Nuorempana minulla oli teoria, jonka mukaan jokaisessa parisuhteessa on erilaisia ongelmia ja parisuhteen kestämisen pointti onkin se, ovatko ne ongelmat sellaisia, joita kestää tai ”viittii kattella”. Ongelmaan taisin niputtaa seurustelukumppanin ominaisuuksia, en niinkään omiani. Nyt vanhemmiten olen tavallaan samaa mieltä, vaikka osaankin käsitellä asiaa laajemminkin. Meillä kaikilla on oma historiamme, omat heikkoudet ja kipupisteemme, joihin resonoimme vahvasti. Samoin kuin meillä on omat toiveemme siitä, mitä kaikkea me seurustelukumppaniltamme tai suhteessa olemiselta haluamme.
Rakkaus on kuitenkin erikoinen liima siinä mielessä, että usein huomaamme näiden ideaalien toteutuvan hyvinkin epätäydellisesti ja silti me vain olemme seurustelukumppanin kanssa yhdessä. Vaihtoehtona on joko erota tai tehdä asialle jotain, mutta mitä? Meillä on paljon tietoa, miten asiat teoriassa menevät oikein ja millainen on niin kutsuttu ideaali tilanne parisuhteessa. Mutta miten me osaamme toimia silloin, kun huomaamme toisen vaillinaisuuden, epätäydellisyyden tai tulemme loukatuksi parisuhteessa. Mitkä ovat saamamme mallit tai osaamamme keinot päästä tilanteessa eteenpäin ilman, että asioita vain kerrytettäisiin, kunnes niiden kanssa eläminen tulee liian vaikeaksi. Näistä asioista puhuttaessa on hyvä kääntää katse myös itseen, siihen, miten itse siedän omaa heikkouttani tai vaillinaisuuttani ja miten osaan olla armollinen itselleni. Ankaruus ulospäin on itse asiassa usein ankaruutta itseä kohtaan.
On helpompi miettiä sitä, mitenkä se toinen on vähän vääränlainen. Toivoisimme niin helposti hänen muuttuvan vastaamaan ideaaliamme, olevan vähän toisenlainen. Käännettäessä kysymyksen toisin päin, joutuu kysymään: mitä jos minä en edustaisikaan puolisolle sitä mitä hän toivoo, miten minä silloin toivoisin asian menevän? Emme ehkä ensimmäisenä lähde ajattelemaan, että minä sitten tästä muutunkin vastaamaan hänen toiveitaan. Oletettavasti toivomme hänen hyväksyvän itsemme sellaisena kuin olemme tai ainakin ymmärtävän mistä kaikesta ominaisuuksissamme ja tavassamme toimia on kysymys.
Nuoruuden ehdottomuuden jälkeen on hyvä huomata, millaisia kasvunpaikkoja parisuhde meille tarjoaa. Ajattelen kumppanin hyväksynnässä ja oikeudessa olla parisuhteessaan juuri sellainen kuin olen olevan maaperän kurottautua toista ja toisen toivetta kohden. Venyttää omaa tapaansa toimia, tehdä kompromisseja ja löytää uusia tapoja olla suhteessa. Parhaimmillaan määritellä itseämme uudelleen ja monipuolisemmin. Löytää uusia olemisen muotoja, harrastuksia, tunteita ja ajatuksia. Parin valinnassa, kun kyse ei ole siitä, että toisen pitäisi olla juuri niin sopiva alun alkaenkin, vaan kyse on rakkaudesta, jonka vuoksi ollaan valmiita kohtaamaan itsensä ja toinen heikkouksineen. Kuulemaan toista ja hänen toiveitaan.
Olen Satu Kelkka, Parisuhdekeskus Kataja ry vapaaehtoinen.
Parisuhdekeskus Katjan koulutuksissa löysin aikoinaan kipinän parisuhteiden tarkastelun maailmaan. Tämä kipinä on kantanut, ja nyt opiskelenkin työn ohessa voimavarakeskeiseksi perhe- ja paripsykoterapeutiksi Oulun yliopistossa viimeistä lukukauttani. Päivätyöni ja terapiaharjoitteluni teen Sotesin perhe- ja sosiaalipalveluissa. Olen valmistunut myös uusperheneuvojaksi vuonna 2016, tästä uusperheellisyyden maailmasta kiinnostuin oman uusperheeni myötä. Elämä, suhteet ja ihmisyys ovat loputon kiinnostukseni kohde.
Blogitekstieni toivon herättävän ajatuksia, näkökulmia ja keskustelua. Totuutta en aina väitä tietäväni ja väärässäkin välillä voin olla, mutta dialogi toivottavasti alkaa, kun nostan jonkun ajatuksen esille.