Aurinko tulvii sisään ikkunoista ja iloiset lasten äänet kiirivät hiekkarannoilta. Lasten kouluvuoden uurastus on ohi. Pandemia-aika on vienyt meiltä kaikilta veronsa, ja me kaikki tunnemme sen vaikutuksen nahoissamme.
Joillekin kolhut ovat olleet kovempia kuin toisille. Pahoinvointi perheen sisällä, huolet terveydestä ja toimeentulosta ovat monilla lisääntynyt. Työssä ollaan ehkä venytty äärimmilleen. Etätyö on luonut monille uusia, erilaisia rutiineja ja tapoja toimia arkeen. Ne työyhteisöt, joissa on osattu olla innovatiivisia ja kohtaavia poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta sekä kyetty luomaan uusia ja toimivia tapoja työyhteisön jaksamisen edistämiseen, ovat kenties selvinneet vuodesta hyvinvoivempina.
Saatko siis nyt, kesän alussa olla uuvahtanut? Saat.
Nyt kesällä meidän tulisi pyrkiä hengähtämään ja lataamaan akkuja taas syksyä varten.
Saatko siis ottaa aikaa, edes hetken, itsellesi tänä kesänä? Saat.
Jotta jaksaa olla ympäristölleen läsnä, tulee ensin pyrkiä itse voimaan hyvin. Tämä tarkoittaa omien tarpeiden kuulemista, keskittymistä oman mielen ja kehon hyvinvointiin, omien hetkien vaalimista. Joillekin tämä tarkoittaa pientä hetken hengähdystä arjesta omien ajatusten parissa aamukahvilla, joillekin hieman pidempää irtiottoa arjesta.
Saatko nauttia kiireettömyydestä perheen kanssa? Saat.
Perheissä tulisi kyetä ottamaan kesä ja loma vastaan nyt niin rennosti, kuin vain pystytään. Nauttia yhdessä olosta läheisten kanssa turvallisesti. Kaikkien perheenjäsenten lomatoiveita on tärkeä pyrkiä kuulla, vaikkapa järjestämällä pieniä arjen irtiottoja ja lomahetkiä lähiympäristöön.
Saatko pyytää hetken aikaa parisuhteelle tänä kesänä? Saat.
Parisuhteen huomioiminen arjessa ja vapaalla ei aina ole helppoa. Ajatus, että nyt pitäisi jotenkin huoltaa parisuhdetta, voi tuoda jopa ylimääräistä stressiä. Parisuhteen huoltaminen tai ylläpitäminen arjessa, vapaalla, lomalla ja juhlissa ei vaadi kuitenkaan ihmetekoja. Se tarkoittaa toisen aitoa kohtaamista ja toinen toisensa tarpeiden huomioimista. Se tarkoittaa kunnioittavaa ja arvostavaa vuorovaikutusta ja käyttäytymistä kumppaneiden välillä. Se tarkoittaa hellyyden ja rakkauden näyttämistä sanoin ja teoin, katsein ja kosketuksin. Se on arjen ja yhteisen elämän jakamista, yhdessä.
Parisuhteen huoltoa on myös se, kun havaitsee pulmia, uskaltaa tarttua niihin. Selvittää ristiriitoja turvallisesti ja hakea apua ulkopuoliselta taholta.
Pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi tänä kesänä. Nauti hetkistä: siitä tunteesta, kun kesätuuli hivelee kasvoja, sade ropisee kattoon tai laineet liplattavat varpaiden painautuessa rantahiekkaan. Olemme kaikki sen tarpeessa!
Matalan kynnyksen puhelin- ja chat -palveluita on tarjolla Parisuhdekeskus Katajassa myös kesäaikaan. Pulmien kanssa ei tarvitse jäädä lomallakaan yksin! päivystyschat / parisuhdepuhelin
Kirjoittaja
Suvi Laru
Psykologi, erityistason paripsykoterapeutti ja Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja.