Kypsällä iällä solmittu parisuhde ei ole vain kahden kauppa. Mukana tulee molempien eletty elämä – niin hyvässä kuin pahassakin.
Houkutus ajatella uuden suhteen kynnyksellä, että lähtee suhteeseen puhtaalta pöydältä, on suuri. ”Tätä minä en tyri”, moni vannoo. ”Tässä suhteessa teen kaiken oikein.”
Perhepsykoterapeutti Liisa Välilän mielestä ajatus on hyvä lähtökohta. Vuorovaikutus uudessa suhteessa antaa mahdollisuuden tuulettaa omia luutuneita ajatusmallejaan. On kuitenkin tärkeää myös tiedostaa, ettei puhtaalta pöydältä aloittaminen enää toisella tai kolmannella kierroksella ole mahdollista.
– Mukaan tulee kaikki, varhaislapsuudesta lähtien. On entisiä puolisoita, ehkä lapsia ja lapsenlapsia, ystäviä, perinteitä, kokemuksia ja opittuja tapoja. Ne kaikki tekevät meistä ihmisen, joka olemme tänä päivänä. Mennyt määrittää pitkälti myös sen, miten kohtaamme toisen ihmisen.
Pitkän suhteen päättyessä ihminen tarvitsee aikaa käsitellä tapahtuneet ja tulla sinuiksi tilanteen kanssa. Välilä näkee kuitenkin jatkuvasti työssään pariskuntia, jotka ovat kiirehtineet uuteen suhteeseen pian edellisen, ehkä pitkänkin liiton päätyttyä. Pariterapeutin silmissä laastarisuhteen hankkiminen ei ole hyvä idea.
– Muutoskohdat ylipäätään ovat hetkiä, jolloin elämässä kannattaisi tehdä inventaariota. Silloin voi miettiä mitä haluaa pitää entisestä ja mitä jättää taakseen. Asioiden käsittely kasvattaa itsetuntemusta ja luo paremman pohjan uudelle suhteelle.
Virheistä voi oppia
Menneet kokemukset, kipeätkään, eivät estä uutta onnea. Välilä muistuttaa, että kyky oppia uusia taitoja – myös ihmissuhdetaitoja – säilyy läpi iän. Jos on edellisessä suhteessa oppinut mököttämään, voi uudessa suhteessa päättää opetella keskustelemaan. Jos ongelmana on ollut läheisyyden puute, voi tiedostaa asian ja pyrkiä panostamaan siihen uuden kumppanin kanssa.
– Omista virheistään voi oppia. Omat kipukohdat on kuitenkin hyvä tiedostaa, sillä ne tulevat todennäköisesti muistuttamaan aika ajoin itsestään. Mustasukkaisuus esimerkiksi on niin syvällä oleva pelko tulla hylätyksi, ettei siitä pääse ehkä omin neuvoin eroon. Ja jos entinen puoliso on ollut väkivaltainen, voi pienikin ele laukaista ihmisessä hädän tunteen.
Vaikeita kokemuksia on Välilän mukaan yleensä hyvä purkaa jonkun ulkopuolisen kanssa. Muuten voi käydä niin, että puolisosta tulee parisuhteen terapeutti. Se ei ole Välilän mielestä hyvä pohja suhteelle.
– Molemmilla pitäisi olla käytettävissä 50 prosenttia parisuhteen hyvinvoinnin eteen. Vaikka toinen olisi oppinut kokemuksistaan enemmän, hän ei voi ottaa enempää kantaakseen. Samalla tavalla kumpikaan ei voi mennä toisensa siivellä tässä suhteessa.
Mennyt ei saa olla tabu
Vaikean eron jälkeen voi tulla houkutus parjata entistä puolisoa ja tämän sukua uudelle kumppanille. Se ei ole Välilän mielestä sen parempi tapa kuin entisen puolison yletön ihailukaan. Viisainta olisi käyttää mennyttä lähteenä itsensä tutkiskeluun. Miettiä mitä olen oppinut itsestäni entisessä suhteessani ja mitä voin tuoda siitä mukanani uuteen suhteeseen.
– Mennyt ei saa olla tabu. Parasta olisi, jos entisestä elämästä voisi keskustella avoimesti ja rakentavasti. Osoittaa kypsyyttä pystyä käsittelemään ja kuulemaan kumppanin elämäntarinaa. Kukaan ei silti halua jatkuvasti tulla verratuksi johonkin toiseen.
Välilä kannustaa pariskuntia avoimuuteen myös muiden läheisten kanssa. Hän muistuttaa, että kypsällä iällä solmitussa suhteessa on monin verroin mahdollisia mielensä pahoittajia nuorena solmittuihin liittoihin verrattuna. Kun menee yhteen uuden ihmisen kanssa, menee samalla yhteen tämän lapsien, entisten puolisoiden, lastenlapsien, ystävien, anoppien ja appien ja muiden sukulaisten kanssa. Heitä ei kannata sulkea onnen huumassa ulkopuolelle.
– Lapset voivat esimerkiksi pahoittaa mielensä, jos isä lähtee nuoremman naisen mukaan ja jättää ikääntyvän äidin yksin. Uuden kumppanin löytyminen pian toisen kuoleman jälkeen voi myös tuntua läheisistä oudolta. Aikuiset ihmiset tekevät aina päätöksensä itse, mutta läheisten näkemyksiä kannattaa kuunnella.
Hyvä tapa välttää epäilyt ja kaunat, on tehdä pelisäännöt selviksi heti alussa. Pari voi ensin yhdessä päättää esimerkiksi tehdäänkö avioehto, kuka maksaa laskut, missä asutaan ja mikä tulee olemaan lasten ja lastenlasten asema suhteessa. Sitten voidaan kutsua molempien lapset yhteen ja kertoa heille, miten pari on ajatellut järjestää elämänsä – miten juhlapyhiä vietetään, kuka perii kenetkin, kenelle kesämökki tulee jäämään ja miten uutta kumppania kutsutaan. Ne eivät ole rakastuneena päällimmäisenä mielessä, mutta juuri siksi niitä pitäisi Välilän mukaan pohtia.
– Elettyä elämää ei tarvitse piilottaa eikä kieltää. Voi ajatella, että ”olen elänyt hyvän elämän ja näin haluan jatkaa sitä sinun kanssasi”.
Teksti Susanna Chazalmartin
Viva – lehti 2014