Sinä riität, sinä osaat

”Täällä on parisuhdeongelma, kutsukaa paikalle vaativan erityistason erikoisosaaja.” huutaa monen sosiaali ja terveysalan työntekijän mieli, kun asiakas puheessaan viittaa parisuhteeseen. Sekä mielen että ruumiin terveyttä tutkitaan ja hutkitaan monella tapaa, mutta tätä yhtä ihmisen aikuiselämän tärkeimmistä suhteista ei mainita.

”Mitä minä sitten teen, kun sitä asiaa alkaa vyörytä? En osaa tehdä yhtään mitään.” Aivan kuin oltaisiin avaamassa jotain Pandoran lipasta.

Käyn ajoittain puhumassa erilaisissa ennakoivan ja ennaltaehkäisevän perhetyön päivissä. Paikalla on usein kymmeniä eri alan toimijoita. Moni hieno joukko oli rohkeasti tarttunut härkää sarvista ja pyytänyt Parisuhdekeskus-Katajaa paikalle kertomaan siitä, mitä jokainen voi tehdä parisuhteen parhaaksi ennen kuin tarvitaan raskasta koneistoa paikalle.

Tästä teemasta puhuminen on jännää touhua. En osaa puhua asiasta niin, että puhuisin niistä, joilla on ajoittain hankaluuksia itsensä ja suhteensa kanssa. Sehän olisi puhdasta puppua. Asia koskettaa meistä jokaista. Sekä minua että kuulijoita itseään.

Siispä puhun meistä.

Ensimmäinen ja minusta tärkein asia on se, että parisuhteen hyvinvointi lepää yksilön itsensä hartioilla. Ei toisen.

Tämä kaikki tarkoittaa minusta sitä, ettei hyödytä mitään tilittää siitä, miten toinen toimii tyhmästi, on sitä ja tätä, eikä koskaan tuota. On keskityttävä omiin tunteisiinsa, reaktioihinsa ja toimintaansa.

Niinpä puhun yleensä  siitä, kuinka tärkeää on, että pyrimme:
•Oman historian tuntemiseen
•Elämää ohjaavien arvojen tiedostamiseen
•Kehitystarpeiden tunnistamiseen
•Tunteiden ja tarpeiden tunnistamiseen sekä niiden suoraan ilmaisuun.
•Parisuhdeodotuksista tietoiseksi tulemiseen
•Aikuiseen erillisyyteen

Ajattelen, että mitä enemmän tutustun itseeni ja varjoihini, sitä vähemmän koen oikeudekseni kritisoida toista. Olen myös pannut merkille, että muuttamalla omaa käytöstäni, muutan parisuhdettamme. Sekä hyvässä että pahassa.

Kun tätä mystistä, ja joskus vähän pelottavaltakin kuulostavaa parisuhdepeikkoa katsoo tarkkaan, voi siinä nähdä kaksi usein hieman heikoilla taidoilla varustettua yksilöä, jotka tarvitsevat suuntaviivoja ja elämäntaitoja. Sellaisia me ihmiset olemme. Ajoittain vähän eksyksissä tarviten ohjausta. Sinä ja minä.

Me täällä Katajassa korvaamme ennaltaehkäisevän parisuhdetyön termin puhumalla yksinkertaisesti parisuhdetta vahvistavasta toiminnasta. Siinä ei tarvitse olla minkään alan erityisasiantuntija. Riittää, kun osaa olla ihminen ihmiselle.

Ja mitä me sitten opetamme siitä kuuluista parisuhteen hoitamisesta? Silloin puhutaan esimerkiksi parisuhteen rikastuttamisesta, etteivät elämään kuuluvat kummalliset koukerot pääse tuhoamaan hyvää suhdetta. Kerrotaan myös syvemmästä vuorovaikutuksesta, jonka avulla pääsee lähemmäksi toista. Vinkataan toimivista parisuhdesopimuksista, joita kahden elämäänsä jakavan yksilön on hyvä miettiä keskenään.

Ei tämä kahden toisiaan rakastavan ihmisen suhde ole ihmistä suurempi juttu. Tärkeääkin tärkeämpi toki. Usein riittää, että on tullut kuulluksi ja syntyy kokemus siitä, että tuo ammattilainen ymmärsi minua.

Terveisin, Sari Liljeström, Parisuhdekeskus Katajan kouluttaja

Avainsanat:

Aiheeseen liittyvät artikkelit