivät ole tulleet kuulluiksi. Ohitetuksi tuleminen on erityisen kuormittavaa kriisiaikana. Me tarvitsemme turvan kokemusta lähimmissä ihmissuhteissa etenkin silloin, kun olemme peloissamme ja hädissämme. Kyky asettua toisen tueksi ja avuksi on keskeinen osa hyvää parisuhdetta. Joskus aikuinenkin tarvitsee jonkun, joka puhaltaa ja sanoo – noin, kohta se helpottaa. Tuetaan läheisiämme tänä haastavana aikana, viljellään lempeyttä, kiireettömiä kohtaamisia ja huumoria. Lopulta tämäkin menee ohitse ja tilanne muuttuu paremmaksi.

Kirjoittaja

Johanna Linner Matikka

Parisuhde on enemmän kuin yksilöt, jotka sen muodostavat. Molemmat puolisot vaikuttavat toisiinsa ja parisuhteeseen. Parisuhde vaikuttaa molempiin puolisoihin. Parisuhteesta muodostuu parin jaettu kokemusmaailma, joka sisältää arkisia tapahtumia, ajatuksia ja tekoja. Parilla on myös yhteinen tiedostamaton maailma, joka sisältää molempien parisuhteeseen kohdistamia uskomuksia, odotuksia, toiveita ja pelkoja. Seksuaalisuus on osa jokaisen parin suhdetta riippumatta siitä, miten suuren merkityksen se heidän elämässään, suhteessaan ja elämäntilanteessaan saa. Seksuaalisuudessa kietoutuvat yhteen ihmisen ruumiillisuus ja aistimaailma, mielen sisäinen maailma ja kokemukset läheisessä ihmissuhteessa elämisestä. Kun jompikumpi puolisoista sairastuu, sairaus ei ole vain järjellä kohdattava irrallinen saareke, jota hoidetaan. Sairaus vaikuttaa kumpaankin puolisoon ja heidän suhteeseensa. Vaikka toinen puolisoista kantaa sairautta, sairaus on parin yhteinen. Parilla on yhteinen tehtävä huolehtia siitä, ettei parisuhde pääse sairastumaan, sillä sairastuneessa suhteessa myös seksuaalinen halu vähenee.

Sairaus vaikuttaa aina itsetuntoon ja kokemukseen itsestä. Sairastuminen pakottaa hyväksymään elämän rajallisuuden sekä sen, ettei itse ole haavoittumaton. Sairaus merkitsee luopumista jostakin – entisestä terveestä itsestä, toimintakyvystä tai huolettomuudesta. Kaikki luopumiset koskettavat meissä asuvaa kuolemanpelkoa.  Avun pyytäminen, avunpyynnön vastaanottaminen, auttaminen ja autetuksi tuleminen haastavat puolisoiden kyvyn sietää avuttomuutta ja tarvitsevuutta itsessään ja toisessa.  Ne koskettavat puolisoita kaikkina parisuhteen aikoina eikä aina voi tietää ovatko ne helpompia sairastuneelle vai terveelle. Vakavan sairauden kohdalla nämä tarpeet tiivistyvät kysymykseen hoivan mahtumisesta parisuhteeseen. Toisille hoivaaminen ja hoivatuksi tuleminen sammuttavat seksuaalisuutta, kun taas toisille ne voivat toteutua rinnakkain. Parisuhteessa luopuminen ja kuoleman mahdollisuus herättelee puolisoita havahtumaan jokaisen päivän ainutkertaisuuteen sekä siihen, ettei yhteinen elämä ja tulevaisuus ole itsestään selvää. Kuoleman mahdollisuuden läsnäolo parisuhteessa voi saada aikaan puolisoiden eristäytymistä toisistaan, tarrautumista toisiinsa tai jokaisen yhteisen hetken arvostamista ja vaalimista.

Sairastuminen ja sairauden kanssa eläminen herättää monenlaisia ristiriitaisia tunteita. Epävarmuus, viha, huoli, pelko tulevasta ja menettämisen pelko herättävät ajatuksia, joita ei ole helppo kertoa puolisolle. Pyrkimys sammuttaa niitä nakertaa luottamuksen ja turvallisuuden kokemusta parisuhteessa. Kielletyt tunteet eivät kuitenkaan katoa. Ne voivat koteloitua masennukseksi tai purkautua tuhoavalla tavalla. Jos suhteessa ei ole totuttu ilmaisemaan omia tunteita, voi syntyä sairauskupla, jossa yritetään elää ikään kuin sairautta ei olisikaan. Tukahdutetut tunteet vaurioittavat seksuaalista halua, joka syttyäkseen kaipaa luottamusta, turvallisuutta, avoimuutta, levollisuutta ja rentoutta.

Sairastunut puoliso kantaa kaiken edellä mainitun lisäksi myös sairauteen, sen tutkimuksiin ja hoitoihin liittyvän ruumiillisen kärsimyksen ja kivun. Kipu ja pahaolo aiheuttavat vetäytymistä ja itseen käpertymistä. Ruumiillisen sairauden hoidoilla on myös monia fysiologisia sivuvaikutuksia, joilla voi olla kielteisiä seurauksia seksuaalisuudelle. Sädehoidot, kemoterapia ja lääkitykset vaikuttavat hermoihin ja limakalvoihin. Lääkkeet myös väsyttävät ja vaikuttavat seksuaaliseen halukkuuteen ja kiihottumiseen.

On luonnollista, että vakava sairaus myös surettaa tai masentaa, eikä silloin välttämättä seksi ole mielessä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että seksuaalisuus on kaikkea sitä, mikä tuottaa omasta ja toisen ruumiillisuudesta kumpuavaa hyvänolon ja nautinnon tunnetta. Sillä on myös monenlaisia terveysvaikutuksia. Seksin aikana elimistössä vapautuvat hormonit toimivat luonnollisina kivunlievittäjinä, alentavat verenpainetta ja rentouttavat. Sairauden aikana on tärkeää löytää yhdessä erilaisia tapoja saada seksuaalista nautintoa. Jos yhdyntä tuottaa kipua tai liikaa rasitusta, voi rakastella muilla tavoin. Yhdyntäkeskeisyyden sijaan onkin tärkeää antaa aikaa ja tilaa läheisyydelle, hellyydelle, koskettamiselle, hieronnalle, sylikkäin nukkumiselle ja eroottiselle hyväilylle. Yhdessä masturbointi ylläpitää molempien kokemusta toiselle tärkeänä olosta. Myös sanoilla voi helliä, lohduttaa ja koskettaa.

Kirjoittaja:

Sanna Aavaluoma, Suhteessa Oy

Seksuaalisuus on jokaisessa meissä, eikä kenenkään tarvitse erikseen valita, että alanko seksuaaliseksi vai en. Sen sijaan itsensä kanssa kannattaa pohtia, millaista seksiä halua, jos haluan ja kenen tai keiden kanssa sitä haluan.

Anu Suomelan sanoin: seksuaalisuus on sitä, mitä me olemme ja seksi sitä, mitä teemme.

Seksuaalisuudesta puhutaan paljon, ja samaan aikaan ei puhuta laisinkaan. Seksologian ammattilaiset korostavat luontevan puheen tärkeyttä ja samaan aikaan seksistä puhumisen hankaluus saattaa korostua.

Miksi pitää erikseen sanoa, että tämä on nyt todella rentoa ja luontevaa asian käsittelyä – eikö sen pitäisi välittyä puheesta.

Sukupuolista en haluaisi puhua oikeastaan ollenkaan, sillä sukupuolella ei ole merkitystä, tai on – ihmiselle itselleen. Jokainen kokee ja mieltää itsensä omalla tavallaan, eikä siihen pidä kenelläkään muulla olla mitään sanomista.

Sukupuolen, seksuaalisuuden ja seksin kategorisoiminen on turhaa, tärkeämpää olisi pohtia, miten pääsemme toisen luo ja liki silloin kun sitä haluamme. Miten saamme läheisyyttä, kosketusta ja juuri sellaista toimintaa mielessä ja kehossa, jota mielellämme kutsuisimme juuri itselle sopivaksi seksiksi.

Seksistä saa toisinaan alkunsa uusi elämä ja siksi on ollut tärkeää vahdata, kenen kanssa raskaaksi tulevat seksiä tekevät. Samalla olemme epähuomiossa tulleet luoneeksi ajatuksen, että seksi sinällään olisi jotenkin kontrolloitava juttu. Lapset tietysti ansaitsevat suojelua, mutta jos seksin tekemisen osapuolet eivät ole yhdenvertaisia, tai sen tekemiseen pakotetaan, emme puhukaan enää seksistä vaan väkivallasta.

Joten keskityn tässä siihen, että yksi, kaksi tai useampi aikuista haluaa tehdä seksuaalisia tekoja itselleen ja toiselle.

Seksuaalisuutta on yhtä monen sorttista kuin on ihmisiäkin. Jokainen kokee mielensä ja kehonsa omalla tavallaan ja pitää monenlaisia eri asioita seksuaalisesti kiihottavina.

Mikäli emme niin innokkaasti jakaisi ihmisiä kahteen leiriin – miehet ja naiset – ei meidän tarvitsisi pohtia niin tarmokkaasti ihmisten seksuaalisia suuntautumisiakaan. Riittäisi, että ihminen haluaa toisen luo ja liki.

Omaa seksuaalisuuttaan jokainen voi toteuttaa haluamallaan tavalla. Ainoa reunaehto on, että mahdollisen toisen seksiin osallistuvan pitää olla päätäntävaltainen ja halukas tekemään sitä. Päämääräksi seksuaalisuuspuheelle voisimme laittaa sen, että oppisimme puhumaan asioista niin, että kaikki osapuolet puhuvat samasta asiasta.

Käsitteiden sekamelskan vuoksi voisimme pohdiskella, mikä on seksiä. Tarvitaanko siihen sukuelimiä? Onko se aina toimintaa, mitä tehdään, jotta voidaan sanoa seksiä olleen?

Seksuaalineuvojan vastaanotolla pohditaan kovin usein haluttomuutta. Jo kolmekymmentä vuotta sitten tavallinen ongelma neuvontatyössä oli, että asiakas kertoi haluavansa haluta. Tavallista on, että kaikki on muuten ihan ok ja paremminkin, mutta jokin puuttuu.

Se, jokin puuttuva on kovin usein intohimo, halu ryhtyä. Huumaava kaipuu toisen iholle on hävinnyt ja tilalle on tullut kiintiöseksi, suorittaminen, jopa puurtaminen. Kun yhdyntä ei enää tunnu palkitsevalta, on ratkaisu surullisen usein se, että aletaan vältellä tilanteita, joissa sille saattaisi altistua.

Mitä pitäisi tapahtua, jotta tilanne korjaantuisi, kysyy ratkaisukeskeisyyteen taipuvainen neuvoja.

Mikä on seksiä juuri sinulle, mistä nautit, mistä tulee hyvä olo? Mitkä asiat ovat sen esteenä? Vastausta voisi lähteä hakemaan otsikosta: Seksuaalisuus on paljon muutakin kuin seksiä ja seksi muutakin kuin yhdyntä.

Seksin tekemiseen/ harrastamiseen/ sekstailuun/ rakasteluun tarvitaan riittävä uteliaisuus, rohkeus, halu tehdä ja vastaanottamisen taito. Jos seksistä puhuminen tai oman kehon näyttäminen nolottaa, voi olla helpointa, sen enempää puhumatta mennä suoraan yhdyntään. Silloin tosin saattaa käydä niin, että kaikki muu helliminen jää liian vähälle, eikä pelkkä yhdyntä enää olekaan riittävää, kiinnostavaa ja palkitsevaa.

Jos seksiä on katseet, suukottelu, kosketukset ja hyväilyt, ehtivät seksin osapuolet mukaan, eikä seksistä tule suoritus, jossa pyritään toisen (nopeamman) orgasmiin.

Omassa suhteessa kannattaa ehkä pohtia yhdessä sitä, mikä kaikki voisi olla seksiä? Voisiko olla niin, että hyväileminen korvaisi yhdynnän tai ainoastaan sukuelimillä tapahtuvan seksin kokonaan. Nopeimman reitin sijaan valittaisiinkin tutkimusmatka ilman tiukkoja etukäteen asetettuja tavoitteita.

Lopuksi vielä varmuuden vuoksi kertaus: seksuaalisuus on se, mitä olemme ja seksi kaikkea sitä, mistä saamme eroottista, seksuaalista mielihyvää. Yksi miljoonasta tavasta on saada sitä yhdynnästä.

Kirjoittaja

KATRIINA BILDJUSCHKIN

On sanottu, että henkisestä väkivallasta jää syvemmät jäljet kuin fyysisestä väkivallasta. Vaikka pahoinpitely voi pahimmillaan viedä uhrilta hengen, saattaa sanonnassa olla perää.

Henkinen väkivalta voi ilmetä toisen vähättelynä, nöyryyttämisenä, kontrollointina ja uhkailuna.

Vähättely voi olla toisen vanhemmuuden, kodinhoidon, ulkonäön, seksitaitojen tai ammatillisen osaamisen aiheetonta arvostelua. Nöyryyttämiseksi se muuttuu, kun paikalle tulee yleisöä, sukulaisia tai ystäviä.

Kontrollointi ilmenee toisen ajankäytön, puhelimenkäytön tai rahankäytön pilkuntarkkana vahtimisena. Myös puolison ”liian seksikäs” pukeutuminen voi olla kontrollin kohteena. Taustalla on usein olla halu hallita, mutta myös mustasukkaisuuteen liittyy kumppanin kontrollointia. Tällöin jatkuvan silmälläpidon alla yksinkertaisten päivittäisten toimien, esimerkiksi ruokaostosten hoitaminen, muuttuu vaikeaksi ja stressaavaksi.

Uhkailun taustalla on usein fyysinen väkivalta. Uhri pakotetaan toimimaan toivotulla tavalla koska vaihtoehtona on väkivalta. ”Vaimo tietää, että kun nostan sormen pystyyn, on aika vaieta”, kertoo mies hoitoryhmässä. Toista voi uhata rahan pidättämisellä, ajamalla autoa holtittomasti tai uhkaamalla että tekee itsemurhan. Erityisesti erotilanteessa aiheettomia lastensuojeluilmoituksia käytetään uhkailun ja toisen vahingoittamisen välineenä.

Henkinen väkivalta voi olla satunnaista, leimahtaa aika ajoin riidan yhteydessä, mutta se voi myös olla osa parisuhteen päivittäistä vuorovaikutusta. Henkisen väkivallan, niin kuin väkivallan ylipäänsä, päämääränä on saada toinen tekemään mitä halutaan.

Henkinen väkivalta voi olla molemminpuolista sivaltelua riitojen yhteydessä, päivittäistä naljailua tai yksisuuntaista, puolison mielenterveyttä murtavaa jatkuvaa henkistä terroria. Tavallinen kehitys niin henkisen kuin fyysinenkin väkivallan kohdalla on, että se alkaa pienillä, tuskin huomattavilla teoilla, mutta pahenee ja muuttuu raaemmaksi ajan kuluessa.

On tavallista, että uhri selittää kumppanin väkivaltaista käyttäytymistä omilla virheillään. ”Miksi menin sanomaan niin pahasti lastenhoidosta” tai ”miten minä saatoin polttaa sen ruuan pohjaan”. Selitykset kuulostavat ulkopuolisen korvaan usein järjettömiltä tai ainakin suhteettoman pieniltä asioilta verrattuna niitä seuranneisiin väkivallantekoihin, mutta uhrin ajatusmaailmassa ne ovat keino selviytyä. ”Jos minä vain toimisin paremmin mitään pahaa ei tapahtuisi”, sanoo uhrin logiikka. Ja se sopii pahoinpitelijälle hyvin.

Fyysinen väkivalta on yleensä satunnaisempaa kuin henkinen väkivalta. Sitä on helppo selittää tilannetekijöillä, ”no se oli humalassa, sillä on kova stressi…”. Fyysinen väkivalta on tekona helpompi ymmärtää tekijän vastuulla olevaksi asiaksi. Fyysinen väkivalta kertoo tekijästä, ”se on niin kusipää, minä en kauan kattele tätä”.

Suurin osa elämästä on arkea ja siksi sillä mitä tapahtuu keskellä arkea on suuri merkitys. Henkinen väkivalta on usein toistuvaa ja arjen keskellä tapahtuvaa . Pitkään jatkuvana se voi alkaa syövyttää uhrin mieltä ja minäkuvaa, ”ehkä minä oikeasti olen näin ruma, taitamaton ja tyhmä kuin minulle sanotaan”. Mitä enemmän uhri syyttää väkivallasta itseään, sitä haavoittavampaa väkivalta on.

Henkinen väkivalta jättää ihon ehjäksi mutta viiltää haavan identiteettiin.

Kirjoittaja

Pekka Puukko
Perheneuvoja