Surun tulkkina tahattomasti lapsettomien parien rinnalla

Kategoria: Blogi Kirjoittaja: Mirka Paavilainen

Teen psykologina monenlaista työtä parisuhteen ja seksuaalisuuden ongelmien äärellä. Ajallisesti eniten työskentelen lapsettomuusklinikalla lasta toivovien parien kanssa.

Yhtenä oleellisimmista tavoitteistani tässä työssä on lapsettomuuden negatiivisten vaikutusten ennaltaehkäisy asiakkaideni parisuhteissa. Autan myös toisistaan jo etääntyneitä pareja löytämään takaisin toistensa luo niin, että ohentunut tunneyhteys taas vahvistuisi ja parit voisivat jatkaa yhdessä toisiaan aiempaa paremmin tukien.

Lapsettomien kanssa tapahtuvassa työssä ajattelen toimivani surun tulkkina. Pyrin selkeyttämään parin mahdollisia väärinymmärryksiä toistensa tunteiden suhteen ja osoittamaan, että suru lapsitoiveen toteutumattomuudesta on yleensä aina parin yhteinen.

Surun ilmenemismuodot ja aikataulut vaan yleensä eroavat toisistaan niin, että raskautta yrittävä puoliso ilmaisee surua näkyvämmin ja voimakkaammin, kun taas rinnalla kulkevan puolison huomio kiinnittyy enemmän toisen tuskaan ja epätoivoon ja näissä tunteissa tukemiseen, jolloin oma suru pysyy etäämpänä.

Raskautta yrittävät puolisot ovat usein epätietoisia siitä, tekeekö lapsettomuus toisesta kipeää ollenkaan, kun tämä ei ainakaan ilmaise suruaan selvästi. Kumppanin vastaus tähän pääsääntöisesti aina on, että kyllä hän suree, mutta yrittää kuitenkin ensisijaisesti löytää toimivia keinoja tukea puolisoa, jonka jaksamisesta on enemmän huolissaan kuin omastaan.

Lapsettomuuskokemuksesta selviäminen edellyttääkin yksilöltä oman erillisyyden sietämistä: on todennäköistä, että kumppani kokee surun eri tavalla, ilmaisee sitä eri lailla ja antaa kriisille erilaisia merkityksiä kuin itse.

Raastavimmillaan oma erillisyys tulee monesti esiin siinä, kun parit miettivät lopullisesti lapsettomaksi jäämisen mahdollisuutta ja merkityksiä: on varsin tavallista, että puolisoista toinen ei tätä vaihtoehtoa uskalla edes ajatella, kun tunnekokemuksena tähän näkymään liittyy niin voimakkaita elämän merkityksettömyyden, psyykkisen hajoamisen tai sisäisen tyhjyyden kokemuksia.

Kumppani sen sijaan saattaa yllättäen hahmottaa pysyvän lapsettomuuden vaihtoehtona, joka ei ole toivottu, mutta että sellaisenaankin elämä olisi ihan hyvää, merkityksellistä ja monin tavoin tyydyttävää.

Tämä kokemusten erilaisuus heijastelee psyykkistä erillisyyttä, joka voi parista tuntua monin tavoin uudelta ja uhkaavalta kokemukselta, jollaista ei aiemmin parisuhteessa ole kohdattu. Usein työntekijänä hahmotan parin tarvitsevan tukea tämän uuden tietoisuuteen liittyvän kokemuksen sietämiseksi ja siihen liittyvien tunteiden ilmaisemiseksi.

Monesti keskustelemme siitä, miten tästä yllättävästäkin erillisyyden kokemuksesta huolimatta olisi samaan aikaan kuitenkin mahdollista kokea myös yhteyttä, saada toiselta lohdutusta ja tukea ja tuntea suhteen siltikin kannattelevan vaikeimpienkin hetkien yli.

Yleensä yhteyden uudelleen löytäminen ja vahvistaminen edellyttää molemminpuolisen keinottomuuden, yksinäisyyden tunteen ja lopullisen yksinjäämisen pelon ilmaisemista niin, että kumppani voi oivaltaa toisen olevan edelleen siinä ja myös pysyvän rinnalla, osin erilaisesta sisäisestä kokemuksesta huolimatta.

Monille lapsettomuuskriisiä läpikäyville pareille oleellinen oivallus on se, että puolisoina he voivat olla hyvinkin vahvasti toistensa tukena, ikivanhaa vertausta lainaten ikään kuin samassa veneessä, vaikka heidän henkilökohtaiset kokemuksensa surun aaltojen heilutuksesta eroaisivat toisistaan suurestikin. Yhdessä tasapainoilemalla pääsy toivottuun määränpäähän voi olla mahdollista kovassakin aallokossa.

Post scriptum: Kirjoitin tekstin tarkoituksella sukupuolittamatta parisuhteen osapuolia. Tahaton lapsettomuus on parille kova kokemus vauvaa toivovien sukupuoli-identiteetistä riippumatta.

 

Avainsanat:
Mirka Paavilainen

Mirka Paavilainen

Olen tamperelainen psykologi, psykoterapeutti ja seksuaalineuvoja. Työskentelen lapsettomuusklinikan psykologina sekä parisuhteen ja seksuaalisuuden ongelmien hoitoon keskittyneen perheklinikan terapeuttina. Olen myös adoptioäiti, hyvän miehen vaimo ja ikuinen opiskelija. Tällä hetkellä vien omenia opettajalle tunnekeskeisen pariterapian jatkokoulutuksessa. Olen iloluontoinen ihminen mutta työhöni suhtaudun varsin vakavasti ja suurella intohimolla. Tykkään muotoilla mielipiteitä, verkostoitua ja oppia uutta kirjoittamalla, joten bloggaaminen sopii minulle mainiosti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit