Kohtasin nykyisen puolisoni netissä, mutta emme suinkaan treffipalstalla, vaan asunnonhakuilmoituksen kautta. Etsin kommuuniimme uutta asukasta ja ilmoitukseen vastasi mies, jonka kohdalla ajattelin heti, että hänen kanssaan olisi varmasti kiva asua. Sovimme miehen ensivierailun kestoksi 15 min, mutta toisin kävi ja mies viipyikin vierailullaan 48 tuntia.
Asuimme vuoden omissa kommuuneissamme, kunnes talomme vuokrasopimus päättyi ja tuntui luonnolliselta kokeilla seuraavaksi yhdessä asumista. Olin myös väsynyt vaihtuviin asuinkumppaneihin. Kolmistaan kumppanini sekä lapseni kanssa asuminen uusperheenä symboloi pitkään haaveissani ollutta ydinperhemallia, josta minulla ei vielä aikuisena ollut kokemusta.
Olin oppinut jo erilaisissa ihmissuhteissani, että kun yhteen tuodaan kaksi tai useampi ihminen, joilla on oma historiansa ja erilaiset tapansa, ei konflikteilta voi välttyä. Kuherruskuukauden jälkeen alkoivat ristiriidat. Meilläkin riideltiin asuinkumppanuussuhteen iänikuisista aiheista, kuten siivoamisesta ja toistemme erilaisista, niin ärsyttävistä ja vääränlaisista tavoista. Huomasin jo aiemmista konflikteista oppineena, että todellisuudessa emme kuitenkaan riidelleet tavaroiden määrästä tai paikasta, vaan jostain syvemmästä, johon ei mikään määrä siivousta auta.
Oman tilan löytäminen tuntui haastavalta. Toisen läsnäolo oli molemmille ajoittain hyvin kuormittavaa. Oman tilansa vaativa yksinhuoltajan 15- vuotias miehenalku ei varsinaisesti helpottanut asiaa, tai sekään, että yhdessä asumisen aikana paljastui, että jokaisella meistä kolmesta on neuropsykiatrisia haasteita.
Emme löytäneet toistuviin ristiriitoihin pysyviä ratkaisuja yrityksestä huolimatta. Oli etsittävä uusia keinoja löytää yhteyden ja erillisyyden tasapaino. Aloin pohtia, mikä olisi kaikille paras ratkaisu tilanteeseemme. Kuinka saisimme molemmat sekä omaa aikaa että sopivasti yhteisiä hetkiä? Ajatus kahdesta kodista alkoi kyteä, mutta se oli myös pelottavaa. Entä jos suhteemme ei kestä etäisyyttä, vaan hajoaa, entä jos toisen kotona käyminen tuntuu vain vierailulta? Halusimme molemmat rakentaa yhteistä kotia, emmekä vain kyläillä toisen kotona, kuten aiemmin.
Keväällä puolisoni etsi uutta työpaikkaa. Sopivia paikkoja ei ollut tarjolla pääkaupunkiseudulla, joten hän haki työtä ympäri Suomen, lähempää ja kauempaa. Keväällä vihdoin tärppäsi. Uusi työpaikka löytyi 700 kilometrin päästä pohjoisesta. Samoihin aikoihin raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa. Tiesimme molemmat, että tähän tilaisuuteen oli tartuttava, vaikka emme todellakaan tienneet, miten koko kuvio tulisi toimimaan.
Hankimme keväällä jo ennen tietoa tulevasta muutoksesta matkailuauton. Kun elokuu koitti, muutimme kodin toiseen Helsingin kaupunginosaan. Puolisoni pakkasi asuntoauton, josta tuli toistaiseksi hänen työasuntonsa, ja suuntasi kohti pohjoista.
Nyt muutaman kuukauden jälkeen voin todeta tämän olleen paras ratkaisu tähän hetkeen kaikille. Puolisoni käy Helsingissä, kun ehtii, ja voi tehdä työt osittain etänä halutessaan. Itse nautin siitä, että saan viettää aikaa vielä kaksin teinini kanssa, sekä omasta hiljaisesta ajasta. Puolisoni vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä saadessaan keskittyä täysillä itseensä ja uuteen unelmatyöhönsä. Toivon että vielä koittaa se päivä, kun löydämme harmonian saman katon alta, mutta kaikki on hyvin nyt. Peloista huolimatta etäisyydestä tulikin meille mahdollisuus rikkaampaan elämään. Vuoden vaihteessa syntyvä vauva saa näyttää sitten mihin suuntaan perheemme kurssi kääntyy. Asuntoautoreissailu uudella perhekokoonpanolla kiehtoo ajatuksena kovasti ja haaveilemme talon rakentamisesta tulevaisuudessa. Visioidessa on selvinnyt, että siihen taloon tahdon omat huoneet kaikille.
Tulevia käänteitämme voi seurata instagramissa @iloinen.nomadi ja @mammaloki
Olen Hannele Kirjavainen, teinin äiti ja upean miehen puoliso. Ammatiltani olen kulttuurituottaja ja tuleva tradenomi. Opiskelen mielenvalmentajaksi (mm. hypnoosi ja NLP).
Olen käynyt Parisuhdekeskus Katajan PariAsiaa ja Parisuhteen Palikat koulutukset sekä toiminut vapaaehtoisena luennoitsijana. Olen ollut mukana myös ryhmächatissa ja nyt olen myös vapaaehtoisten blogikirjoitusryhmässä. Iloitsen siitä, että voin Katajassa toteuttaa monenlaisia taitoja eri muodoissa. Hyvinvoiva suhde on yksilötasolla niin henkisen kuin fyysisesenkin hyvinvoinnin lähde.
