Jalat vastakkain

Nuoren aikuisen turvallinen kohtaaminen 

Blogi 8.11.2023

Nuori aikuisuus elämänvaiheena on tänä päivänä erityinen. Se eroaa väistämättä aiemmasta, koska ympäröivä yhteiskuntakin on muuttunut. Nuori aikuisuus tuo mukanaan paljon muutoksia ja kriisejä, joista ei kaikkiin välttämättä pysty valmistautumaan. Toisaalta sitä luonnehditaan vapaaksi ja inspiroivaksi, mutta samaan aikaan psyykkisesti kuormittavaksi. Nuoren aikuisuuden kehitystehtävät ja valintojen tekeminen tuovat paineita ja stressiä, koska mitään valmiita ohjeita niihin ei ole. Nuoret aikuiset kaipaavat tukea ja aitoa kohtaamista. Mitkä asiat sitten ovat tärkeitä nuoren aikuisen kohtaamisessa ja miten kohtaamistilanteessa voisi tukea turvallisuuden tunnetta? Miksi turvallisuuden tukeminen on tärkeää jokaiselle nuorelle aikuiselle?   

Nuoren aikuisen kohtaamisessa tärkeintä on muistaa se, että kaikki ovat yksilöitä, eivätkä kaikki koe aina samoja asioita läheskään samalla tavalla. Mitään valmista pohjaa tai taikasanoja ei ole, mutta aidolla läsnäololla ja kiinnostusta osoittamalla voi tukea nuorta aikuista jo paljon. Usein nuori aikuinen kaipaa vain validaatiota hänen tunteilleen ja ajatuksilleen, jolloin liika ratkaisukeskeisyys voi aiheuttaa stressiä ja tunnetta siitä, että hänen tunteillaan ei juuri ole merkitystä, vaan tilanne tulee vain ratkaista jollakin valmiilla menetelmällä. Nuoret aikuiset voivat kokea olevansa yksin tunteidensa kanssa, etenkin nykymaailman sosiaalisen median vaikutuksen takia, jossa kaikki hipoo täydellisyyttä eikä merkkiäkään elämänkriiseistä tai kehitysvaiheiden tuomista haasteista ole. Sen lisäksi sosiaalinen media tuo muun muassa maailmantapahtumat nuoren aikuisen välittömään tietoisuuteen ja haastaa olemaan alati läsnä useammassa paikassa samanaikaisesti. Tarve rajata on siis päivästä toiseen pinnassa.  

Meillä kaikilla on sietoikkunat eri tilanteisiin. Kun esimerkiksi stressi on sietoikkunan sisällä, pystymme toimia ja elää stressin kanssa, eikä se vaikuta meihin negatiivisesti. Silloin voidaan siis puhua, että vireystilamme on sopiva. Sietoikkunan ulkopuolella on kuitenkin ylivireystila ja alivireystila. Ylivireä ihminen on taistele tai pakene- tilassa ja alivireä ihminen kokee tietynlaista lamaantumista, jolloin ei saa itseään hoitamaan asioita. Vagushermoa eli kiertäjähermoa aktivoimalla voi vaikuttaa omaan stressinsietokykyyn. Vagushermo on osa parasympaattista hermostoamme, ja se vastaa rentoutumisesta ja palautumisesta. Sen voi aktivoida esimerkiksi hengittämällä syvään ja rentouttamalla kasvojen lihakset. Tällöin hermostomme rauhoittuu ja pystymme olemaan paremmin läsnä eri tilanteissa. Toisaalta joillekin rauhoittuminen ja hengitysharjoitukset voivat tuntua haastavilta ja lisätä vain negatiivista tietoisuutta. Silloin kannattaa kokeilla niin sanotusti aktiivisia läsnäoloharjoituksia, esimerkiksi kävelyä, palauttavaa liikuntaa tai jopa ihan vain oman kropan tunnustelemista ja raajojen pientä aktivointia. Omat sietoikkunat on tärkeää tunnistaa ja niihin oikea reagointi helpottaa mieltä ja kehoa rentoutumaan ja palaamaan sietoikkunan rajojen sisäpuolelle. Tässä nuoria aikuisia voitaisiin tukea konkreettisella tavalla kohtaamistilanteissa. Lisäämällä tietoisuutta kehon rauhoittamisesta on yhdessä kokeiltava työkalu ja mahdollistaa tilan avoimemmalle keskustelulle ja kohtaamiselle.   

Turvallisuuden tunne on kaikkien kohtaamistilanteiden yksi tärkeimpiä asioita. Jos ihminen ei koe turvaa toisen ihmisen vieressä, on aito ja inhimillinen kohtaaminen silloin lähes mahdotonta. Ilman sisäistä turvan tunnetta meidän on vaikeaa luottaa toiseen ihmiseen ja kertoa vaikeista asioista toiselle. Turvattomuus vie muilta asioilta tilaa, kuten ajattelemiselta ja uuden oppimiselta. Aivomme toimivat niin, että skannaamme turvallisuutta jatkuvasti, koska se on osa meidän suojausvalmiuttamme. Kun aivomme havaitsevat uhan, pyrkivät ne mahdollisimman nopeasti reagoimaan siihen. Turvallisuuden tunnetta voi tukea esimerkiksi elein ja ilmein, mutta myös sanoittamalla toiselle, että hän on turvassa ja hän voi luottamuksellisesti puhua ammattilaiselle. Ammattilaisen saavutettavuus, avoimuus ja aito läsnäolo näkyvät aina asiakkaalle. Nämä ovat myös todella tärkeitä turvallisuuden tunteen kannalta. Ammattilaisen tulee muistaa jokaisen ihmisen yksilöllisyys ja hänen tulee osoittaa uteliaisuutta, kiinnostusta ja turvallisuutta. Näin asiakas, tässä tilanteessa nuori aikuinen, kokee turvalliseksi keskustella avoimesti vaikeistakin asioista ja ottaa ammattilaisen tukea vastaan.  

Kaikki nämä asiat ovat tärkeitä nuoren aikuisen kohtaamisessa – olipa kohtaaminen sitten ammattilaisen tai ystävän kanssa. Ihmiset kokevat turvattomuutta eri asioista ja todella eri tavoin, emmekä usein voi nähdä ulkoapäin toisen henkilön ajatuksia tai turvallisuuden tunnetta. Voimme kuitenkin luoda turvaa ja luottamusta välillemme teoin ja elein. Turvallisuuden tunne on avain avoimelle ja inhimilliselle kohtaamiselle, ja sen taustalla on todella monia asioita, joiden avulla turvallisuutta voimme rakentaa ja tukea. Aina ei välttämättä itse osaa löytää sopivia tapoja kohdata toista tai olla toisen henkilön kanssa, jolloin avoin keskustelu on tarpeen. Se osoittaa aitoa välittämistä ja inhimillisyyttä.  

Kirjoittaja

Alina Survo

Parisuhdekeskus Katajan Nuorten aikuisten ihmissuhde -hankkeen harjoittelija, sosionomiopiskelija

—-

Tekstissä käytettyjä läheitä:

Yle Areena 28.8.2020: Onko sinulla hyvä olla? Koetko olevasi turvassa? Vagushermolla on sormensa pelissä

Opinvoimala / HUS Psykiatria: Säätele vireystilaasi

  

Comments are closed.