Asiaa ihmissuhteista -kampanja toteutetaan 25.12.2023-31.1.2024. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille ihmissuhdetaitojen merkitystä nuorten aikuisten psyykkiselle hyvinvoinnille. Kampanja näkyy mediassa, opiskelijoille suunnatussa Frank-sovelluksessa, sekä sosiaalisessa mediassa. Kampanjan videot koostuvat nuorten aikuisten puheenvuoroista koskien eri ihmissuhdeteemoja, kuten tunnetaitoja, ristiriitoja ja rajojen vetämisen tärkeyttä. Videoiden tavoitteena on tuoda esille kysymyksiä, jotka koskettavat ja pohdituttavat nuoria aikuisia sekä se, että ihmissuhdetaitoja on mahdollista oppia.
Kampanjasta vastaa Parisuhdekeskus Kataja ry:n Asiaa ihmissuhteista -hanke, jonka tavoitteena on kehittää ja tuottaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa uusia toimintamalleja nuorten aikuisten (18-29v) ihmissuhdetaitojen vahvistamiseksi.
Nuorten aikuisten yksinäisyys, haasteet solmia ihmissuhteita, vaikeudet tunnistaa suhteissa ilmenevää väkivaltaa ja haasteet asettaa rajoja ihmissuhteissa ovat teemoja joihin haluamme erityisesti kiinnittää huomiota. Toiminnalla pyritään ennaltaehkäisemään ihmissuhdeongelmista johtuvaa psyykkistä pahoinvointia.
-Jokainen meistä on keskeneräinen ja inhimillisyys kuuluu ihmissuhteisiimme. Yhteys toisiin edellyttää haavoittuvaisuutta, eikä tarkoitus ole kehittää itseä täydelliseksi yksilöksi. Voimme kuitenkin oppia uusia taitoja ja työkaluja, jotka tukevat suhteitamme ja siten myös omaa psyykkistä hyvinvointia.
– Asiaa ihmissuhteista -hankkeen asiantuntija Lotta Liimatainen
Asiaa ihmissuhteista -hanke toteuttaa kaikille nuorille aikuisille avoimia, maksuttomia verkkoiltoja, jotka tarjoavat tietoa ja työkaluja ihmissuhteisiin. Seuraavat verkkoillat järjestetään tammi-helmikuussa 2024.
Lisätietoja kampanjasta
www.asiaaihmissuhteista.fi
Ota yhteyttä kampanjaan liittyen
Lotta Liimatainen (Asiaa ihmissuhteista -hankkeen asiantuntija)
lotta.liimatainen@parisuhdekeskus.fi