Arjen on sanottu uuvuttavan parisuhdetta. Mitä jos arki onkin se, mikä yhdistää ja vahvistaa parisuhdetta?
Elämme suurimman osan ajastamme sitä tavallista arkea. Normaalioloissa ne niin tutut rutiinit, kuten aamupala, omat tai lasten aamutoimet, työt ja kotityöt kuluttavat. Rutiinit hoidetaan unohtamatta omaa aikaa ja puolisoiden yhteistä aikaa, harrastusten lisäksi. Usein mennään väsyneinä nukkumaan ehtimättä aidosti kohdata omaa puolisoa koko päivän aikana. Voiko sittenkin olla niin, että juuri se arki ja arjen rutiinit ovat asioita, jotka kuluttavuudessaankin saavat meidät jaksamaan ja ne hitsaavat meidät yhteen?
Nämä poikkeukselliset olot etätöineen, -kouluineen ja lomautuksineen vaikuttavat meihin usealla eri tavalla. Koemme epävarmuutta ja pelkoa terveydestä, taloudesta ja jaksamisesta. Arjen rasittavat, mutta myös turvalliset rutiinit ovat hävinneet.
Loma-ajat ovat usein parisuhteen koetinkiviä liian suurten odotusten ja keskustelemattomuuden vuoksi. Loman halutaan poikkeavan arjesta. Nyt poikkeustilanteessa meillä ei ole arjen rutiineita, eikä loman kaltaisia odotuksiakaan, kun mihinkään ei oikein ole suotavaa mennä, juuri ketään ei tavata ja tavanomaisia harrastuksiakaan ei välttämättä ole. 24/7 yhdessäolo voi alkaa kyllästyttämään ja oma väsyminen, huolet ja pelot purkautuvat muuhun perheeseen. Ei siis ihme, jos joskus menee hermot.
Olisi tärkeää avoimesti kertoa puolisolle väsymyksestään, oman ajan tarpeesta tai kaipuusta kosketukseen. Avainkysymykseksi muodostuu omien tunteiden tunnistaminen ja niiden sanoittaminen toiselle. Emme voi tietää toisen ajatuksia ilman keskustelua.
Omat kokemuksemme arjen rutiinien muuttuessa ja arvosteluhenkisyyden lisääntyessä toivat mieleemme amerikkalaisen psykologin John Gottmanin. Gottman on kirjoittanut neljästä hevosmiehestä, jotka voivat tuhota parisuhteen. Nämä neljä asiaa ovat ovat kriittisyys, halveksinta, puolustautuminen ja puhumattomuus. Jatkuva kritiikki puolisoa kohtaan herättää halveksuntaa, kritiikki saa puolustautumaan ja lopulta vetäytymään ja puhumattomaksi, koska puolustautuja ei koe löytävänsä keinoja edes suojautua.
Kriittisyys
Ensimmäinen parisuhdetta tuhoava ratsumies on kriittisyys. Puolison jatkuvalla kritisoinnilla katoaa koko parisuhdetta kantava perusajatus. Jokaisen meistä tulee saada tuntea, että on toiselle tärkeä ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Kritisoimalla puolisoamme annamme viestin siitä, että puolisomme ei riitä, eikä kelpaa. Kritisointi on vaatimus toisen muuttumisesta. Kuitenkin vain itseään voi muuttaa, ei toista.
Tänään kriittisyys saattaa näkyä sanottuina tai vaiettuina vaatimuksina kotitöistä tai vastuunjakamisesta, vaikka esimerkiksi lasten etäkoulusta. Tämä korostuu entisestään, jos perheessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori ja vanhemmat joutuvat sukeltamaan sekä opettajan että koulunkäyntiavustajan rooliin omien vastuiden ja etätöidensä ohella.
Kriittisyys on negatiivinen signaali parisuhteen vuorovaikutukseen ja saa helposti toisen puolustautumaan, hyökkäämään tai lopulta vetäytymään. Tässä tilanteessa myös aito ja rakentava kommunikointi loppuu.
Halveksunta
Puolisoa kritisoimalla saamme aikaan itsessämme arvostelumme ja muutosvaatimuksemme kautta halveksuntaa tai ainakin halveksunnan siemenen toista kohtaan. Halveksunta voi näyttäytyä aluksi arvostelevalla tai sarkastisella huumorilla, jossa toisen pahastuminen voidaan kuitata ”etkö sinä nyt huumoria ymmärrä” -tyyliin.
Halveksuntaa voidaan osoittaa myös ilmeillä, huokailulla, tuhahteluilla tai vaikkapa silmiä pyörittelemällä, ”jaahas, taas…”. Tällä toiminnalla nostamme itsemme toisen yläpuolelle, toista paremmaksi. Kriittiset sanat muuttuvat halveksuviksi ja vähitellen kenties vaikenemiseksi. Tämä on äärimmilleen vietynä jo henkistä väkivaltaa. Kun suhteessa ei ole hyvä ja turvallista olla, alamme puolustautumaan ja suojautumaan.
Puolustautuminen
Kohdatessamme kritiikkiä me yleensä puolustaudumme. Puolustautuessamme alamme suojautumaan ja rakentamaan muuria välillemme. Voimme selitellä ja perustella toimintaamme tai hyökätä kritisoiden takaisin. Harvan itsetunto kuitenkaan kestää jatkuvaa kritiikkiä. Tässä vaiheessa tilanne voi olla jo todella haasteellinen.
Aitoa ja rakentavaa vuorovaikutusta ei juurikaan enää ole. Puolisot ovat suojautuneet ja paenneet omien muuriensa taakse. Kun jäljellä ei ole aitoa puheyhteyttä, ei voi olla enää tunneyhteyttäkään. Mitä parisuhde on ilman keskustelu- ja tunneyhteyttä? Silloin arjen asiat hoidetaan kritiikin ja halveksunnan ilmapiirissä, mutta omat ajatuksemme ja tarpeemme pidämme visusti itsellämme.
Mykkäkoulu
Mykkäkoulu voi astua kuvioihin, kun turhaudumme. Voimme kokea, että suojelemme puolisoa ”ettei vain tule sanottua pahasti”, tai koemme, että varjelemme suhteen vuorovaikutusta uusilta väärinymmärryksiltä. Mykkäkoululla yritetään mahdollisesti myös suojella omaa itseä. Tosiasiassa mykkäkoulu viestii vahvasti vuorovaikutustaitojen puutteesta tai niiden kapeudesta. Mykkäkoulu suhteessa voi siis olla osaamattomuutta tai tietoista vallankäyttöä.
Jos toinen sulkee täysin keskusteluyhteyden puolisoltaan, ei toiselle jää mitään keinoa edes yrittää ymmärtää toista. Mykkäkoulu on aina valinta. Emme koskaan ala mykkäkouluun toisen pakottamana. Kun on toiselle jatkuvasti keskustelu- ja tunneyhteyden saavuttamattomissa, Gottmanin mukaan todennäköisyys parisuhteen päättymiseen on suuri.
Mitä tehdä, kun hevoset laukkaavat?
Havahduimme itse arvosteluhenkisyyden lisääntymiseen välillämme. Arki oli muuttunut Korona-pandemian myötä täysin toisenlaiseksi kuin mitä se oli aikaisemmin ollut. Yli kymmenen vuoden kokemus vertaisohjuudesta ja parisuhdekoulutuksista ei ollut tuonut immuniteettia meidänkään parisuhteeseemme. Väsymys, uusien rutiininen muodostaminen ja lähes koko ajan toisen seurassa oleminen lisäsi kritiikkiä toisiamme kohtaan. Toisen ehdotukseen tai ajatukseen tuntui välillä olevan kovin vaikea vastata, että ”joo, hyvä idea ja mitä jos….”. Sen sijaan saimme vastauksen ”joo, mutta…”. Mutta-sana on lähes aina negatiivissävytteinen, toisen ehdotuksen torppaamista ja oman ”paremman” ehdotuksen esiintuomista.
Meidän pitkä parisuhteemme on vuosien saatossa luonut syvän kunnioituksen toista kohtaan. Tämä kunnioitus on kantanut niiden hetkien yli, jolloin toinen suututtaa ja satuttaa. Monenlaisia tunteita ja tilanteita tulee ja menee, mutta perustahto selvitä niistä kantaa. Erilainen uusi arki aiheutti arvosteluhenkisyyttä, joka puolestaan nosti puolustautumista toisiamme kohtaan. Vahva puolustautuminen tai aikaisemmin mainittu oikeassa olemisen tarve estää hyvin usein aidon toisen kuuntelun. Tämä tapahtui myös meillä. Lankesimme vuorovaikutuksen ikuiseen ongelmaan; kuuntelemattomuuteen.
Aito toisen kuuntelu tarkoittaa sitä, että olen toisen palveluksessa. Unohdan hetkeksi omat tarpeeni ja puolustuspuheenvuoroni valmistelun. Vuoroni tulee seuraavaksi. Kuuntelijana keskityn kuuntelemaan toista ja yritän ymmärtää toisen kertoman. Nimenomaan yritän ymmärtää, sillä koskaan en täysin siihen kykene. Haluta ja yrittää voin kuitenkin aina.
Havahduimme hevosten liikehdintään ja aloimme yhdessä pohtimaan, mitä oli tapahtumassa. Pysähdyimme aidosti ja rehellisesti sen äärelle, mitä minä itse voin tehdä, että tilanne muuttuisi parempaan. Vain minä itse voin muuttaa omaa toimintaani ja suhtautumista asioihin. Miten voisin laskea ärsyyntymiskynnystäni, miten voisin vähentää kritisointiani ja toisaalta lisätä toisen arvostamista ja sen ääneen sanomista? Entä kuuntelu, kuinka unohtaisin puolustautumiseni ja selittelyn edes hetkeksi? Miten saisimme mukavaa, rentoa yhdessäoloa ja huumoria takaisin?
Näitä kysymyksiä on hyvä esittää aika ajoin itsellemme ja toisillemme. Yhteinen tarve ja halu kasvaa itsenä ja puolisona jatkuu.
Se on parisuhteen mittainen matka.
Kirjoittajat Minna ja Risto Jyrkkä ovat Parisuhdekeskus Kataja ry:n vapaaehtoisia.
Teksti on julkaistu alunperin heidän kotisivuillaan osoitteessa http://www.hoksaamo.fi/blog/arki-yhdistaa