Vuorovaikutustaidot ovat väylä parisuhteen läheisyyteen

Vuorovaikutustaidot – puhumisen, kuuntelemisen ja ristiriitojen ratkaisutaidot ovat ensisijaisen tärkeitä parisuhteessa, mutta myös kaikissa ihmissuhteissa. Vuorovaikutustaidot ovat taitoja, joita voi oppia ja joissa jokainen voi kehittää itseään.

Vuorovaikutustaitoja voi sanoa läheisyyden työkaluiksi, jopa avaimiksi läheiseen parisuhteeseen.

Tärkeää on, mitä ja miten kumppanit puhuvat toisilleen ja ennen kaikkea: miten kumppanit kuuntelevat toinen toistaan. Omien ajatusten, kokemusten ja tunteiden jakaminen parisuhteessa lisää läheisyyttä.

Se, että valitsee kuunnella toista, kertoo välittämisestä. Kun valitsee kuunnella, ilmaisee sillä, että asia on tärkeä sekä omaa välittämistään toista kohtaan. Kuunteleminen on rakkauden teko, jonka eteen kannattaa ponnistella.

Vuorovaikutukseen vaikuttaa monet asiat

Perimä. Vuorovaikutustaitoihin vaikuttaa ihmisen synnynnäinen temperamentti ja ainutlaatuinen persoonallisuus. Joku on luonnostaan esimerkiksi hienotunteinen ja empaattinen, altis kuuntelemaan, toinen on luonnostaan hyvä puhuja, looginen perustelija ja asioiden pohtija. Jonkun ajatus ja puhe rönsyilee ja pulppuilee luonnostaan moneen suuntaan, kun taas joku on kotoisimmillaan hiljaa tarkkaillen. Parisuhteessa yksilöiden oppimisen haasteet ovat erilaisia.

Aikaisemmat ihmissuhteet. Ihminen tuo mukanaan parisuhteeseen kokemuksia tai tunnemuistoja aikaisemmista ihmissuhteista myös niiden vuorovaikutustilanteista. Jonkun ihmisen kanssa olen voinut oppia varomaan sanojani ja säpsähtämään pienintäkin kritiikkiä itseäni kohtaan. Toisen ihmisen kokemukset ovat voineet olla päinvastaisia: hän on saanut vahvistusta rehelliseen ja rohkeampaan ajatusten ilmaisemiseen eikä ensimerkiksi arkaile ilmaista mielipiteitään.

Lapsuudenkodin mallit. Vuorovaikutustaitoihin liittyvät mallien syvät juuret ovat lapsuudessa. Lapsi tarkkailee ympärillä eläviä ihmisiä. Vanhemmat, sisarukset ja muut perheen lähellä elävät aikuiset ovat olleet kuin näkymätön ohjekirja, josta olemme lapsina sisäistäneet itseemme erilaisia käyttäytymistapoja. Hyvät ja huonot mallit ovat syvällä meissä, mikä auttaa ymmärtämään miksi huonoja malleja on usein niin työläs muuttaa.

Erilaisuus parisuhteessa voi olla rikkaus

Suuri osa tavastamme olla vuorovaikutuksessa on opittua ja aina on mahdollisuus oppia uudenlaisia tapoja. Myös kumppaneiden erilaisuuden voi nähdä rikkautena. Paljon puhuva voi oppia toiselta kuuntelemisen taitoja ja päinvastoin. Tämä edellyttää, että kumppanit kunnioittavat toistensa erilaisuutta.

Vuorovaikutustaidot parisuhteessa -kirja tarjoaa tietoa ja harjoituksia

Parisuhdekeskus Katajan Vuorovaikutustaidot parisuhteessa -kirja on selkeä ja tiivis paketti parisuhteen vuorovaikutustaidoista. Kirja pitää sisällään tietoa sekä harjoituksia tehtäväksi yksin ja yhdessä.

Comments are closed.