Kirjoitukset in category: Blogi

Seksuaalisuus on jokaisessa meissä, eikä kenenkään tarvitse erikseen valita, että alanko seksuaaliseksi vai en. Sen sijaan itsensä kanssa kannattaa pohtia, millaista seksiä halua, jos haluan ja kenen tai keiden kanssa sitä haluan.

Anu Suomelan sanoin: seksuaalisuus on sitä, mitä me olemme ja seksi sitä, mitä teemme.

Seksuaalisuudesta puhutaan paljon, ja samaan aikaan ei puhuta laisinkaan. Seksologian ammattilaiset korostavat luontevan puheen tärkeyttä ja samaan aikaan seksistä puhumisen hankaluus saattaa korostua.

Miksi pitää erikseen sanoa, että tämä on nyt todella rentoa ja luontevaa asian käsittelyä – eikö sen pitäisi välittyä puheesta.

Sukupuolista en haluaisi puhua oikeastaan ollenkaan, sillä sukupuolella ei ole merkitystä, tai on – ihmiselle itselleen. Jokainen kokee ja mieltää itsensä omalla tavallaan, eikä siihen pidä kenelläkään muulla olla mitään sanomista.

Sukupuolen, seksuaalisuuden ja seksin kategorisoiminen on turhaa, tärkeämpää olisi pohtia, miten pääsemme toisen luo ja liki silloin kun sitä haluamme. Miten saamme läheisyyttä, kosketusta ja juuri sellaista toimintaa mielessä ja kehossa, jota mielellämme kutsuisimme juuri itselle sopivaksi seksiksi.

Seksistä saa toisinaan alkunsa uusi elämä ja siksi on ollut tärkeää vahdata, kenen kanssa raskaaksi tulevat seksiä tekevät. Samalla olemme epähuomiossa tulleet luoneeksi ajatuksen, että seksi sinällään olisi jotenkin kontrolloitava juttu. Lapset tietysti ansaitsevat suojelua, mutta jos seksin tekemisen osapuolet eivät ole yhdenvertaisia, tai sen tekemiseen pakotetaan, emme puhukaan enää seksistä vaan väkivallasta.

Joten keskityn tässä siihen, että yksi, kaksi tai useampi aikuista haluaa tehdä seksuaalisia tekoja itselleen ja toiselle.

Seksuaalisuutta on yhtä monen sorttista kuin on ihmisiäkin. Jokainen kokee mielensä ja kehonsa omalla tavallaan ja pitää monenlaisia eri asioita seksuaalisesti kiihottavina.

Mikäli emme niin innokkaasti jakaisi ihmisiä kahteen leiriin – miehet ja naiset – ei meidän tarvitsisi pohtia niin tarmokkaasti ihmisten seksuaalisia suuntautumisiakaan. Riittäisi, että ihminen haluaa toisen luo ja liki.

Omaa seksuaalisuuttaan jokainen voi toteuttaa haluamallaan tavalla. Ainoa reunaehto on, että mahdollisen toisen seksiin osallistuvan pitää olla päätäntävaltainen ja halukas tekemään sitä. Päämääräksi seksuaalisuuspuheelle voisimme laittaa sen, että oppisimme puhumaan asioista niin, että kaikki osapuolet puhuvat samasta asiasta.

Käsitteiden sekamelskan vuoksi voisimme pohdiskella, mikä on seksiä. Tarvitaanko siihen sukuelimiä? Onko se aina toimintaa, mitä tehdään, jotta voidaan sanoa seksiä olleen?

Seksuaalineuvojan vastaanotolla pohditaan kovin usein haluttomuutta. Jo kolmekymmentä vuotta sitten tavallinen ongelma neuvontatyössä oli, että asiakas kertoi haluavansa haluta. Tavallista on, että kaikki on muuten ihan ok ja paremminkin, mutta jokin puuttuu.

Se, jokin puuttuva on kovin usein intohimo, halu ryhtyä. Huumaava kaipuu toisen iholle on hävinnyt ja tilalle on tullut kiintiöseksi, suorittaminen, jopa puurtaminen. Kun yhdyntä ei enää tunnu palkitsevalta, on ratkaisu surullisen usein se, että aletaan vältellä tilanteita, joissa sille saattaisi altistua.

Mitä pitäisi tapahtua, jotta tilanne korjaantuisi, kysyy ratkaisukeskeisyyteen taipuvainen neuvoja.

Mikä on seksiä juuri sinulle, mistä nautit, mistä tulee hyvä olo? Mitkä asiat ovat sen esteenä? Vastausta voisi lähteä hakemaan otsikosta: Seksuaalisuus on paljon muutakin kuin seksiä ja seksi muutakin kuin yhdyntä.

Seksin tekemiseen/ harrastamiseen/ sekstailuun/ rakasteluun tarvitaan riittävä uteliaisuus, rohkeus, halu tehdä ja vastaanottamisen taito. Jos seksistä puhuminen tai oman kehon näyttäminen nolottaa, voi olla helpointa, sen enempää puhumatta mennä suoraan yhdyntään. Silloin tosin saattaa käydä niin, että kaikki muu helliminen jää liian vähälle, eikä pelkkä yhdyntä enää olekaan riittävää, kiinnostavaa ja palkitsevaa.

Jos seksiä on katseet, suukottelu, kosketukset ja hyväilyt, ehtivät seksin osapuolet mukaan, eikä seksistä tule suoritus, jossa pyritään toisen (nopeamman) orgasmiin.

Omassa suhteessa kannattaa ehkä pohtia yhdessä sitä, mikä kaikki voisi olla seksiä? Voisiko olla niin, että hyväileminen korvaisi yhdynnän tai ainoastaan sukuelimillä tapahtuvan seksin kokonaan. Nopeimman reitin sijaan valittaisiinkin tutkimusmatka ilman tiukkoja etukäteen asetettuja tavoitteita.

Lopuksi vielä varmuuden vuoksi kertaus: seksuaalisuus on se, mitä olemme ja seksi kaikkea sitä, mistä saamme eroottista, seksuaalista mielihyvää. Yksi miljoonasta tavasta on saada sitä yhdynnästä.

Kirjoittaja

KATRIINA BILDJUSCHKIN

On sanottu, että henkisestä väkivallasta jää syvemmät jäljet kuin fyysisestä väkivallasta. Vaikka pahoinpitely voi pahimmillaan viedä uhrilta hengen, saattaa sanonnassa olla perää.

Henkinen väkivalta voi ilmetä toisen vähättelynä, nöyryyttämisenä, kontrollointina ja uhkailuna.

Vähättely voi olla toisen vanhemmuuden, kodinhoidon, ulkonäön, seksitaitojen tai ammatillisen osaamisen aiheetonta arvostelua. Nöyryyttämiseksi se muuttuu, kun paikalle tulee yleisöä, sukulaisia tai ystäviä.

Kontrollointi ilmenee toisen ajankäytön, puhelimenkäytön tai rahankäytön pilkuntarkkana vahtimisena. Myös puolison ”liian seksikäs” pukeutuminen voi olla kontrollin kohteena. Taustalla on usein olla halu hallita, mutta myös mustasukkaisuuteen liittyy kumppanin kontrollointia. Tällöin jatkuvan silmälläpidon alla yksinkertaisten päivittäisten toimien, esimerkiksi ruokaostosten hoitaminen, muuttuu vaikeaksi ja stressaavaksi.

Uhkailun taustalla on usein fyysinen väkivalta. Uhri pakotetaan toimimaan toivotulla tavalla koska vaihtoehtona on väkivalta. ”Vaimo tietää, että kun nostan sormen pystyyn, on aika vaieta”, kertoo mies hoitoryhmässä. Toista voi uhata rahan pidättämisellä, ajamalla autoa holtittomasti tai uhkaamalla että tekee itsemurhan. Erityisesti erotilanteessa aiheettomia lastensuojeluilmoituksia käytetään uhkailun ja toisen vahingoittamisen välineenä.

Henkinen väkivalta voi olla satunnaista, leimahtaa aika ajoin riidan yhteydessä, mutta se voi myös olla osa parisuhteen päivittäistä vuorovaikutusta. Henkisen väkivallan, niin kuin väkivallan ylipäänsä, päämääränä on saada toinen tekemään mitä halutaan.

Henkinen väkivalta voi olla molemminpuolista sivaltelua riitojen yhteydessä, päivittäistä naljailua tai yksisuuntaista, puolison mielenterveyttä murtavaa jatkuvaa henkistä terroria. Tavallinen kehitys niin henkisen kuin fyysinenkin väkivallan kohdalla on, että se alkaa pienillä, tuskin huomattavilla teoilla, mutta pahenee ja muuttuu raaemmaksi ajan kuluessa.

On tavallista, että uhri selittää kumppanin väkivaltaista käyttäytymistä omilla virheillään. ”Miksi menin sanomaan niin pahasti lastenhoidosta” tai ”miten minä saatoin polttaa sen ruuan pohjaan”. Selitykset kuulostavat ulkopuolisen korvaan usein järjettömiltä tai ainakin suhteettoman pieniltä asioilta verrattuna niitä seuranneisiin väkivallantekoihin, mutta uhrin ajatusmaailmassa ne ovat keino selviytyä. ”Jos minä vain toimisin paremmin mitään pahaa ei tapahtuisi”, sanoo uhrin logiikka. Ja se sopii pahoinpitelijälle hyvin.

Fyysinen väkivalta on yleensä satunnaisempaa kuin henkinen väkivalta. Sitä on helppo selittää tilannetekijöillä, ”no se oli humalassa, sillä on kova stressi…”. Fyysinen väkivalta on tekona helpompi ymmärtää tekijän vastuulla olevaksi asiaksi. Fyysinen väkivalta kertoo tekijästä, ”se on niin kusipää, minä en kauan kattele tätä”.

Suurin osa elämästä on arkea ja siksi sillä mitä tapahtuu keskellä arkea on suuri merkitys. Henkinen väkivalta on usein toistuvaa ja arjen keskellä tapahtuvaa . Pitkään jatkuvana se voi alkaa syövyttää uhrin mieltä ja minäkuvaa, ”ehkä minä oikeasti olen näin ruma, taitamaton ja tyhmä kuin minulle sanotaan”. Mitä enemmän uhri syyttää väkivallasta itseään, sitä haavoittavampaa väkivalta on.

Henkinen väkivalta jättää ihon ehjäksi mutta viiltää haavan identiteettiin.

Kirjoittaja

Pekka Puukko
Perheneuvoja

Kypsällä iällä solmittu parisuhde ei ole vain kahden kauppa. Mukana tulee molempien eletty elämä – niin hyvässä kuin pahassakin.

Houkutus ajatella uuden suhteen kynnyksellä, että lähtee suhteeseen puhtaalta pöydältä, on suuri. ”Tätä minä en tyri”, moni vannoo. ”Tässä suhteessa teen kaiken oikein.”

Perhepsykoterapeutti Liisa Välilän mielestä ajatus on hyvä lähtökohta. Vuorovaikutus uudessa suhteessa antaa mahdollisuuden tuulettaa omia luutuneita ajatusmallejaan. On kuitenkin tärkeää myös tiedostaa, ettei puhtaalta pöydältä aloittaminen enää toisella tai kolmannella kierroksella ole mahdollista.

– Mukaan tulee kaikki, varhaislapsuudesta lähtien. On entisiä puolisoita, ehkä lapsia ja lapsenlapsia, ystäviä, perinteitä, kokemuksia ja opittuja tapoja. Ne kaikki tekevät meistä ihmisen, joka olemme tänä päivänä. Mennyt määrittää pitkälti myös sen, miten kohtaamme toisen ihmisen.

Pitkän suhteen päättyessä ihminen tarvitsee aikaa käsitellä tapahtuneet ja tulla sinuiksi tilanteen kanssa. Välilä näkee kuitenkin jatkuvasti työssään pariskuntia, jotka ovat kiirehtineet uuteen suhteeseen pian edellisen, ehkä pitkänkin liiton päätyttyä. Pariterapeutin silmissä laastarisuhteen hankkiminen ei ole hyvä idea.

– Muutoskohdat ylipäätään ovat hetkiä, jolloin elämässä kannattaisi tehdä inventaariota. Silloin voi miettiä mitä haluaa pitää entisestä ja mitä jättää taakseen. Asioiden käsittely kasvattaa itsetuntemusta ja luo paremman pohjan uudelle suhteelle.

Virheistä voi oppia

Menneet kokemukset, kipeätkään, eivät estä uutta onnea. Välilä muistuttaa, että kyky oppia uusia taitoja – myös ihmissuhdetaitoja – säilyy läpi iän. Jos on edellisessä suhteessa oppinut mököttämään, voi uudessa suhteessa päättää opetella keskustelemaan. Jos ongelmana on ollut läheisyyden puute, voi tiedostaa asian ja pyrkiä panostamaan siihen uuden kumppanin kanssa.

– Omista virheistään voi oppia. Omat kipukohdat on kuitenkin hyvä tiedostaa, sillä ne tulevat todennäköisesti muistuttamaan aika ajoin itsestään. Mustasukkaisuus esimerkiksi on niin syvällä oleva pelko tulla hylätyksi, ettei siitä pääse ehkä omin neuvoin eroon. Ja jos entinen puoliso on ollut väkivaltainen, voi pienikin ele laukaista ihmisessä hädän tunteen.

Vaikeita kokemuksia on Välilän mukaan yleensä hyvä purkaa jonkun ulkopuolisen kanssa. Muuten voi käydä niin, että puolisosta tulee parisuhteen terapeutti. Se ei ole Välilän mielestä hyvä pohja suhteelle.

– Molemmilla pitäisi olla käytettävissä 50 prosenttia parisuhteen hyvinvoinnin eteen. Vaikka toinen olisi oppinut kokemuksistaan enemmän, hän ei voi ottaa enempää kantaakseen. Samalla tavalla kumpikaan ei voi mennä toisensa siivellä tässä suhteessa.

Mennyt ei saa olla tabu

Vaikean eron jälkeen voi tulla houkutus parjata entistä puolisoa ja tämän sukua uudelle kumppanille. Se ei ole Välilän mielestä sen parempi tapa kuin entisen puolison yletön ihailukaan. Viisainta olisi käyttää mennyttä lähteenä itsensä tutkiskeluun. Miettiä mitä olen oppinut itsestäni entisessä suhteessani ja mitä voin tuoda siitä mukanani uuteen suhteeseen.

– Mennyt ei saa olla tabu. Parasta olisi, jos entisestä elämästä voisi keskustella avoimesti ja rakentavasti. Osoittaa kypsyyttä pystyä käsittelemään ja kuulemaan kumppanin elämäntarinaa. Kukaan ei silti halua jatkuvasti tulla verratuksi johonkin toiseen.

Välilä kannustaa pariskuntia avoimuuteen myös muiden läheisten kanssa. Hän muistuttaa, että kypsällä iällä solmitussa suhteessa on monin verroin mahdollisia mielensä pahoittajia nuorena solmittuihin liittoihin verrattuna. Kun menee yhteen uuden ihmisen kanssa, menee samalla yhteen tämän lapsien, entisten puolisoiden, lastenlapsien, ystävien, anoppien ja appien ja muiden sukulaisten kanssa. Heitä ei kannata sulkea onnen huumassa ulkopuolelle.

– Lapset voivat esimerkiksi pahoittaa mielensä, jos isä lähtee nuoremman naisen mukaan ja jättää ikääntyvän äidin yksin. Uuden kumppanin löytyminen pian toisen kuoleman jälkeen voi myös tuntua läheisistä oudolta. Aikuiset ihmiset tekevät aina päätöksensä itse, mutta läheisten näkemyksiä kannattaa kuunnella.

Hyvä tapa välttää epäilyt ja kaunat, on tehdä pelisäännöt selviksi heti alussa. Pari voi ensin yhdessä päättää esimerkiksi tehdäänkö avioehto, kuka maksaa laskut, missä asutaan ja mikä tulee olemaan lasten ja lastenlasten asema suhteessa. Sitten voidaan kutsua molempien lapset yhteen ja kertoa heille, miten pari on ajatellut järjestää elämänsä – miten juhlapyhiä vietetään, kuka perii kenetkin, kenelle kesämökki tulee jäämään ja miten uutta kumppania kutsutaan. Ne eivät ole rakastuneena päällimmäisenä mielessä, mutta juuri siksi niitä pitäisi Välilän mukaan pohtia.

– Elettyä elämää ei tarvitse piilottaa eikä kieltää. Voi ajatella, että ”olen elänyt hyvän elämän ja näin haluan jatkaa sitä sinun kanssasi”.

Teksti Susanna Chazalmartin
Viva – lehti 2014

Uskottomuus parisuhteen ongelmana näyttää olevan kovassa kasvussa. Yhä useampi parisuhdekriisi saa alkunsa toisen puolison uskottomuudesta. Tarkoitan tässä uskottomuudella vakavaa ja kuukausia tai jopa vuosia kestänyttä salaista suhdetta enkä puutu ns. yhden illan syrjähyppyihin.

Parisuhteen päättymisen ja avioeron taustalla uskottomuus on myös hyvin keskeinen osatekijä. Monet parisuhteet päättyvät uskottomuuskriisiin, koska kriisiä ei pystytä ratkaisemaan. Joskus taas uusi suhde menee vanhan edelle ja uskoton osapuoli valitsee toiveita herättävän uuden kumppanin. Joillekin pareille uskottomuus tuo sen aiheuttaman kriisin kautta uuden ja entistä paremman suhteen. Uskottomuudesta voi siis selvitä ja sitä voi jopa ehkäistä.

 Mistä uskottomuus johtuu?

Periaatteessa kuka tahansa ihminen voi ajautua uskottomuuteen. Sen taustalla on monia erilaisia tekijöitä, joiden takia henkilö luopuu oikeaksi tietämästään käyttäytymistavasta ja rikkoo omaa moraaliaan ja antamiaan lupauksia vastaan. Uskottomuus saa sekä pettäjän itsensä että kumppanin tarkastelemaan suhdettaan ja sen kehittämistarpeita, mutta erityisesti myös henkilökohtaista tilaansa ja kehitysvaihettaan.

On selvää, että hyvin toimiva ja paljon tyydytystä tuova parisuhde on ”vastalääkettä” uskottomuudelle. Kenenkään parisuhde ei kuitenkaan voi aina olla täysin tyydyttävä.

Parisuhde muuttuu koko ajan sen osapuolten muuttuessa ja täten sen käsikirjoitustakin on pystyttävä korjaamaan vuosien varrella. Hyvässä parisuhteessa on paljon avoimuutta ja tunteiden ilmaisua sekä niiden tuomaa läheisyyttä. Mikäli suhdetta hallitsevat puhumattomuus ja salassa pidetyt tunteet, on seurauksena etääntymistä ja tyytymättömyyttä.

Tämä koskee myös suhteeseen liittyviä pelkoja. Eräs asiakkaani, Mika, kertoi aina pelänneensä, että hänen vaimonsa vielä joskus pettää häntä. Hänen pelkonsa juonsi juurensa edellisistä suhteista, joissa hän joutui aina toteamaan tulleensa petetyksi. Jopa hänen oma äitinsä hylkäsi hänet jo ennen hänen kouluikäänsä. Naiset eivät siten tuntuneet Mikasta kovin luotettavilta ja hänen pelkonsa osoittautuivat kerta toisensa jälkeen aiheellisiksi. Niin nytkin. Vastaavanlaisia tarinoita voi kuulla muiltakin uskottomuuden kanssa kamppailevilta pareilta.

Uskottomuuden pelko voi johtaa arkuuteen ilmaista avoimesti tunteita ja altistaa siten uskottomuudelle. Joskus uskottomuuteen päätynyt puoliso kertoo olleensa kumppaninsa mielivallan uhri jo pitkään ja menettäneensä tasavertaisen suhteen tähän, jos sitä on koskaan ollutkaan.

Parisuhdetta merkittävämpi uskottomuuden aiheuttaja näyttää olevan ihmisen oma kasvu ja kehitys.

Jokainen meistä käy aika ajoin läpi kasvukriisejä, joiden vallitseva tunne on tyytymättömyys omaan elämään. Tällöin ihminen kyseenalaistaa siihen asti elämänsä elämän ja samalla usein myös parisuhteensa, joka edustaa entisen elämän valintoja. Kriisissä oleva ihminen hakee myös keskusteluyhteyttä toisiin ihmisiin, joiden kanssa hän voisi peilata sisintään. Tällöin hän tapaa ihmisen, joka on myös omassa kasvukriisissään. Keskustelu näiden ihmisten kesken on hyvin antoisaa ja ihastuttavaa. Rakastuminen on ikään kuin luonnollinen seuraus keskustelusta.

Vakituisen suhteen ulkopuolinen suhde tulee niin houkuttavaksi, että kumpikaan osapuoli ei voi vastustaa kiusausta vaikka tietää tekevänsä väärin. Rakastumisen olotila tuntuu tuolloin hyvältä ja tyydyttävältä, mutta on tavallaan myös ansa. Rakastunut ei pysty arvioimaan elämäänsä monipuolisesti vaan tulkitsee tilannetta omien toiveittensa mukaan. Elämän toiveet voidaan tuolloin asettaa uuteen kumppaniin, jota ei tunneta kunnolla. Rakastumisen olotila menee kuitenkin aina ohi ja todellisuus paljastaa lopulta kasvonsa.

Yhteiskunnalliset syyt kuten suhtautuminen parisuhteeseen ja avioliittoon sekä uskottomuuteen ovat osaltaan joko tukemassa pysyvää suhdetta tai sitten heikentämässä sitä. Meidän aikanamme vakinaisen parisuhteen kanssa kilpailevista suhteista ei enää vaieta eikä niitä häpeillä kuten ennen. Iltapäivälehdet herkuttelevat niillä lööpeissään. ”Salarakas” näyttää olevan pääsylippu julkisuuteen ja viihdepalstoille toiveena helpon rahan ansaitseminen.

Perinteinen maalaisyhteiskunnan moraali näyttää rapistuneen eikä uskottomuus ole enää niin suuri synti kuin ennen. Samaan aikaan suomalaiset pitävät kuitenkin uskollisuutta edelleen parisuhteensa tärkeimpänä asiana.

Mikä yhteiskunnassamme sitten tukee uskollisuutta ja mikä uskottomuutta? Ainakin tilaisuus uskottomuuteen on tarjolla joka päivä, koska suuri yksilönvapaus mahdollistaa hyvin monenlaiset miehen ja naisen kohtaamiset. Romanttinen parisuhdekulttuuri ja viihde tukevat seikkailua ja nautintoa hakevaa ihmistä.

Uskottomuuden pimeästä puolesta ja sen aiheuttamasta tuskasta puhutaan vähemmän. Uskoton joutuu kuitenkin kohtaamaan aina tuomitseviakin näkemyksiä ja sen lisäksi paljon syyllisyyttä. Useimmiten uskoton pelaa isoilla panoksilla, sillä hän asettaa vaakalaudalle avioliittonsa tai avoliittonsa, perhe-elämänsä ja usein myös taloudellisen tulevaisuutensa. Petetyksi tulevan ihmisen viha voi myös seurata pitkään riippumatta siitä, millaisiin valintoihin uskottomuus paljastuttuaan johtaa.

Voiko siitä selvitä?

Ennen pitkää uskottomuus paljastuu tavalla tai toisella. Toiset kertovat sen itse, toiset jäävät kiinni sattuman kautta. Tilanne on aina hankala ja tuskallinen. Uskottomalle on usein yllätys, miten raskaasti toinen asian kokee. Joskus se voi olla jopa elämän ja kuoleman kysymys. Paljastuminen voi johtaa myös äkkinäisiin tekoihin ja päätöksiin, jotka eivät pitkällä tähtäimellä ole lainkaan harkittuja. Tällaisia voivat olla pikainen eropäätös, kostaminen omalla uskottomuudella ja toisen julkinen mustamaalaaminen.

Mikäli uskottomuuden ei haluta kaatavan vakituista suhdetta ja perhe-elämää, pyritään se usein hyvittämään omilla teoilla. Uskoton alkaa käyttäytyä tavalla, jota toinen on aina toivonut. Petetty voi myös aluksi pyrkiä torjumaan vihansa peläten sen olevan viimeinen niitti omalle parisuhteelle. Kummankaan aidot tunteet eivät silloin pääse kunnolla esille eikä suhteen vaatimia korjauksia voida tehdä.

Uskottomuuden paljastuminen avaa noin puolen vuoden pituisen etsikkoajan, jonka aikana tapahtuman tuskallinen tuoreus antaa motivaatiota toimia paremman suhteen puolesta.

Tämä tarkoittaa sitä, että petetyn on löydettävä mahdollisimman rakentavia tapoja purkaa vihaansa, jotta vihan tunteet eivät jää kaivelemaan suhteen jatkuessa ja nouse esille piilevällä tavalla tai muutu katkeruudeksi. Uskoton menettää myös luottamuksen toisen silmissä ja pyrkii saavuttamaan sen takaisin. Se ei kuitenkaan tapahdu vakuutteluin ja lupauksin vaan ”menemällä itseensä” ja pohtimalla, miksi minulle kävi näin.

Tähän suhteensa parantamiseen useimmat pariskunnat tarvitsevat ulkopuolista apua ja yksilöllisiä sekä yhteisiä käyntejä parisuhdeneuvonnassa.

Useimmat pariskunnan voivat onneksi selvitä tästä kriisistään, mikäli ovat valmiita panostamaan tosissaan suhteensa kehittämiseen.

Miten voisin välttyä uskottomuudelta?

Joissakin kulttuureissa uskottomuutta ehkäistään kumppanin vahtimisella ja erilaisin rajoituksin. Rajoittamista ja vahtimista esiintyy myös meillä, mutta sen vaikutus suhteen kestävyyteen on yleensä päin vastainen kuin rajoitusten asettaja toivoo.

Yksilöllinen elämän hallinta ja omaa kasvua ja kehitystä edistävät toimet ovat parisuhteelle eduksi. Mikäli ihminen voi elää mielestään tyydyttävää elämää ei hänen tarvitse voimakkaasti kyseenalaistaa sitä eikä parisuhdettaankaan. Yksilöllinen tyytymättömyys on seurausta omien tarpeiden laiminlyömisestä ja itsetuntemuksen puutteista. Itsestään huolehtiminen ei ole itsekkyyttä ja omahyväisyyttä vaan omien voimavarojen kasaamista parempien ihmissuhteiden puolesta.

Huolehtimalla itsestään huolehtii myös parisuhteestaan. Tällöin suhteeseen liittyvät odotukset tulevat realistisemmiksi ja pettymyksen mahdollisuus pienemmäksi. Parisuhteen tragedia onkin meidän aikanamme nimenomaan siihen ladattavat liialliset emotionaaliset odotukset.

Jokainen parisuhde vaatii jatkuvaa huolenpitoa voidakseen täyttää sille asetetut odotukset. Kukaan ei näytä pysyvän jatkuvasti tyytyväisenä samanlaisessa suhteessa. Suhteen alussa odotamme siltä eri asioita kuin vuosien päästä. Sen vuoksi suhteen tulisi pysyä mukana kehityksessä vastatakseen muuttuvia tarpeitamme.

Suhdetta voi kehittää monella tavalla. Tärkeintä on nähdä, että se on yhteistä toimintaa. Kukaan ei voi yksin kehittää parisuhdettaan. Erilaiset parisuhdetta vahvistavat tapahtumat ja kirjallisuus ovat monille avuksi.

Kirjoittaja

Kari Kiianmaa, psykologi, Kehityksen Avaimet Ky

Tämä kirjoitus on osa Vihreää valoa kuuntelemiselle -kampanjaa Maailman mielenterveyspäivän 10.10.2020 yhteydessä.

Ihmisen yksi keskeisimmistä tarpeista on kaipaus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Se on erityisen tärkeää lähimmän ihmisen kanssa, joka on usein oma kumppani.

Valinta kuunnella kertoo välittämisestä. Kun valitsen kuunnella, ilmaisen sillä asian tärkeyttä ja omaa välittämistäni toista kohtaan.

Kuuntelijan kompastuskivi on usein tulkintojen tekeminen tai aktivoituminen kuuntelijasta puhujaksi. Omien tulkintojen tekeminen näyttäytyy toiselle poissaolevuutena tai malttamattomuutena kuunnella loppuun. Aktivoituminen kuuntelijasta puhujaksi voi olla esimerkiksi neuvomista tai ratkaisuvaihtoehtojen hakemista. Nämä mahdollisesti hyvää tarkoittavat tavat eivät useinkaan auta, koska puhujan keskeinen tarve on tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ja vasta sen jälkeen löytää ratkaisu asiaan. Toisen keskeyttäminen arvostelemalla, vähättelemällä tai mitätöimällä katkaisee avoimen vuorovaikutustilanteen.

Miten voisin kehittää kuuntelutaitojani?

1. Kiinnostus. Valinta laittaa omat asiat hetkeksi syrjään ja huomioida toisen tarve kertoa itselleen tärkeästä asiasta. Kiinnostusta voi osoittaa esimerkiksi katsomalla silmiin, laittamalla puhelimen pois, sekä tekemällä tarkentavia kysymyksiä.
2. Läsnäolo. Hetkessä oleminen ja läsnäolo luovat hyvää ilmapiiriä puhumiselle ja kuuntelemiselle. Omien ajatusten hiljentäminen on usein kuuntelemisen kannalta vaikeinta. Tietoinen hengitys on yksi tapa vahvistaa omaa läsnäoloa.
3. Avoin mieli. Asennoituminen on olennaista kuuntelun kannalta. Vaikka olisi eri mieltä, on tärkeää pyrkiä kuuntelemaan ja ymmärtämään toisen näkökulmaa. Kuunteleminen vaikeutuu myös, jos on mielessään tietävinään, mitä toinen tulee sanomaan.
4. Kerro, jos et pysty kuuntelemaan. Jos et jostain syystä pysty kuuntelemaan toista, kun hän toivoo sitä, on hyvä olla rehellinen. Silloin on tärkeää ilmaista että kuuntelu ei onnistu ja mahdollisesti ehdottaa aika koska kuuntelu onnistuisi paremmin. Näillä sanoilla arvostaa toista.

Aikaisemmat ihmissuhteet, perimä ja lapsuudenkodin mallit vaikuttavat kuuntelutaitoihin. Hyvät ja huonot mallit voivat olla syvällä meissä. Keskittynyt kuunteleminen voikin edellyttää harjoittelua, joka ei heti tunnu luontevalta.

Yhteinen tekeminen, kuten kävelylenkki, saunominen tai autolla ajaminen voi auttaa kuuntelijaksi ja puhujaksi asettumista. Jokainen on kuitenkin itsensä paras asiantuntija määrittelemään, millaiset asiat helpottavat kuuntelemista.

Kuunteleminen on rakkauden teko, jonka eteen kannattaa ponnistella.

Mielenterveyspäivän kampanjasivu: mieli.fi/kymppikymppi

MIELI ry: rentoutumisharjoituksia 

Parisuhdekeskus Kataja ry: Avaimia parisuhteen vuorovaikutukseen maksuton verkkoluento 28.10.

Vuosikymmenen vaihtuessa monesti tulemme ajatelleeksi, että on aika asettaa uusia tavoitteita ja haastaa itseään sekä myös parisuhdetta monella eri tavalla. Haluamme kehittyä ihmisinä, puolisoina ja perheenjäseninä. Monesti vuoden vaihtuessa on hyvä pysähtyä näiden teemojen ääreen ja pohtia itsekseen tai puolison kanssa mitä tämän vuoden aikana olisi tärkeä saavuttaa tai mihin asioihin keskittyä.

Tämä vuosi on kuitenkin ollut meille kaikille hyvin erilainen ja moni asia mitä mahdollisesti tavoittelimme, saattoi muuttaa suuntaa tai jopa kaatua yhteiskunnallisen tilanteen vuoksi. Olemme eläneet yhdessä poikkeuksellista aikaa, joka on haastanut meitä kaikkia, tavalla tai toisella. Tavalla, jonka varmasti tulemme muistamaan. Koen, että yksi yhdistävä muutos, joka kosketti monia, oli kotona vietetty aika. Lähtökohtaisesti voimme ajatella, että kotona vietetty aika on tärkeää ja se, että annamme aikaa läheisillemme. Työn ja henkilökohtaisen elämän äkillinen painottuminen kotiin ei kuitenkaan ole yksinkertainen muutos. Se vaatii meiltä kaikilta uudenlaista arjen rakentamista ja suhtautumista itseemme sekä puolisoomme.

Aloitin itse äitiyslomani huhtikuussa 2020 eli aikana, jolloin yhteiskunnallinen tilanne ympäri maailmaa oli kriisissä. Ennen tätä suunnittelimme yhdessä mieheni kanssa asioita, joita tekisimme ennen vauvan syntymää ja vauvan tulon jälkeen. Moni suunniteltu asia kaatui keväällä 2020.

Miten tämä voi sitten vaikuttaa parisuhteeseen? Mielestäni on tärkeää ja tarpeellista suunnitella ja haaveilla puolison kanssa asioita, joita haluamme yhdessä saavuttaa. Unelmat ja tavoitteet vievät meitä pariskuntana eteenpäin. Jos tyydymme olemassa olevaan, moni asia pysyy samana ja emme kehitä itseämme yksilöinä emmekä pariskuntana. Poikkeusaika kuitenkin murensi monet yhteiset unelmat ja veivät meidät lähtöruutuun. Arjen uudelleenrakentamiseen, uusien tavoitteiden synnyttämiseen ja poikkeusaikaan sopeutumiseen minua ja miestäni auttoivat:

1. Oman ajan ja tilan tärkeys. Koin tärkeäksi sen, että vaikka vietimme enemmän aikaa yhdessä kotona, molemmat pitivät kiinni omista rutiineistaan ja arjen tehtävistä. On tärkeää, että omalle ajalle on tilaa ja siitä pidetään kiinni, vaikka olisimme molemmat kotona. Rutiinien häviäminen ja oman tilan katoaminen voivat olla haitallisia sekä itselle mutta myös parisuhteen hyvinvoinnille.

Mitkä rutiinit ovat teille pariskuntana ja yksilöinä tärkeitä?

2. Treffien järjestäminen kotona. Poikkeusaikana yhteisen ajan määrä kasvoi kotona. Moni haaveiltu ja suunniteltu asia muuttui, mikä vaati sen, että jouduimme miettimään vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa haluamamme asiat. Me aloimme pitämään treffejä kotona. Sen sijaan, että olisimme yllättäneet toisemme ravintolaillallisilla, kokeilimme uusia reseptejä kotona, emme päätyneet menemään läheiseen kylpylään vaan lämmitimme oman saunamme ja annoimme toisellemme hieronnan kotisohvalla tai emme lähteneet katsomaan uutta elokuvaa elokuvateatteriin vaan nautimme vanhoista klassikoista oman telkkarin ääressä.

Millaisen treffipäivän sinä järjestäisit kotona puolisosi kanssa?

3. Isojen teemojen läpikäynti keskustelemalla. Keskeneräiset projektit, raha- ja talousasiat sekä kodin askareet saattavat monesti aiheuttaa ristiriitoja pariskunnille. Toisen keskeneräiset projektit saattavat painaa mieltä tai yhteisestä taloustilanteesta puhuminen nostattaa helposti tunteet pintaan. Poikkeusaikana meillä oli rauhassa aikaa käydä isoja ja parisuhteeseen vaikuttavia asioita läpi, asioita, jotka olisi helposti voinut ohittaa normaalissa kiireessä arjessa. Mielestäni on tärkeää, että aiheita, jotka lakastaan helposti maton alle nostetaan aika ajoin pinnalle. Poikkeusaikana oli tähän normaalia enemmän aikaa.

Mitkä asiat ovat sinulle ja puolisollesi aiheita, joista ei puhuta mutta pitäisi?

4. Hyvän huomaaminen arjessa. Kotona ollessa saattaa helposti kiinnittää huomiota tekemättömiin asioihin. Pyrimme mieheni kanssa kannustamaan ja kiittämään toista päivittäin poikkeusaikana, oli tehty asia iso tai pieni. Hyvän huomaaminen ja toisen kiittäminen esimerkiksi imuroimisesta, ruoanlaitosta tai tiskien tiskaamisesta ovat positiivisen ilmapiriin luomista ja toisen tekemien asioiden arvostamista. Viettäen enemmän aikaa kotona on tärkeää kiinnittää huomioita asioihin, jotka toimivat.

Mitkä asiat teillä on sujunut poikkeusaikana? Mistä voit olla puolisostasi kiitollinen?

Kirjoittaja

Jasmin Jenkins

Toivo tarkoittaa sitä, että odottaa tulevaisuudelta jotain hyvää, ja että valitsee katsoa tulevaisuuttaan valoisin mielin, optimistisesti. Toivo ei liity pelkästään äärimmäisiin tilanteisiin ja tunteisiin, vaan on läsnä jokapäiväisessä elämässä ja arjessa, vaikkei sitä aina vaikeuksien keskellä huomaisikaan.

Lapsen sairastuminen on aina valtava tunnemyrsky koko perheelle. Lapsen sairastumisella tai erityisen tuen tarpeella on monia vaikutuksia paitsi lapsen itsensä, myös koko muunkin perheen arkeen ja elämään. Koko perheen arki muuttuu mahdollisten sairaalajaksojen, tutkimusten ja hoitojen myötä. Vanhemmat joutuvat mahdollisesti uudessa tilanteessa järjestelemään arjen uusiksi omien työasioiden, lasten hoidon ja monen muun elämän osa-alueen osalta. Lisäksi lapsen sairastuminen tai tuen tarve haastaa myös vanhempien hyvinvointia. Vanhempi joutuu kantamaan omaa huoltaan ja hätäänsä, pahimmillaan kestämään lapsen mahdollista fyysistä tai psyykkistä kipua. Vanhemmat voivat kokea samaan aikaan surua, pettymystä, vihaa, katkeruutta ja menettämisen pelkoa oman lapsen sairastumisen myötä.

Kun perhettä koskettaa pitkäaikainen sairastuminen tai tuen tarve, tarvitaan myös toivoa. Toivo liittyy paitsi paranemiseen, myös parempaan vointiin, jaksamiseen seuraavaan päivään, toimivan hoidon ja lääkityksen löytymiseen sekä kipujen ja oireiden lientymiseen. Toivo auttaa meitä toimimaan ja jaksamaan eteenpäin. Sairaiden lasten vanhemmilla on tutkitusti yksilöllistä pärjäävyyttä, kykyä sietää haastavaa tilannetta, toipua siitä ja kasvaa sen myötä. Toivottomimmaltakin vaikuttavassa tilanteessa on aina toivoa.

Perheiden pärjäävyyttä lapsen sairastuttua tukevat yhteinen aika ja rutiinit. Rutiinit ovat tärkeitä niin lasten kuin aikuistenkin kannalta: lapsille ne tuovat turvallisuuden tuntua arkeen, kun he pystyvät ennakoimaan, mitä milloinkin tapahtuu. Aikuisille rutiinit antavat mahdollisuuden antautua automaattiohjaukselle: kun perheessä tapahtuu tietyt asiat tiettyyn aikaan joka päivä, aikuisilta vapautuu voimavaroja muihin asioihin. Myös sosiaalinen tuki on tärkeää. Tässä päteekin vanha sananlasku, jossa todetaan, että jaettu suru on puolitettu suru ja jaettu ilo tuplaantuu. Läheisiin kannattaa tutkitusti tukeutua vaikealla hetkellä.

Perheen arjen ja vanhempien oman hyvinvoinnin muutokset sairastumisen tai erityisen tuen tarpeen myötä sekä tilanteeseen liittyvä kuormittuminen vaikuttavat myös vanhempien keskinäiseen suhteeseen altistaen heitä parisuhdeongelmille. Kuitenkin yhteisten vastoinkäymisten kohtaamisen ja voittamisen myötä on mahdollista myös lähentyminen. Tutkimukset osoittavat, että vanhemmat ovat paitsi yksilöinä, myös parisuhteessaan aiemmin luultua pärjäävämpiä.

Luottamus parisuhteen voimaan kasvaa yhteisten onnistumisten huomioimisella. Kannattaa vaalia Me yhdessä -asennetta, esimerkiksi muistelemalla sellaisia hetkiä, kun ollaan oltu voimakkaita yhdessä ja selvitty vaikeuksista. Jos keskittyy yhteiseen hyvään ja yhteisen tarinan kertomiseen ja vahvistamiseen sen sijaan, että taistelee siitä, kuka pääsee helpommalla tai joutuu tekemään enemmän, me -henki vahvistuu entisestään. Positiivisten ja iloisten tapahtumien, tunteiden ja kokemusten huomaaminen ja niiden jakaminen kumppanin kanssa on merkittävä parisuhdetta vahvistava teko. Elämään sisältyy myös kaunis puoli. Yhdessä nauramisen sekä menneiden hauskojen hetkien ja sattumusten muistelun voimaa ei kannata väheksyä.

Parisuhteen vahvin liima on toiseen tukeutuminen ja yhteys. Sitä voi vaalia myös näennäisen pienin teoin, laskemalla käden toisen kädelle tai pään toisen olkapäälle. Se, että vaikka levätään yhdessä vierekkäin, vahvistaa parisuhteessa läheisyyttä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Suhteen kivijalassa oleva toivo on tarpeen, kun on vaikeaa. Mihin te asetatte yhteisen toivonne?

Kirjoittaja Laura Huuskonen on Parisuhdekeskus Katajan asiantuntija Tukea parisuhteelle, kun perheessä on sairautta -toiminnassa

Lähteet:

Koivula, Krista: Yhdessä eteenpäin – vakavasti sairaiden lasten vanhempien parisuhderesilienssi, Psykologia 51/2016

Verkkolähteet:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/sairastuminen-voi-olla-kriisi/voimaa-toivosta-ja-sitkeydest%C3%A4
www.diakoniaplus.fi/toivo-elaman-perusvoimavarana/

Arkemme näyttäytyy tällä hetkellä poikkeuksellisena aikana. Aikana, jolloin epävarmuudesta on osaltaan tullut uusi normi. Aikana, jolloin sana korona näkyy ja kuuluu kaikkien huulilla ja huolena. Aikana, joka näkyy vessapaperin hamstraamisena ja joissain kaupungeissa viiden eri kaupan kiertämisenä saadaksesi itsellesi tavallista leipää kotiin viikonlopuksi. Arkena, jota viitoittavat etätyöt, karanteenit tai sen uhka, sosiaalisten kontaktien hienoiset välttelyt ja joukkotapahtumien perumiset. Arkena, jolloin puhelut ja etäkokoukset ovat käytössä niin kotona ystävien ja sukulaisten kesken, kuin töidenkin suhteen.

Kuinka tämä outous, epätodellisuus ja erikoisuus näyttäytyy sitten perheissä ja parisuhteissa?

Tämä epätavallinen tilanne muuttaa arjen, sovitut tutut toimintatavat ja tekee elämästä ennakoimatonta. Tunteet ja tunnelmat vaihtelevat niin aikuisilla kuin lapsilla. Puolison kanssa voi tulla riitaa pelkästä väärästä jalkaterän asennosta, koska saatat joutua olemaan nokakkain töitä tehden, että kotiasioiden suhteen 24/7 arjessasi.  Pienikin lapsi aistii elämän muutoksen vanhempien tunnetilojen muutoksista ja lapsi voi olla erityisen kiukkuinen tai tarvitseva kun hän aistii erikoisen ilmapiirin. Tämä tilanne tuo epävarmuutta erityisesti niiden ihmisten arkeen, joiden elämässä on suuria jokapäiväisiä huolia, kuten akuutteja erilaisia sairauksia tai muita arjen esteitä. Itse olen läheisteni kanssa joutunut elämässäni opettelemaan tällaisten asioiden kanssa toimimista jo vuosien ajan.

Ennakoimattomuuden urat, jotka ovat osa jokapäiväistä arkea ja elämää, korostuvat tässä tilanteessa.

Kuinka tästä kaikesta sitten yhdessä selviämme? Muistetaan, että tunteet ja niiden kirjo kuuluvat arkeen ja niihin tulee suhtautua lempeydellä. Itsemyötätunnon taito kehittyy, kun ei kerta kaikkiaan voi aina kulkea täydellinen äiti/-vaimo/-työntekijä/-leima otsassa, vaan omista virheistä oppien, kompuroiden ja uudelleen taas jalkeille nousten. Erilaisten ja outojenkin asioiden kanssa oppii elämään keskittymällä arkeen ja sen pieniin hetkiin. Nauttimalla arjen yhteisestä tekemisestä perheen ja läheisten kanssa.

Ylläpidä rutiineja mahdollisuuksien mukaan, mutta salli itsellesi ja läheisillesi myös joustavuutta. Järjestä elokuva- ja teehetkiä kumppanin kanssa ja läheisten tapaamisia WhatsApp-puhelujen ym. kautta. Muista arjessa myös itsesi ja läheisesi hemmottelu eri tavoin, vaikka saunan ja itsetehtyjen kauneushoitojen kanssa. Ja muista hassuttelu, säästä ja elämäntilanteesta huolimatta. Sitä arjen ilot ovat, kun arki on ennakoimatonta pidemmän aikaa. Hetkestä nauttimista. Aidosti. Halataan puolisoamme ja lähetetään ystäville viestejä. Huolehditaan siis toisistamme ja läheisistämme, vaikka emme heitä fyysisesti samalla tavalla näkisikään.

Kirjoittaja

Suvi Laru

Tulen töistä kotiin pitkän ja haastavan työpäivän jälkeen. Koen oloni hieman väsyneeksi, nälkäiseksi ja muuten vaan ärsyyntyneeksi. En oikein tiedä mikä minua harmittaa, mutta selvästi joku asia vaivaa mieltä. Kotona odottaa mieheni, joka tervehtii minua töiden jälkeen. Olen iloinen siitä, että hän huomaa tuloni ja haluaa osoittaa minulle rakkauttaan halaamalla. Kerron miehelleni työpäivästäni ja kireästä olostani. Mieheni kuuntelee jonkin aikaa, kunnes hän alkaa kysyä tarkentavia kysymyksiä tekemästäni valinnasta työpaikalla. Hän antaa myös oman näkemyksensä tilanteeseen, joka ärsyttää ja harmittaa minua. Olisin kaivannut tilanteessa mieheltäni vain kuuntelua enkä ratkaisuja tai hänen näkemystään tilanteesta. Mieheni yrittää jatkaa keskustelua, mutta olen väsynyt, minkä vuoksi haluan vetäytyä tilanteesta ja ”mököttää”. Poistun paikalta. Hiljaisuus ja kireys laskeutuu kodin ylle.

Tuntuuko kyseinen tilanne tutulta? Voimme varmasti jokainen yhtyä siihen ajatukseen, että jokaisessa parisuhteessa joudumme kohtamaan ristiriitoja. Ristiriidat voivat liittyä arjen pieniin ajatuksiin tai elämän suuriin päätöksiin. Jos hyväksymme ajatuksen siitä, että ristiriidat ovat osa meidän jokaisen parisuhdetta ja arkea, on hyödyllistä miettiä miten minä ja puolisoni voisimme kehittyä ristiriitatilanteissa ja niiden jälkipuinnissa.

Olemme pyrkineet viime aikoina aktiivisemman pohtimaan mieheni kanssa, mitä me molemmat tunnemme ja mitä meissä tapahtuu ristiriitatilanteissa sekä miten ristiriidat tulisi selvittää. Kyseisessä esimerkissä pienen aikalisän jälkeen kerroimme, mitä olisimme tilanteessa enemmän kaivanneet ja miksi minussa tapahtui kyseinen reaktio. Pyrimme avaamaan omia tunteitamme ja ajatuksiamme, jotta toinen voisi ymmärtää toista paremmin.

Mielestäni parisuhteissa ristiriitojen olemassaolo ei ole ongelma, vaan ongelma monesti piilee siinä, miten riidat käsitellään jälkikäteen. Jos riitoja ei käsitellä, huono ilmapiiri voi jäädä vallitsemaan monia tunteja, päiviä tai viikkoja. Tämän vuoksi koen, että ristiriitojen rakentava selvittäminen on tärkeää. Se lisää luottamusta pariskunnan välille ja luo turvallisen ilmapiirin tuoda omia näkökulmia esille – oli se sitten eriäviä kumppanin kanssa tai ei.

Seuraavat kysymykset ja ajatukset voivat auttaa sinua ristiriitojen jälkipuinnissa:

• Etsikää rauhallinen tila ja paikka, missä käytte ristiriidan läpi. Minua henkilökohtaisesti auttaa mukava asento sohvalla puolisoni lähellä. Antakaa aikaa jälkipuinnille.
• Minkälainen tunne sinulla oli ennen ristiriidan alkamista. Olitko jo valmiiksi väsynyt ja ärtynyt? Tunnistatko, johtuiko tunnereaktiosi kyseisestä erimielisyydestä vai oliko taustalla myös muita ajatuksia, jotka harmittivat jo valmiiksi? Avaa tunteitasi puolisollesi. Hän ei voi tietää tai arvailla, miltä sinusta mahdollisesti tuntuu, ellet tätä hänelle kerro.
• Pyri kertomaan mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti mitä sinä olisit tilanteessa kaivannut. Toteutuiko tässä kyseisessä ristiriitatilanteessa omat tarpeesi? Tulitko kuulluksi? Miten ensi kerralla puolisosi voisi toimia eri tavalla? Kerro hänelle. Pyydä myös häntä kertomaan sinulle.
• Yritä parhaasi mukaan ymmärtää puolisosi näkemys asiasta. Ei haittaa, vaikka olette eri mieltä. Voitte hyväksyä ajatuksen siitä, että olette erilaisia ja kummankin näkemys on arvostettava.
• On myös tärkeää nähdä ja hyväksyä oma rooli ristiriitatilanteissa. Toista on helppo syyttää, mutta voisiko kyseenalaistaa myös oman käytöksen? Sen tunnustaminen, että vaikka kumppanini on epätäydellinen niin myös minä olen. Ristiriitatilanteessa on aina kaksi henkilöä, mikä tarkoittaa sitä, että monesti molemmilla on osuutensa tilanteeseen. Oman virheen myöntäminen on molemmille osapuolille tärkeää. Pohdi olisinko minä voinut toimia toisin?
• Molemmin puolinen anteeksiantaminen on tärkeä taito, harjoitelkaa myös sitä.

Kirjoittaja

Jasmin Jenkins

Ihminen tarvitsee syntymänsä ensi hetkestä alkaen muita ihmisiä. Toisia, jotka pitävät huolta, tarjoavat turvaa ja rakkautta. Jo ensimmäisestä ihmissuhteesta alkaen kaipaamme vastausta kysymykseen ”olenko minä sinulle tärkeä?” Sama kysymys toistuu elämämme aikana uudestaan ja uudestaan ja aina on yhtä tärkeä saada vastaus, jossa suhteen pysyvyyttä vahvistetaan. Jo vauvana meille kehittyy tapa olla kiintymyssuhteessa itselle tärkeään henkilöön.

Huolenpito, hyvä kosketus, yhteys toisiin, ravinto ja lepo ovat ihmiselle välttämättömiä, niitä ilman voimme huonosti. Parisuhteen alkaessa odotamme toisen tuovan elämäämme kaiken sen ihanan ja onnellisen, minkä saatamme jopa kokea puuttuneen täysin. Käsitys onnellisesta parisuhteesta syntyy omien kokemusten, läheisten suhteiden ja sen kaiken pohjalta, mitä näemme ympärillämme.

Kahden kaupassa suhteeseen tulee siis vähintään kaksi käsitystä siitä, mikä on ihanaa, oikeaa ja todellista rakkautta. Monisuhteessa muuttujia on tietysti enemmän. Mutta muistammeko rakkauden ja onnen kaipuussa sanoa ääneen kaikki asiat, joiden varaan alamme rakentaa elämämme tärkeintä aikuissuhdetta.

Usein emme, sillä ajattelemme rakkauden kantavan yli kaikkien esteiden ja haasteiden. Unohdamme pohtia yhdessä arvoja, miettiä ja perustella. Uskomme oman ajatuksen juuri tästä suhteesta olevan myös toisen ihmisen ajatus. Emme helposti muista puhua siitä, mikä on suhteessa toivottavaa ja mikä ei, koska uskomme toisen ajattelevan samoin kuin itse teemme.

Usein parisuhteen kulku jaetaan kolmeen vaiheeseen: rakastuminen, särmien hionta ja lopulta rakastaminen. Tietenkään kaikki suhteet eivät etene samalla kaavalla mutta useissa eri vaiheet on nähtävissä. Uskottomuus voi toki olla minkä tahansa vaiheen haaste tai jopa kompastuskivi mutta tavallisinta se lienee, kun ensihuuma eli rakastumisen kuumin vaihe alkaa helpottaa. Jotkut meistä rakastavat tuota kuumaa vaihetta ja haluavat elää sen aina uudestaan ja uudestaan, ja silloin ruoho alkaa näyttää kerta toisensa jälkeen vihreämmältä aidan toisella puolella.

Mitä tapahtuu, kun toinen on uskoton? Miksi hän niin toimi? Mitä hän haki muualta, mistä on kyse? Uskottomuuden kokijalla, petetyllä osapuolella on miljoona kysymystä, joita hän väsymättä toistaa ja ympyrää pyörivät keskustelut voivat jatkuvat yökausia kuitenkaan johtamatta mihinkään muuhun kuin pahan mielen lisääntymiseen – puolin ja toisin.

Entä, jos pystyisimme pysähtymään ja miettimään erikseen ja yhdessä, mitä tapahtui? Voi olla, että oma tuska on liian suuri haasteen edessä, siksi ulkopuolinen ihminen voi olla välttämätön tuki pohdinnalle. Petytyksi tuleminen aiheuttaa tunteiden vyöryn ja kaaoksen. Häpeä. pelko, epävarmuus, kokemus omasta kelpaamattomuudesta, huoli tulevasta, huoli mahdollisista lapsista. Kaikki tuntuu liian suurelta ja liian paljolta selvitettäväksi. Omat taidot selvittää ja selvitä voivat olla vähäiset ja silloin otamme käyttöön ne keinot, joiden avulla olemme nähneet ihmisten ympärillämme tilanteita selvittävän, koska muita meillä ei ole.

Ohjeista uskottomuuskriisissä elävälle on vaikea, jopa mahdoton, antaa. Mutta silti annan yhden: ei tee nopeita päätöksiä; älä heitä toista ulos kodista, älä pakkaa tavaroitasi ja häivy, älä sano rumasti, huuda ja hauku. Sen sijaan hae apua heti. Älä yritä pärjätä yksin, pyydä ulkopuolista apua, läheiset voivat kuunnella ja tarjota olkapäätä mutta ovat puolueellisia, siksi apuun tarvitaan ulkopuolinen ihminen. Jos perheessä on lapsia, pitää heille selittää, että vanhemmilla on nyt hankalaa, ja että asioita selvitetään, eikä heillä ole hätää. Lapset kuitenkin aina tietävät ja huomaavat kriisin.

Petetyksi tullut saa kysymykseensä ”olenko minä sinulle tärkeä?” kylmän vastauksen, että joku muu on nyt tai ainakin hetken ollut, tärkeämpi. Petetty kokee jäävänsä yksin vaikka turvaa ja huolenpitoa, ja se on ihmiselle pelottava kokemus. Häpeä epäonnistumisesta ei helpota sitä yhtään. Vastuu tilanteen selvittämisestä kuluu molemmille osapuolille mutta ei muille läheisille. Kysymys ”olenko sinulle tärkeä?” pitää nyt esittää uudestaan ja siihen kuuluu antaa myös vastaus. Kertoa toiselle, mikä on hyvin, ja minkä itse toivoisi olevan toisin. On lähdettävä neuvottelemaan korjausehdotuksista. Ja muistaa, että iso remontti vie paljon aikaa. Maton alle lakaisu ei ole toimiva ratkaisu tulevaisuuden kannalta.

Pitää listata huomiotavat asiat – yhteyden uudestaan rakentaminen, intiimiys, kosketus, seksi, koti, vanhemmuus, lapset, tulevaisuus, miten tästä eteenpäin niin, että piikittely uskottomuudesta ei tule arjen mausteeksi. Voi olla, että pari ensimmäistä kertaa pohtii yhteisiä arvoja ja tavoitteita suhteelle yhdessä. Silloin kriisi voi olla myös mahdollisuus, vaikkakin rankka mahdollisuus. Parisuhde voi kaatua uskottomuuteen mutta ei suinkaan aina, eikä erikseen lähteminen ole aina ollenkaan paras ratkaisu.

Uskottomuuden jälkeen parisuhteen päivittäminen, uudet tavoitteet ja suunnitelmat ovat ajankohtaisia. Hyvä puoli on se, että nyt suhteessa on myös realistisia näkemyksiä, eikä alun huuma sotke yhteisen sävelen hakemista. Suhteella on kaikki mahdollisuudet tulla riittävän onnelliseksi ja paremmaksi kuin mitä se oli.

Kirjoittaja

KATRIINA BILDJUSCHKIN