On sanottu, että henkisestä väkivallasta jää syvemmät jäljet kuin fyysisestä väkivallasta. Vaikka pahoinpitely voi pahimmillaan viedä uhrilta hengen, saattaa sanonnassa olla perää.
Henkinen väkivalta voi ilmetä toisen vähättelynä, nöyryyttämisenä, kontrollointina ja uhkailuna.
Vähättely voi olla toisen vanhemmuuden, kodinhoidon, ulkonäön, seksitaitojen tai ammatillisen osaamisen aiheetonta arvostelua. Nöyryyttämiseksi se muuttuu, kun paikalle tulee yleisöä, sukulaisia tai ystäviä.
Kontrollointi ilmenee toisen ajankäytön, puhelimenkäytön tai rahankäytön pilkuntarkkana vahtimisena. Myös puolison ”liian seksikäs” pukeutuminen voi olla kontrollin kohteena. Taustalla on usein olla halu hallita, mutta myös mustasukkaisuuteen liittyy kumppanin kontrollointia. Tällöin jatkuvan silmälläpidon alla yksinkertaisten päivittäisten toimien, esimerkiksi ruokaostosten hoitaminen, muuttuu vaikeaksi ja stressaavaksi.
Uhkailun taustalla on usein fyysinen väkivalta. Uhri pakotetaan toimimaan toivotulla tavalla koska vaihtoehtona on väkivalta. ”Vaimo tietää, että kun nostan sormen pystyyn, on aika vaieta”, kertoo mies hoitoryhmässä. Toista voi uhata rahan pidättämisellä, ajamalla autoa holtittomasti tai uhkaamalla että tekee itsemurhan. Erityisesti erotilanteessa aiheettomia lastensuojeluilmoituksia käytetään uhkailun ja toisen vahingoittamisen välineenä.
Henkinen väkivalta voi olla satunnaista, leimahtaa aika ajoin riidan yhteydessä, mutta se voi myös olla osa parisuhteen päivittäistä vuorovaikutusta. Henkisen väkivallan, niin kuin väkivallan ylipäänsä, päämääränä on saada toinen tekemään mitä halutaan.
Henkinen väkivalta voi olla molemminpuolista sivaltelua riitojen yhteydessä, päivittäistä naljailua tai yksisuuntaista, puolison mielenterveyttä murtavaa jatkuvaa henkistä terroria. Tavallinen kehitys niin henkisen kuin fyysinenkin väkivallan kohdalla on, että se alkaa pienillä, tuskin huomattavilla teoilla, mutta pahenee ja muuttuu raaemmaksi ajan kuluessa.
On tavallista, että uhri selittää kumppanin väkivaltaista käyttäytymistä omilla virheillään. ”Miksi menin sanomaan niin pahasti lastenhoidosta” tai ”miten minä saatoin polttaa sen ruuan pohjaan”. Selitykset kuulostavat ulkopuolisen korvaan usein järjettömiltä tai ainakin suhteettoman pieniltä asioilta verrattuna niitä seuranneisiin väkivallantekoihin, mutta uhrin ajatusmaailmassa ne ovat keino selviytyä. ”Jos minä vain toimisin paremmin mitään pahaa ei tapahtuisi”, sanoo uhrin logiikka. Ja se sopii pahoinpitelijälle hyvin.
Fyysinen väkivalta on yleensä satunnaisempaa kuin henkinen väkivalta. Sitä on helppo selittää tilannetekijöillä, ”no se oli humalassa, sillä on kova stressi…”. Fyysinen väkivalta on tekona helpompi ymmärtää tekijän vastuulla olevaksi asiaksi. Fyysinen väkivalta kertoo tekijästä, ”se on niin kusipää, minä en kauan kattele tätä”.
Suurin osa elämästä on arkea ja siksi sillä mitä tapahtuu keskellä arkea on suuri merkitys. Henkinen väkivalta on usein toistuvaa ja arjen keskellä tapahtuvaa . Pitkään jatkuvana se voi alkaa syövyttää uhrin mieltä ja minäkuvaa, ”ehkä minä oikeasti olen näin ruma, taitamaton ja tyhmä kuin minulle sanotaan”. Mitä enemmän uhri syyttää väkivallasta itseään, sitä haavoittavampaa väkivalta on.
Henkinen väkivalta jättää ihon ehjäksi mutta viiltää haavan identiteettiin.
Kirjoittaja
Pekka Puukko
Perheneuvoja