Entä jos lähtisitte parisuhdekurssille?

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää parisuhdetoiminnasta

RYHMÄ

Haluaisimme osallistua parisuhdekurssille, mutta emme kumpikaan ole puheliaimmasta päästä ja esimerkiksi yhteiset ryhmäkeskustelut jännittävät.
Parisuhdekurssit perustuvat aina vapaaehtoisuuteen, joten avautuminen ja omista asioista kertominen tehdään omien rajojen puitteissa, sen verran kuin hyvältä tuntuu. On hyvä lisäksi muistaa, että muitakin kurssilaisia varmasti jännittää uudenlainen tilanne, eikä siinä ole mitään hävettävää tai pahaa. Päinvastoin, se on ihan ok! Parisuhdekurssi kannattaa ottaa ennen kaikkea uutena mahdollisuutena harjoitella myös avoimuutta, puhumista ja toisten kuuntelemista.

Parisuhteessamme on sellaisia kipukohtia, joista avautuminen muille kurssilaisille tuntuu haastavalta. Mikä avuksi?
Parisuhdekurssit perustuvat vapaaehtoisuuden lisäksi luottamuksellisuuteen. Kurssin alussa sovitaan yhdessä pelisäännöt, joiden mukaisesti kurssilla puhutuista asioista ei ole sallittua puhua kurssin jälkeen. Parisuhteen kipukohtien ja ongelmien ratkaiseminen vaatii tahtoa ja rohkeutta raapaista asioita pintaa syvemmältä. Muille avautuminen tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden, jonka lisäksi vertaistuki voi antaa uutta perspektiiviä oman suhteen haasteisiin. Mitään ei ole kuitenkaan pakko jakaa.

Saanko tietää etukäteen keitä ryhmään osallistuu? A)Entä jos siellä on tuttuja? B)Tai sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en kertakaikkiaan halua olla samassa ryhmässä?
A)Emme jaa osallistujien nimilistoja kurssilaisille ennen kurssia. Alkuun ohjaajat tekevät ryhmän suhteet näkyviksi ja silloin on mahdollista kertoa, jos tuntee jonkun ennestään. Kun ohjaajat näkevät tilanteen, he voivat auttaa sinua toimimaan ryhmässä tästä huolimatta. On luonnollista jännittää tätä, mutta emme ole kuulleet, että tutut osallistujat olisivat sitten loppujen lopuksi olleet kenellekään kurssin osallistumisen esteenä. Samassa veneessähän siellä ollaan. 

B) Parisuhdekursseille osallistuvat parit ovat ainakin meidän mielestämme erittäin fiksuja ja osaavat olla ryhmässä niin, etttä kaikille on tilaa. Parisuhdekeskus Katajan järjestämillä parisuhdekursseilla on ohjaajapari mukaan luettuna 10-18 ihmistä (4-6 paria + ohjaajat) Ryhmä on melko pieni mahdollistaen luottamuksellisen keskustelun. Emme mahda sille mitään, että jotkut ihmiset ärsyttävät, mutta useimmat ihmiset alkavat vaikuttaa kiinnostavilta, kun heihin tutustuu syvemmin. Teillä on myös paljon tehtäviä kaksin ja ne herättävät monenlaisia tunteita. Parisuhdekurssi kääntää usein ajatukset vahvasti kohti itseä ja omaa kumppania ja näin ryhmäläisten persoonat eivät loppujen lopuksi enää vaikuta.

ERITYISLASTEN VANHEMMAT

Miten erityislasten vanhemmat on huomioitu?
Parisuhdekeskus Kataja tarjoaa parisuhdetapahtumia pitkäaikaissairaiden, vammaisten ja muuta erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille.

HINTA

Minkä hintaisia Katajan kurssit ovat ja mitä hinta pitää sisällään?
Kurssien hinnat määräytyvät sen mukaan mitkä ovat kurssipaikan palveluista aiheutuvat kulut. Jos kurssi on viikonlopun mittainen täysihoitokurssi, nostaa se myös kurssimaksun hintaa. Jos kurssi on Sosiaali- ja terveysministeriön (entinen RAY) tukemaa toimintaa, niin silloin toiminta on tuettua ja kurssin hinta on alhaisempi. Joillakin kurssipaikoilla on tarjolla on myös kursseja, joihin ei sisälly majoitus- tai ruokailukuluja ja tällöin kurssista peritään osallistujilta ainoastaan materiaalimaksu.

HYVINVOINTI

Parisuhteessamme kaikki on ihan hyvin, haluaisimme kuitenkin oppia lisää siitä. Olisiko se mahdollista Katajan kursseilla?
Ehdottomasti! Monet Katajan kurssit pyrkivät nimenomaan lisäämään parisuhdetietoutta ja vahvistamaan omaa suhdetta kumppaniin. Rikasta minua, Vuorovaikutustaidot parisuhteessa ja Sylikkäin kurssit sopivat pareille, jotka eivät ole akuutissa kriisissä. Solmuja parisuhteessa –kurssi puolestaan on suunnattu nimensä mukaisesti vaikeiden parisuhdekysymysten ratkaisemiseksi. Apua oman parisuhteen tarkasteluun tarjoaa myös Parisuhteen palikat -työskentely.

ITSEOPISKELUMATERIAALI

Millaista itseopiskelumateriaalia Katajasta on saatavilla parisuhdeasioihin?
Katajan nettikaupasta voit tilata monipuolista parisuhdetta tukevaa materiaalia luettavaksi itsellesi ja kumppanillesi. Suosituimpia kirjojamme ovat Vuorovaikutustaidot parisuhteessa ja Solmuja parisuhteessa – rakkauden mahdollisuus. Näihin ja muihin tuotteisiin pääset tutustumaan tarkemmin verkkokaupassamme.

JÄRJESTÄJÄTAHOT

Ketkä kaikki järjestävät parisuhdetoimintaa?
Parisuhdekeskus Katajan lisäksi parisuhdetoimintaa järjestää seurakunnat, järjestöt ja yrittäjät. Kataja pyrkii tiedottamaan mahdollisimman kattavasti parisuhdetoiminnasta valtakunnallisesti.

KRIISI

Suhteemme on pahassa kriisissä, ja tilanne tuntuu toivottomalta. Voisiko Katajasta löytyä apua meille?
Kyllä voi! Ongelmien kanssa ei kannata eikä saa jäädä yksin murehtimaan, yhteinen rakkaus on kuitenkin voima, jolla vaikeastakin kriisistä voidaan päästä yli. Parisuhteen isoja ja pieniä solmuja kannattaa tulla ratkomaan kurssille Solmuja parisuhteessa. Jos ryhmätyöskentely ei tunnu mieluisalta tavalta puida suhteenne haasteita, kannattaa harkita parikohtaista neuvontaa koulutetun Solmu –neuvojan opastuksella. Solmuryhmässä on vain 4 paria ja ohjaaja on parisuhdetyön ammattilainen.

KURSSIKALENTERI

Miten usein kursseja on tarjolla?
Sekä Parisuhdekeskus Katajan että sen jäsenjärjestöjen pitämiä kursseja ja luentoja on tarjolla monia kuukausittain. Katso ajankohtaiset tapahtumatiedot paikkakunnittain tapahtumakalenteristamme.

LASTENHOITO

Voiko Katajan parisuhdekursseille osallistua lasten kanssa?
Valitettavasti Katajan järjestämille parisuhdekursseille ei voi tulla lasten kanssa. Tällä linjauksella olemme pyrkineet varmistamaan kaikille pareille mahdollisuuden rauhoittua hetkeksi vain oman parisuhteen äärelle.

LUENNOT

Kokonaiselle kurssille osallistuminen ei houkuta, onko tarjolla iltaluentoja tms.?
On toki! Tarjoamme muun muassa erilaisia päivätapahtumia ja vain muutamankin tunnin tapahtumia. Parisuhdeaiheisille luennoille voi osallistua vaikka yksin eikä siellä tehdä ryhmätehtäviä. Osallistuminen tämän kaltaisiin tapahtumiin on pääsääntöisesti maksutonta. Kurkkaa tapahtumakalenteriin mitä on tarjolla juuri nyt.

MAJOITUS

Voiko Katajan viikonloppukursseille osallistua, niin ettei majoitu?
Osallistuminen ilman majoittumista on mahdollista, mutta suosittelemme kuitenkin lämpimästi majoittumista, koska silloin kurssista saa enemmän irti. Jos kurssin hintaan kuuluu majoitus, eikä sitä halua hyödyntää, on asiasta vielä hyvä erikseen sopia ja tarkistaa vaikuttaako se hintaan. Osa viikonloppukursseista on järjestetty siten, että kurssimaksuun ei sisälly majoitusta ja osallistujat voivat itse varata majoituksen Katajan koodilla kurssipaikasta. Tutustuthan siis huolellisesti ilmoittautumisen yhteydessä mitä juuri kyseinen kurssi pitää sisällään.

PARISUHDEKURSSIT

Millaisia kursseja Parisuhdekeskus Kataja järjestää?
Parisuhdekeskus Kataja tarjoaa monenlaisia kursseja vahvistamaan parisuhteen hyvinvointia: Rikasta minua –parisuhdekurssilla sekä Arkirakkaus-kurssilla vahvistetaan suhdetta keskittymällä parisuhteen voimavaroihin, seksuaalisuuteen ja toiveisiin sekä tarpeisiin. Kurssilla tehdään myös parisuhteen rikastuttamissopimus tulevaisuutta silmällä pitäen. Rikasta minua –kurssi ei sovellu akuutissa kriisissä oleville pareille. Vuorovaikutustaidot parisuhteessa –kurssilla puolestaan opetellaan puhumiseen, kuuntelemiseen ja ristiriitojen ratkaisemiseen liittyviä taitoja. Sylikkäin -kurssilla keskiössä on parisuhteen seksuaalisen hellyyden ja läheisyyden rikastuttaminen. Se ei sovellu vaikeiden seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien selvittämiseen. Kataja järjestää niin ikään Parisuhteen palikat –kokoontumisia pienryhmissä, jotka koostuvat miniluennoista, harjoituksista ja keskusteluista oman kumppanin kanssa sekä ryhmässä. Parisuhteen palikkatalo on konkreettinen väline suhdetaitojen havainnollistamiseen. Lisäksi Kataja järjestää erilaisia parisuhteen voimavaroihin keskittyviä luentoja –ja kursseja 55+ -ikäisille pariskunnille. Kaikilla kursseillamme ohjaajina toimivat Parisuhdekeskus Katajan kouluttamat vertaisohjaajat.

Solmuja parisuhteessa –kurssi on tarkoitettu vaikeassa tilanteessa oleville pareille, jotka haluavat pysähtyä tarkastelemaan suhdettaan. Kurssilla katsotaan yhteistä parisuhdetaipaletta taaksepäin, tarkastellaan nykyistä tilannetta ja pohditaan mihin suuntaan yhdessä tai erikseen halutaan kulkea.

Parisuhdekeskus Kataja järjestää myös Perheen parhaaksi –toimintaa, joka tarkoittaa parisuhteen hyvinvointia vahvistavia tapahtumia pitkäaikaissairaiden, vammaisten ja muuta erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille. Kataja Parisuhdekeskuksen Sateenkaariparit -hankkeessa (RAY) on kehitetty parisuhdetta vahvistavaa parisuhdekurssi- ja luentotoimintaa sekä materiaalia sateenkaaripareille. Sateenkaariparit –hanke järjestää myös tapahtumia sekä kouluttaa vapaaehtoisia mukaan toimintaan.

PARISUHDETYÖSKENTELY

Millaisia asioita Katajan parisuhdekursseilla tehdään?
Katajan parisuhdekurssien ohjelmaan kuuluu ohjaajien alustuksia, työskentelyä yksin ja oman puolison kanssa sekä pienryhmä- ja ryhmäkeskusteluja. Kursseilla on niin ikään vapaa-aikaa ja mahdollisuus vapaaseen oleskeluun muiden kurssilaisten kanssa. Viikonloppukursseilla on hyvä valmistautua siihen, että parisuhdetyöskentelyt ovat ensisijalla. Kannattaakin ottaa täysi hyöty irti siitä, että teillä on kurssilla mahdollisuus parisuhdeasioille.

PERUUTUSEHDOT

Milloin kursseille on ilmoittauduttava ja voiko ilmoittautumisen vielä perua esteen sattuessa?
Maksamalla kurssimaksun vahvistatte ilmoittautumisenne tapahtumaan.
Katajan järjestämille kursseille ilmoittautuminen voidaan peruuttaa veloituksetta, mikäli peruutus tapahtuu viimeistään 14 vrk ennen tapahtuman alkua. Jos peruutus tehdään 8-13vrk ennen tapahtuman alkua, veloitamme 50 % maksusta. Alle 7 päivää tehdystä peruutuksesta veloitetaan koko maksu.
Jos järjestäjä on jokin muu taho kuin Kataja, ajantasaiset ilmoittautumis- ja peruutustiedot kannattaa tarkistaa ko. järjestäjätaholta.

PUOLISON HOUKUTTELU MUKAAN

Itse haluaisin kovasti osallistua parisuhdekurssille, mutta puolisoani se ei kiinnosta ollenkaan. Miten saisin hänet innostumaan mukaan?
Ensin kannattaa osallistua yhdessä esimerkiksi parisuhdeluennolle tai muuhun lyhyempään tapahtumaan. Näin kynnys osallistua kokonaiselle kurssille madaltuu ja mielen pohjalle saattaa jäädä kytemään innostus ja motivaatio kehittää omaa parisuhdetta. Joskus parisuhteessa joutuu myös tekemään kompromisseja tai asioita, joista ei itse niin suuresti pidä. Tällöin suostuminen toisen mieliksi vaikkapa parisuhdekurssille osoittaa kunnioitusta kumppania kohtaan ja on rakkauden teko.

RYHMÄKOKO

Minkä verran osallistujia yleensä on kullekin Katajan parisuhdekursseille?
Rikasta minua-, Vuorovaikutustaidot parisuhteessa- ja Sylikkäin -kursseilla on 6-8 paria. Solmuja parisuhteessa-kurssilla osallistuvia pareja on hieman vähemmän eli 4 paria.

SATEENKAARIPARIT

Järjestääkö Kataja parisuhdekursseja myös sateenkaaripareille?
Kyllä! Sateenkaaripareille suunnattua parisuhdetoimintaa toteutetaan yhteistyössä Sateenkaariperheet ry:n perhesuhdekeskuksen kanssa.

SEKSUAALISUUS

Mikä kurssi sopisi parhaiten lisäämään läheisyyttä suhteeseemme?
Katajan parisuhdekursseilla käsitellään kaikilla jollain tapaa myös läheisyyttä, ja sen lisäämistä suhteeseen. Jos haluatte keskittyä pääasiassa juuri läheisyys -teemaan, suosittelemme Sylikkäin -kurssia, jossa lisätään ymmärrystä parisuhteen seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja voimasta. Kurssi sisältää yksilötehtäviä, keskusteluja oman parin ja koko ryhmän kanssa sekä parin kanssa kahdestaan tehtäviä harjoituksia.

VAPAAEHTOISTOIMINTA

Olisin kiinnostunut auttamaan ihmisiä parisuhdekysymyksissä. Miten voisin päästä Katajan kautta tekemään tällaista vapaaehtoistyötä?
Ota yhteyttä niin jutellaan tarkemmin! Meillä on esimerkiksi oma koulutuspolku parisuhdekurssien vertaisohjaajille.

VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Parisuhteessamme vuorovaikutus ei pelaa ollenkaan, mikä avuksi?
Jos tuntuu ettei osaa ilmaista itseään riittävän ymmärrettävästi, kumppanin kuunteleminen tuottaa vaikeuksia tai ristiriitatilanteita ei saada ratkaistua, kannattaa osallistua Vuorovaikutustaidot parisuhteessa –kurssille. Kurssin keskiössä on nimenomaan taitojen opettelu, jotka auttavat kehittymään paremmaksi kuuntelijaksi ja puhujaksi parisuhteessa. Kurssi valottaa myös tunteiden merkitystä eri vuorovaikutustilanteissa sekä lisää itsetuntemusta. Vuorovaikutustaidot parisuhteessa -kurssille osallistuttaessa on tärkeää, että suhde ei ole akuutissa kriisissä, jotta taitojen opettelu on mahdollista. Tärkeää on myös huomioida, että kyseinen kurssi ei tarjoa mahdollisuutta selvittää asioita, vaan tarjoaa työkaluja arkeen ja mahdollisuuden kehittää omia vuorovaikutustaitojaan.