Kukkakuvioiset kumpisaappaat

Blogi: Sukellus omaan ja toisen mieleen

Mentalisaatio on avain oman ja toisen mielen ymmärtämiseen. Se on kykyä ymmärtää, että sinun ja toisen ajatuksilla, tunteilla, ja kokemuksilla on merkitystä sekä käytöksellä tarkoitus. Sen huomaamista, että minulla on mieli, joka eroaa sinun mielestäsi. Ymmärtämistä, että me kaikki olemme yksilöitä ja meidän mielemme toimii yksilöllisellä tavalla; eri tavalla kuin toisten. Koska me ihmiset olemme sosiaalisia, me tarvitsemme toisiamme. Oman mielen ymmärtämisen lisäksi on yhtä tärkeää pyrkiä ymmärtämään ja olemaan utelias toisen mielestä. Mentalisaatio on kykyä pitää mielessä mieli, oma ja toisen. Se on sosiaalista älykkyyttä ja empatian tuntemista.

Tunnistatko arjessasi tilanteita, missä olet pysähtynyt oman mielesi ääreen? Entäpä puolisosi? Monesti mentalisaatiota tapahtuu arjessa automaattisesti. Työpäivän jälkeen kotiin päästyämme saatamme olla kiinnostuneita kumppanimme päivästä ja kysyä “Hei, miten menee? Miten sun päivä on mennyt?” Kuinka usein huomaat, että näitä kysymyksiä kysyessäsi saatat jo ajatella jotain muuta. Mahdollisesti aloittaa ruokakassien tai muun tekemisen tekemistä samalla, kun kumppanisi vastaa? Kuuntelitko ja pysähdyitkö, mitä kumppanisi sinulle kertoi? Vai lähditkö jo olettamaan mitä toinen mahdollisesti sanoo tai tuntee? On hyvin yleistä, että monesti osoitamme kiinnostuksemme toisen ajatuksista, tunteista ja aikeista automaattisesti. Tarkoitamme hyvää ja olemme uteliaita mutta emme aina pysähdy syvällisesti kuuntelemaan. Toisinaan voimme myös kuvitella, että tiedämme mitä toisen pään sisällä liikkuu. Luulemme, että puolisomme ajattelevat ja tuntevat samalla tavalla kuin me.

Hyvä parisuhde tarvitsee automaattisen mentalisaation lisäksi tietoista mentalisaatiota. Tietoinen mentalisaatio parisuhteessa voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että “pysähdymme kuuntelemaan mitä toinen minulle kertoo tekemättä sillä hetkellä muuta”, “kunnioittamalla mitä toisella on mielessä, vaikka asia ei olisi minulle tärkeä tai olisin asiasta eri mieltä”, “ihmetellä myötämielisesti ja osoittaa lämpimän innostuneesti oman kehon, puhein ja äänensävyin keinoin, että minä olen tässä sinua varten”. Osoita, että sinua kiinnostaa toisen mieli. Mieti, mitä se sinulle tarkoittaa.

Me kaikki voimme kehittää mentalisaatiotaitojamme. Mentalisaatiolle on tilaa ja tarvetta syventyä luotettavassa parisuhteessa. Olen listannut muutamia harjoituksia, mitä voit kumppanisi kanssa tehdä kotona. Harjoituksia, missä sinä ja minä voimme harjoittaa omaa mentalisaatiotamme.

  1. Viettäkää kumppanisi kanssa ilta, jolloin kysytte toisiltanne henkilökohtaisia kysymyksiä “The Game of Truth”. Miettikää molemmat valmiiksi 10 kysymystä ja esittäkää kysymykset vuorotellen. Esimerkiksi, mikä on sinun suuri pelkosi tällä hetkellä? Kuka sinua inspiroi tällä hetkellä? Jos saisit valita maailmasta paikan missä olisit ja kenen kanssa?
  1. Valitkaa kumppanisi kanssa molemmat musiikkikappaleet, mitkä soitatte toisillenne. Kertokaa kappaleesta, miksi valitsit sen ja miten se sinua puhuttelee. Tämän jälkeen tehkää sama tehtävä kirjoilla. Valitkaa kirjat, esitelkää ne toisillenne ja kertokaa, miksi tämä kirja juuri puhuttelee sinua. Tämän jälkeen lukekaa toistenne valitsemat kirjat.
  1. Tämä tehtävä auttaa sinua ja puolisoasi keskittymään ainoastaan toisiinne muutaman minuutin ajan. Valitkaa mukava paikka, missä tunnette molemmat olonne rennoiksi. Siirtykää toisianne lähemmäksi. Tehtävänä on katsoa toisianne silmiin 3 – 5 minuuttia. Yksinkertaisesti, katsokaa toisianne silmiin (välissä saa räpyttää silmiä), vaikka se olisi aluksi kiusallista. Rauhallinen musiikki voi rentouttaa ja luoda miellyttävän ilmapiirin. Toisen katsomista silmiin on tutkittu ja se on todistettu vaikuttavaksi sekä merkitykselliseksi parisuhteen kannalta.
  1. Tehtävä mikä, auttaa sinua pääsemään irti päivän askareista ja pysähtyä puolisosi kanssa yhdessä. Valitkaa mukava paikka kumppanisi kanssa, missä voitte maata sivuttain katsoen toisianne. Koskettakaa otsallanne toisianne. Sulkekaa silmät. Ottakaa yhdessä samanaikaisesti 7 syvää ja rauhallista hengitystä. Jos tehtävä sujuu, voitte jatkaa hengittelyä yhdessä 20 tai jopa 30 kertaa. Tehkää niin kauan, kun tehtävä teistä tuntuu hyvältä.
  1. Viimeinen tehtävä on yksinkertainen mutta tärkeä. Laittakaa ajastin päälle 3 – 5 minuutiksi ja valitkaa kumpi aloittaa tehtävän. Tehtävän aloittaja saa puhua asioista, jotka ovat juuri sillä hetkellä omassa mielessä. Toisen tehtävänä on kuunnella. Kuunnella ja olla läsnä keskeyttämättä tai kommentoimalla, mitä toisella on sanottavaa. Voit osoittaa kuitenkin empatiaa toista kohtaan ilmeilläsi tai kehonkielellä. Ajan loppuessa, vaihtakaa rooleja.

Merkityksellisiä mentalisaatiohetkiä sinulle ja kumppanillesi!

Ensi kertaan Xx Jasmin

Jasmin Jenkins

Jasmin Jenkins, 28-vuotias perheneuvolan sosiaalityöntekijä, perheasioiden sovittelija & pari- ja perhepsykoterapiaopiskelija Helsingistä. Valmistuin Helsingin Yliopistosta Valtiotieteellisestä tiedekunnasta 2017. Pääaineenani oli sosiaalityö ja sivuaineina sosiaalipsykologia ja viestintä. Tein vaihtovuoden Sydneyn yliopistolla vuonna 2016, milloin tapasin australialaisen puolisoni. Nyt asumme Suomessa suloisen tyttäremme ja pienen koiran kanssa. 

 Viimeisten vuosien aikana olen käynyt työni ohessa perheneuvolassa taideterapian menetelmäopinnot Ihmissuhdetyö Ry:n kautta ja vuonna 2019 aloitin pari- ja perhepsykoterapia opinnot Jyväskylän yliopistossa. Hyppää matkaani mukaan, jossa jaan ajatuksia parisuhteesta niin sosiaalityöntekijän, tulevan psykoterapeutin, vaimon, naisen ja äidin näkökulmista käsin.

Comments are closed.