VALTAKUNNALLINEN PARISUHDEVIIKKO neliö

Valtakunnallista Parisuhdeviikkoa vietetään 8.-14.11.

Parisuhdeviikko on valtakunnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on nostaa esille hyvinvoivan ja turvallisen parisuhteen merkitystä perheen ja yksilön hyvinvoinnille. Viikolla järjestetään verkkoluentoja, chatteja, puhelinneuvontaa ja Päivä Parisuhteelle -verkkotapahtuma lauantaina 13.11.

Muistutamme parisuhteen hyvinvoinnin olevan molempien osapuolten vastuulla, kaikissa elämävaiheissa ja kaikenlaisissa parisuhteissa. Hyvinvoiva parisuhde ei vaadi ihmetekoja vaan kohtaamista ja kunnioitusta arjessa. Toinen ihminen ei tuo onnea, vaan sen tekee yhdessä rakennettu suhde. Juuri tuohon suhteeseen jokainen meistä voi itse vaikuttaa. Elämä tuo eteemme erilaisia vaiheita ja kriisejä, parisuhde edellyttää avointa keskustelua ja päivittämistä elämän eri vaiheissa. Parisuhteessa molempien osapuolien tulisi huolehtia omalta osaltaan, että suhteessa on turvallista ja hyvä olla.

Parisuhdeviikkoa koordinoi parisuhdetyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö Parisuhdekeskus Kataja ry ja viikkoa on suunnittelemassa järjestöjen ja kuntatoimijoiden muodostama valtakunnallinen parisuhdeverkosto.

Kannustamme Parisuhdeviikolla pohtimaan kuinka voisin itse vahvistaa parisuhteeni hyvinvointia.

KATSO PARISUHDEKESKUS KATAJAN OHJELMA

Kaksi henkilö istuu penkin eri päissä

Blogi: Parisuhteen pelisäännöt

Saako parisuhteessa puhua niin kuin haluaa? Miten toimia, jos kumppanin käsitykset suhteen rajoista ovat kovin erilaiset? Entä jos en haluakaan olla tekemisissä kumppanin suvun kanssa?

Kuulen usein pohdittavan, millaisista asioista pitää olla kumppanin kanssa samaa mieltä, jotta suhde toimisi. Parisuhde on intiimisuhde ja se liittyy usein lähes jokaiseen elämän osa-alueeseen tavalla tai toisella.  Eipä siis ihme, että suhteessa saattaa olla monia asioita, joista ollaan eri mieltä. On tavallista, että kumppaneilla saattaa olla hyvin erilaisia ajatuksia esimerkiksi suhteen läheisyydestä, seksuaalisuudesta, tulevaisuudesta, tai ajankäytöstä. Myös ajatukset arvoista, rahankäytöstä tai sosiaalisista suhteista saattavat vaihdella.

Sekä omat, että kumppanin käsitykset itselle tärkeistä pelisäännöistä saattavat muuttua alun ihastumiskuplan jälkeen. Siksi on tärkeää tietää, mitä kumppani ajattelee itselle tärkeistä elämän osa-alueista. Esimerkiksi käsitykset suhteen läheisyydestä, seksistä tai ajankäytöstä saattavat vaatia molemminpuolista päivitystä.

Joskus parisuhteessa tulee eteen pohdinta siitä, millaiseksi suhteen rajat määritellään. Parisuhteessa saatetaan joutua keskustelemaan, millainen vuorovaikutus tai kosketus on sopivaa suhteen ulkopuolisten kanssa. Onko esimerkiksi exän halaaminen tai somekommentointi ok? Toiselle vapaus suhteessa voi tarkoittaa suhteen avaamista ulkopuolisille, toiselle vapaus voi tarkoittaa vapautta valita olla kumppaninsa kanssa yhä uudelleen. Suhteen rajoihin ja pelisääntöihin liittyvä keskustelu vahvistaa usein suhdetta. Parhaimmillaan se lisää suhteeseen erityisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Millaista puhetta pelisäännöistä parisuhde tarvitsisi? Tulisiko yhteinen näkemys arjen ajankäytöstä päivittää, tai olisiko tarve keskustella riitatilanteista? Millaista puhetta parisuhde toivoisi seksistä ja läheisyydestä, jotta molemmat kumppanit voisivat hyväksyä suhteen pelisäännöt?

Parisuhteen pelisääntöjen päivitys jonakin sopivana hetkenä yhdessä kumppanin kanssa on viisas parisuhdeteko. Pelisääntöjen laadinnan voisi aloittaa vaikka siitä, että pohtii ensin itselleen tärkeitä asioita ja sen jälkeen yhdessä kumppanin kanssa. Millaiset pelisäännöt sinä toivot jakavasi kumppanisi kanssa?

Kirjoittaja
Parisuhdekeskus Katajan asiantuntija
Riina Nissinen

Syksyisiä lehtiä

Blogi: Parisuhdejumppaa syksylle

Olen syysihminen. Kesäloman jälkeinen arki ilman suurempia paineita tuntuu kovin lohdulliselta. Huomaan herkästi kesäloman olevan vuodesta toiseen vähän paineistettua aikaa levon ja kesästä aktiivisesti nauttimisen välillä. Syksyssä ei ole muuta suorittamista kuin arki ja arki antaa parhaimmillaan aika selkeän sykkeen elämälle. 

Samalla kun huolehtii arjen tasapainosta, on hyvä hetki pysähtyä parisuhteen äärellä tai ainakin pitää se mielessään. Harrastusten, mahdollisten lasten tai omien, väliin on hyvä muistaa jättää aikaa myös pelkälle olemiselle, toiselle, meille. On hyvä pysähtyä miettimään, mitä me tarvitsemme. 

Yksinkertaistaen voisi ajatella omien harrastusten, ovat ne sitten jumppia, yhdistystoimintaa tai vapaaehtoistyötä, edustavan parisuhteessa erillisyyttä, mikä on tärkeää sekin. Pidän itsestäni huolta, arkeni on mielekästä ja lataan akkujani. 

Tärkeää on kuitenkin miettiä myös, mikä on sitä meidän yhteyttämme, kohtaamista. Onko tilaa sille, miten pidämme suhdettamme elävänä. Onko näissä tasapainoa, mitä minä ajattelen ja mitä me toivomme? 

Vien tämän myös sille tasolle, että mitä ovat ne asiat, joita minun on nyt syytä ihan itsessäni, olemisessani, oman pääni sisällä syytä jumpata. Tehdä sitä muutosta, joka lähtisi nyt vain ihan itsestäni, molempien parhaaksi.

Minun vahvuuteni, melkein heikkoudeksi asti, on aina ollut erillisyys. Siksi oma, parisuhteeni ja siten myös itseni eteen tekemäni satsaus on satsaus yhteyteen. Miten se tehdään? Itse tarkastelen tarvetta olla niin pirun itsenäinen, mahdollisimman vähän tarvitsematon. Siinä meneekin ehkä koko syksy, mutta onpa perustuksia sitten vahvistettu ihan urakalla. Jos tämä jumppaaminen ei onnistu ilman keskusteluapua niin mikäs siinä! Ei ne vatsalihaksetkaan kehity, ellei joku tsemppaa, tulee se tsemppaus sitten kotoa tai ulkopuolelta. Eivätkä vatsalihaksetkaan ole sen erikoisemmat, olet ne sitten ihan yksinäsi pusertanut olkkarin lattialla, personal trainerin kanssa tai ryhmässä jumpaten…

Mikä on oma parisuhdejumppasi tälle syksylle?

Satu Kelkka

Kirjoittaja

Olen Satu Kelkka, perhe- ja pariterapeutti ja Parisuhdekeskus Kataja ry:n vapaaehtoinen.

Parisuhdekeskus Katjan koulutuksissa löysin aikoinaan kipinän parisuhteiden tarkastelun maailmaan. Päivätyöni teen Sotesin perhe- ja sosiaalipalveluissa.  Olen valmistunut myös uusperheneuvojaksi vuonna 2016, tästä uusperheellisyyden maailmasta kiinnostuin oman uusperheeni myötä. Elämä, suhteet ja ihmisyys ovat loputon kiinnostukseni kohde.

Blogitekstieni toivon herättävän ajatuksia, näkökulmia ja keskustelua. Totuutta en aina väitä tietäväni ja väärässäkin välillä voin olla, mutta dialogi toivottavasti alkaa, kun nostan jonkun ajatuksen esille.

pasupäivät somekuva päivitetty

Valtakunnalliset Parisuhdepäivät 9.-10.11. Liput myynnissä!

Parisuhdepäivät 2021 – Parisuhde elämänkaaren eri vaiheissa

Parisuhdepäivät järjestetään tänä vuonna webinaarina 9.-10.11.2021. 

Päivät on suunnattu pareja ja perheitä kohtaaville ammattilaisille, mutta kuka tahansa teemoista kiinnostunut on tervetullut mukaan koulutuspäiville!

Päivien tavoitteena on lisätä osallistujien valmiuksia kohdata työssään parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä ja korostaa ennaltaehkäisevän parisuhdetyön merkitystä.

OHJELMA

TIISTAI 9.11.
09.30-09.45 Tervetuloa / Parisuhdekeskus Kataja
09.45-10.15 Lapsiasiavaltuutetun terveiset / Elina Pekkarinen
10.15-10.30 Kysymykset
10.30-10.45 Tauko
10.45-11.45 Mieli mielessä pikkulapsiajan keskellä/ Leea Mattila, psykologi
11.45-12.00 Kysymykset
12.00-13.00 Lounastauko
13.00-13.45 Nuorten seurustelusuhteen tukeminen / Tommi P. Pesonen, seksuaaliterveystyön ja seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja, Poikien talo ja Tyttöjen talo
13.45-14.00 Kysymykset
14.00-14.30 Kokemuspuheenvuoro – Nuori parisuhde ja sairaus / Charlotta ja Dennis
14.30-14.45 Kysymykset
14.45-15.15 Tauko
15.15-16.00 Eron haamu uuden parisuhteen taustalla / Kirsi Heikinheimo, psykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti, Suomen Uusperheiden Liitto
16.00-16.15 Kysymykset ja päätössanat

KESKIVIIKKO 10.11.
09.30-09.35 Päivän avaaminen
09.35-10.30 Työn ja parisuhteen liitto / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi
10.30-10.45 Kysymykset
10.45-11.00 Tauko
11.00-11.45 Yhteyttä ja erillisyyttä etsimässä – vanhempien parisuhde lapsen tullessa murrosikään  / Riikka Riihonen, lastenpsykiatri
11.45-12.15 Kokemuspuheenvuoro – Parisuhde, vanhemmuus ja lasten teini-ikä / Anna Moring
12.15-12.30 Kysymykset
12.30-13.30 Lounastauko
13.30-13.45 Parisuhdepalkinto
13.45-14.30 Parisuhteella ei ole ”parasta ennen”-päiväystä / Minna Oulasmaa, vastuuasiantuntija Väestöliitto
14.30-14.45 Kysymykset
14.45-15.15 Tauko
15.15-16.00 Asiantuntijapaneeli – Erota vai ei? / Ensi- ja turvakotien liitto, Väestöliitto, Parisuhdekeskus Kataja & Laura Friman
16.00-16.15 Päätössanat

(Pidätämme oikeudet ohjelmamuutoksiin)

Päivien ohjelmaa on suunnittelemassa valtakunnallinen parisuhdeverkosto, johon kuuluu 25 järjestö/kuntatoimijaa.

HINNAT

kahden päivän lippu 120€/hlö https://parisuhdekeskus.fi/tuote/parisuhdepaivat-webinaari-9-10-11-parisuhde-elamankaaren-eri-vaiheissa/

Yhden päivän lippu 70€/hlö

Tiistai: https://parisuhdekeskus.fi/tuote/parisuhdepaivat-webinaari-tiistai-9-11/

Keskiviikko: https://parisuhdekeskus.fi/tuote/parisuhdepaivat-webinaari-keskiviikko-10-11/

kahdet jalat

Blogi: Mitä siirrämme lomaelämästä arjen voimaksi

Kesäillat tuovat usein tullessaan ajatuksia ja toiveita parisuhteen läheisyydestä. Iho huutaa kosketusta ja kumppanin kainaloon tekisi mieli. Vieläkö sitä uskaltaisi kutsua kumppania hellittelynimellä? Loma herättää usein ajatuksia, millaista läheisyyttä parisuhde toivoisi. Kumppanin kutsuminen lähelle käy mielessä, mutta miten se voisi onnistua? Polku intiimin läheisyyden hetkiin saattaa olla hyvin vaihteleva, joskus sytykkeeksi riittää hipaisu ohi kulkiessa, joskus läheisyyteen virittäytyminen vaatii aikaa ja tietoisia valintoja.  Lomalla saattaa myös tulla mieleen, millaista muuta läheisyyttä oma parisuhde kaipaisi.  

Elokuun aikana moni palailee lomilta takaisin arkeen. Rentouttava loma-aikataulu vaihtuu hiljalleen arkiseen rytmiin. Kiireettömät kesäaamut vaihtuvat omassa uomassaan kulkevaan arjen rytmiin. Paluu arjen aikatauluihin voi stressata niin, että mielen valtaavat vain töihin, aikatauluihin ja arjen sujumiseen liittyvät ajatukset.  

Läheisyys, seksi ja yhteys parisuhteessa vaativat usein aikaa ja stressitöntä mieltä. On tärkeää, että parisuhteessa on jotakin yhteistä stressivapaata tekemistä myös arjessa. Lomalta paluuta ja hyppyä aikatauluarkeen voi helpottaa, jos yhdessä kumppanin kanssa pohtii niitä asioita, joita haluaisi siirtää lomaelämästä arjen voimaksi. Voisiko yhteinen aamukahvi jatkua aikatauluista huolimatta? Voisiko vielä lämpimiin kesäiltoihin kehittää jotakin yhteistä rentouttavaa tekemistä? Tai millaista olisi yhteinen iltauinti jo vähän viilenneessä järvessä työpäivän päätteeksi? Läheisyyden kanavaa parisuhteessa on hyvä pitää auki myös niinä arkisina marraskuun tiistaina, jolloin kiire, aikataulut ja pohjolan pimeys meinaavat vallata mielen.  

Tutkitusti läheisyys parisuhteessa lisää läheisyyttä. Voisiko nyt jo ennaltaehkäistä marraskuuta ja pohtia kumppanin kanssa niitä keinoja, joilla läheisyys ja seksi pysyvät osana parisuhdetta myös arkena? Voisiko parisuhteessa tehdä sopimuksen, että pian alkavan syksyn aikana läheisyys ja seksi ovat tärkeämpiä kuin pyykkivuoret, älypuhelin ja autopesu? Se olisi huikea parisuhdeteko!  

Kirjoittaja
Parisuhdekeskus Katajan asiantuntija
Riina Nissinen 

Teksti - Suomi välittää

Olemme mukana Suomi Välittää -kampanjassa

Valtioneuvoston kanslian ja järjestökentän yhteinen Suomi välittää -kampanja starttaa 16.8. Kampanja kiinnittää huomion siihen, kuinka olennainen osa hyvinvointivaltion turvaverkkoa vapaaehtoistoiminta on, ja tekee näkyväksi järjestöjen ja vapaaehtoisten toimintaa pitkittyneessä koronakriisissä.

Meitä kannattelee verkko, joka ei aina ole näkyvä, sillä se on solmittu aineettomasta välittämisestä ja inhimillisyydestä. Se verkko on tehty ihmisistä, jotka laittavat itsensä likoon vapaaehtoisesti paremman maailman puolesta. Suomi välittää -kampanjassa kuullaan vapaaehtoisten tarinoita lähes viidestäkymmenestä järjestöstä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on kannustaa ihmisiä mukaan toimintaan.

Järjestöjen rooli kriisitilanteissa ja niihin varautumisessa on merkittävä. Järjestöjen ja niiden vapaaehtoisten erityisosaamiselle, sekä muun muassa järjestöjen tuottamille erityisille kriisipalveluille, on ollut huomattavasti kysyntää myös koronakriisin aikana.
 
Suomi välittää -kampanja on osa valtioneuvoston kanslian koordinoimaa Suomi toimii -kokonaisuutta, jonka tehtävänä on tukea ihmisten ja yhteiskunnan toimintaa ja jaksamista kriisitilanteessa, sekä vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä viestinnän keinoin. Suomi toimii tekee hankkeissaan tiivistä yhteistyötä muun muassa järjestökentän toimijoiden kanssa.

Vapaaehtoisten tarinoihin ja muihin mukana oleviin järjestöihin voi tutustua kampanjan verkkosivulla: suomitoimii.fi/suomivälittää
 
#SuomiVälittää #FinlandBryrSig

Kaksi kättä ja kahvikupit

Blogi: Lomakeskusteluita loppukesän illassa

Kesällä on jälleen eletty vuoden odotetuimpia viikkoja. Kesäinen luonto on antanut lomalaisille parastaan. Ehkäpä aurinkoisia lomapäiviä on vielä jäljellä. Lomalle saattaa kohdistua paljon odotuksia päästä tekemään niitä asioita, joita arjen kiireessä ei ehditä. Lista lomatoiveista saattaa olla pidempi kuin veroselvitys. Sukulaiset odottavat vierailua ehkä pitkänkin tauon jälkeen, keho kaipaa huoltoa ja lapsille on luvattu huvipuistoreissu. Kumppani on jo viikkoja odottanut kahdenkeskistä saunailtaa ja juttuhetkeä saunan rappusilla.

Pohdin usein pidemmän loman alkaessa, millaisia odotuksia minulla itselläni on loman suhteen. Huomaan, että kumppanin toiveet rentouttavasta lomasta tulee kuulluksi usein vasta sen jälkeen, kun olen itse ehtinyt muodostaa selkeät sävelet niille muutamalle odotetulle aurinkoviikolle: kirjoja, sukulaisia, kävelyä, reissua ja musiikkia. Keskustelemme lomasta usein liian myöhään, joku on ehtinyt jo harmistua. Miten varmistaisimme, että kaikkien kesälomaan mahtuisi sekä itselle että yhteisesti tärkeitä asioita? Millaista lomaa parisuhteemme toivoisi, jotta voisimme suhteessa hyvin?  On tärkeää, että lomalla olisi riittävästi yhteisiä hyvinvoinnin hetkiä, yhdessä liikkumista, läheisyyttä ja spontaania hulluttelua.

Yhdessä vietetyt kesälomapäivät luovat usein otollisia hetkiä keskustelulle. Joskus keskustelun aloittaminen voi tuntua hankalalta tai sopivaa hetkeä ei tunnu löytyvän. Joskus väsymys vie voiton, joskus kiire. Keskustelun aloittaminen pidemmän tauon jälkeen voi myös tuntua työläältä, pitkään jatkunutta etäisyyttä saa joskus kuroa umpeen kaikin tavoin.  Millaista keskustelua parisuhde toivoo lisää voidakseen hyvin? Millaista keskustelua voisi toisaalta jättää vähemmälle suhteessa? Keskustelun helpottamiseksi voisi kokeilla vaikka minä- puheen lisäämistä ja sinä- puheen vähentämistä. Rauhallinen, läsnä oleva ja dialoginen keskustelu syntyy harvoin nälkäisenä tai väsyneenä, kokemuksen ääni puhuu! Tärkeää on myös miettiä, miten itse voisin auttaa kumppania keskustelemaan toiveistaan. Voisi vaikka aloittaa kysymällä siitä, millaista lomaa kumppani kaipaisi, jotta olisi hyvä, leppoisa ja rento olla. Pitääpä illalla saunan rappusilla muistaa kysyä! 

Kirjoittaja
Parisuhdekeskus Katajan asiantuntija
Riina Nissinen

Vahvista hyvää harjoitus

Harjoitus: vahvista hyvää

Mihin keskittyy, se lisääntyy. Kokeile, kuinka ympäröivä maailma ja läheiset ihmiset muuttuvat kuin taikaiskusta, kun lakkaat ajattelemasta vain puutteita. Sen sijaan, että miettisit sitä, mitä ei ole ja mikä ärsyttää, keskittyisitkin siihen, mistä pidät ja mikä on hyvin. Kun ryhdymme huomaamaan hyviä asioita, alamme nähdä kumppanimme ja parisuhteemme uudella tavalla. Vähitellen hyvän huomaaminen ja ääneen sanominen tarttuu toiseenkin. Kun kerrot ääneen myönteisistä havainnoistasi, autat kumppaniasikin näkemään enemmän hyvää. Tämän yksinkertaisen harjoituksen avulla pääsette pohtimaan toistenne hyviä ja kivoja tekoja arjessa. Hyvien asioiden pohtiminen ja ääneen sanominen voi luoda välillänne kipinää.

Valitse itsellesi sopiva tapa kertoa näistä hyvistä asioista. Valitse yksi tai kokeile kaikkia:

1.  Kirjoita kumppanillesi rakkauskirje tai tekstiviesti ja lue se ääneen

2.  Mieti, mikä musiikki, laulu, taulu tai runo voisi kuvata kumppaniasi parhaimmillaan

3.  Esitä hänelle pantomiimina mukava yhteinen hetki. Ota esityksessä kumppanisi rooli ja pyydä häntä olemaan sinä.

4. Vaihtakaa vuoroja.

koivu

Parisuhdepuhelin ja chatit palvelevat elokuussa

Parisuhdepuhelin palvelee maanantaista 2.8. eteenpäin joka maanantai kello 14-16.

Päivsytyschat palvelee 10.8. eteenpäin tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 12-15.

Ajanvarauschat palvelee 5.8. eteenpäin torstaisin ja perjantaisin vaihtelevin kellonajoin. Chat pitää varata etukäteen.

Palvelut on suunnattu kaikille, jotka kaipaavat tukea omalle parisuhteelle tai tietoa eri palveluista parisuhteen tueksi. Usein pienikin keskustelu ammattilaisen kanssa vie asioita eteenpäin, joten älä jää yksin parisuhdekysymysten kanssa.

Kukkia

Blogi: Ihana kesäloma

Loma on ihmisen parasta aikaa. On aikaa levolle, joutilaisuudelle, aikaa huomata luonnon kauneus, vehreys ja tuntea kesän tuoksut. Lomalla on aikaa viettää aikaa läheisten kanssa, jakaa kuulumisia ja tavata ystäviä ehkä pitkänkin tauon jälkeen.

Arjen kiire on tehokas tapa ohittaa tunteita, todellisia tarpeita ja toiveita. Loma tarjoaa mahdollisuuden niiden kohtaamiseen. Joutilaisuuden ja kiireettömyyden tarjoama pysähtyneisyys voi nostaa esiin kipeitäkin, pinnan alla olleita asioita ja tunteita.

Suomalaiset ovat tunnettuja korkeasta työmoraalistaan mutta myös tavastaan rentoutua alkoholin avulla. Alkoholi turruttaa siinä missä kiirekin, armoton treenaaminen tai tunnesyöminen. On monia keinoja työntää hankalat tunteet taaemmaksi, odottamaan parempaa aikaa. Mutta kuten pöly sängyn alta, sivuun työnnetty tulee lopulta esiin. Yllättäen mökkimatkasta tulee taistelutanner, jonka aikana viskotaan tekemättä jääneet askareet, unohtuneet tekemiset ja viiltäneet ohittamiset etupenkin näyttämölle. Takapenkillä matkaavien kuulokkeiden läpi työntyy kohonneet ja kiivaat äänet. Tunnelma kiristyy ja on raskas. Loman alku päättyy pahaan mieleen, kireisiin ilmeisiin ja teräviin liikkeisiin. Paha mieli velloo ilmassa pitkään.

Aikuisten tapa käsitellä tunteita ja ottaa niistä vastuu – tunnistaa omia tarpeita, sanoittaa niitä itselle ja toisille ajoissa, antaa lapsille esimerkin siitä, miten elämässä ja ihmissuhteissa toimitaan. Elämässä selviää monenlaisesta niin yllätyksistä kuin pettymyksistä, kun tunteiden kanssa oppii olemaan ja vaikeitakin tunteita sietämään. Tunteita ei pidä pullottaa kiireeseen vedoten tai turruttaa pullon tai suklaalevyn avulla. Tunteissa ei ole hyvä vellota loputtomiin, eikä ole kenenkään kannalta hyvä odottaa lupaa räjähdykseen, kun ”kukaan ei taaskaan tee mitään” marttyyrin viitta päällä.

Tunteiden säätelyä on tärkeä taito niin koulussa, kaverisuhteissa kuin myöhemmin työelämässä. Eväät tähän lapsi saa kotoa. Tunteet kuuluvat ihmisyyteen ja kertovat meille tärkeitä viestejä. Ne ovat aina totta mutta harvoin koko totuus. Tunteet ovat pääosin subjektiivisia, joten maailmassa jossa kymmenet totuudet kohtaavat päivittäin eri tilanteissa, on hyvä pitää mielessä, että oma tunne on vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta.

Hyvä loma rakentuu palasista, jotka pääosin osuvat toinen toisiinsa harmonisesti. Kun toista harmittaa, toisella on voimia tukea ja jakaa harmia. Kun on hyvä olla, tunne tuplaantuu, kun sen jakaa läheisten kanssa. Jaetaan siis tunteita mutta tehdään se kypsästi.

Ihanaa, lempeän tunteikasta kesää kaikille Parisuhdekeskus Kataja ry:n upeille tekijöille ja blogin lukijoille!

Johanna Linner Matikka
Projektipäällikkö, YTM, tietokirjailija
Helsingin kaupunki