Jostain syystä olen ajatuksissani päätynyt parisuhteiden alkuihin, seurustelujen alkutaipaleille. Tätä aikaa minulla on myös onni seurata jo omien lasten kautta. Mitä kaikkea sitä itsekin muistaa itsestään ja toisesta, menneistä, aluista.
Itse kasvoin lapsena, joka luki paljon ja kaikkea mahdollista. Mökillä, keskellä ei mitään, kaikki omat luettavat usein loppuivat kesken. Jossain vaiheessa ikuiseen lukemisen tarpeeseen kävivät niin mummun Nyyrikit kuin äitini harrastamat Harlekin-romaanit. Sitä voisi tietenkin miettiä, kuinka järkevää oli varhaisnuorena noita ”markan-rakkauksia” lukea ja miten ne mahdollisesti vaikuttivat omaan käsitykseeni rakastumisesta tai parisuhteesta. Juonikuvio niissä toistui muuttumattomana kirjoittajan vaihtumisesta välittämättä. Kaunis rakkauden runtelema nainen törmää menestyneeseen ja aina aluksi ah niin ärsyttävään, mutta hämmästyttävän komeaan mieheen, joka oli tietenkin tahollaan myös rakkaudesta siipeensä saanut. Aina nämä kaksi sitoutumiskammoista ihmistä päätyivät konfliktien kautta yhteen saavuttaen rakkauden suurenmoisen hekuman. Arki ja siitä selviytyminen ei ollut se juttu, mitä näissä kirjoissa käsiteltiin, vaan ylimaallisen rakkauden taso löydettiin ja sinne jäätiin aina viimeisellä sivulla, ja näin ollen pysyvästi.
Ja sinne rakastumisen huipullehan parisuhde ei oikeassa elämässä jää, ellei sitä sinne päädy lopettamaan. Rakastumisen huipulta, aivomyrskystä, laskeutuu jokainen. Ja näinhän olisi myös tapahtunut näissä kirjoissa, jos niille olisi jatkoa kirjoitettu, ja juurikin siitä syystä näin ei tehty. Uskallan myös väittää, että useimmilla pareilla on aivan tuon romanttisen lukemiston tasoinen tarina alkuvaiheista, ihastumisesta, tutustumisesta, ensisuudelmista, perhosista vatsassa, tunteen kanssa kipuiluista sekä mahdollisista selätetyistä esteistä. Tarina, johon voi palata ja joka on teidän kahden aivan oma ja uniikki. Koska olette viimeksi muistelleet tätä tarinaa?
Mutta mitä tulee rakastumisen jälkeen? Rakkaus, sehän sieltä hyvällä onnella tulee. Oikeassa elämässä eteen tulee mukaan myös arki, elämä ja vastoinkäymiset, joista emme aina selviä täysin voittajana. Sen vuoksi onkin hyvä pysähtyä välillä ihmettelemään, kuinka ihmeellisen hieno asia on se, että juuri tuo ihminen jota rakastan, rakastaa minua takaisin. Kuinka niin tavallinen asia on niin erityisen ihmeellinen. Rakastaa vaikka en olekaan ihmeellisen kaunis, erityisen helppo tai muutenkaan täydellinen. Rakastaa vaikka, en enää pysty olemaan parempi versio itsestäni, vaan vain täysin itseni.
Romantiikan tarpeemme ei ole kadonnut mihinkään. Aika on vain muuttunut. Emme tyydy täyttämään romantiikan tarvetta lukemalla, vaan nostamme katseen kirjasta tai elokuvasta puolisoomme ja toivomme tämän tarpeen täyttyvän myös oikeasti, itsellemme. Näissä kohdissa kannattaa muistaa olla vertaamatta, muistaa omat onnen alut tai tehdä itse se romanttinen ele, jota suhteeseensa toivoo.
Lukemisterveisin,
Satu
Olen Satu Kelkka, Parisuhdekeskus Kataja ry vapaaehtoinen.
Parisuhdekeskus Katjan koulutuksissa löysin aikoinaan kipinän parisuhteiden tarkastelun maailmaan. Tämä kipinä on kantanut, ja nyt opiskelenkin työn ohessa voimavarakeskeiseksi perhe- ja paripsykoterapeutiksi Oulun yliopistossa viimeistä lukukauttani. Päivätyöni ja terapiaharjoitteluni teen Sotesin perhe- ja sosiaalipalveluissa. Olen valmistunut myös uusperheneuvojaksi vuonna 2016, tästä uusperheellisyyden maailmasta kiinnostuin oman uusperheeni myötä. Elämä, suhteet ja ihmisyys ovat loputon kiinnostukseni kohde.
Blogitekstieni toivon herättävän ajatuksia, näkökulmia ja keskustelua. Totuutta en aina väitä tietäväni ja väärässäkin välillä voin olla, mutta dialogi toivottavasti alkaa, kun nostan jonkun ajatuksen esille.