Rakkauden apuvälineitä

On päiviä, jolloin tekisi mieli ns. heittää pyyhe kehään, nostaa kytkintä, käydä katsomassa, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Kaikki tuntuu liian tutulta, tavalliselta, muuttumattomalta. Ajatukset kiertävät kehää ja laulavat samaa lauluaan: ”Miksi sen pitää olla tuollainen? Miksi se, mitä sovittiin, on taas hoitamatta? Miksi minun pitää aina aloittaa ne keskeisimmät keskustelut ja muistutella tsiljoonannen kerran samoista asioista? Miltähän tuntuisi rakastua, odottaa tapaamisia ja koskettaa ensimmäistä kertaa? Olisinko minä joku ihan eri ihminen jonkun toisen kanssa?”

Kymmenisen vuotta sitten näitä päiviä oli paljon – jossain vaiheessa ei muita ollutkaan.

Näin jälkeenpäin ajatellen ajatukset nousivat ennen kaikkea minusta, omasta tyytymättömyydestäni siihen hetkeen ja hoitamattomista tarpeistani.

Olin tuolloin isossa taitekohdassa elämässäni, miettimässä neljän- ja viidenkympin rajapylväiden välillä sitä, mitä elämässä oli jo tapahtunut, kuinka nopeasti vuodet olivatkaan kuluneet ja mitä ehkä voisi olla vielä edessä. Ja kuka minä olin tämän kaiken keskellä?

Eräs tuttavani opiskeli tuolloin life coachingia ja pyysi minua koeasiakkaakseen. Muistan, että täytin kuvion, jossa arvioin kouluarvosanoilla eri elämänalueitani. Yksi niistä oli parisuhde, jolle annoin muistaakseni arvosanan 5. Sille ei ollut paljoa hurraamista! Seuraava tehtävä oli miettiä, mitä haluaisin tehdä niille elämänalueille, jotka arvioin aika heikoiksi.

Tajusin, että tehtävä, johon olin lähtenyt aika kevyesti, lähinnä tuttavaa auttaakseni, laittoikin minut vakavien kysymysten eteen. Tuolloin asioita pohdittuani totesin, että a) haluan elää parisuhteessa ja b) haluan sen olevan hyvän. Olisinhan voinut tuon antamani arvosanan perusteella tehdä päätelmän, että haluankin elää yksin tai tyytyä sen aikaiseen ajatukseeni, että ei ihminen voi kaikkea saada. Jos on hyvä työ ja hyvä perhe, voi hyvän parisuhteen vaatiminen ollakin vähän ylenpalttista.

Kolmas vaihe saamassani tehtävässä oli miettiä asetetulle tavoitteelle, minun kohdallani hyvän parisuhteen toteutumiselle, tavoiteaikataulu. Minä asetin aikatauluksi kaksi vuotta. Sinä aikana toivomani muutoksen piti tapahtua.

Ihmisen mielellä on ihmeellinen voima, jo ennen kuin huomaamme mielemme edes työskentelevän. Uskon, että tyytymättömyyteni oli jo paljon ennen tuota tehtävää käynnistänyt pohdinnan, joka vain sai tehtävästä vauhtia ja muodon itselleen. Tyytymättömyys olikin tässä tapauksessa rakkauden apuväline: asiaintila, joka avasi minut muutokselle.

Entä mitä sitten tapahtui? Täyttyikö asettamani kahden vuoden määräaika? Elimmekö sen jälkeen ”happily ever after”? Itse asiassa jo muutaman kuukauden kuluttua asiat olivat muuttuneet melkoisesti. Olimme hakeutuneet perheasiainneuvontakeskukseen ja saaneet sieltä itsellemme Mikan, jonka kanssa ja seurassa oli turvallista ja antoisaa käydä asioita läpi. Se oli iso suoritus etenkin minulta, joka olin vuosia ajatellut, että tätä Pandoran lipasta en uskalla avata. Meillä oli aikaa ja tilaa puhua vain meistä ja koota vähitellen yhteen kuluneita vuosia ja omia ajatuksiamme sekä kuulla, miten toinen asiat koki ja näki.

Oivalsin ja opin paljon noiden kuukausien aikana.

Opin, että on tärkeää pysähtyä kuuntelemaan itseään ja omia toiveitaan ja tarpeitaan sekä olla niitä kohtaan avoin ja lempeä. Ymmärsin, että minulla on oikeus tuntea ja kokea niin kuin koen ja myös oikeus tavoitella sitä hyvää, mitä itselleni toivon. Opin katsomaan lähelle, vierelleni, siihen ihmiseen, jonka kanssa olin kasvanut aikuiseksi ja rakentanut suurimman osan elämääni. Opettelimme myös yhdessä puhumaan ja pohtimaan.

Nykyisin, kun tyytymättömyys nostaa päätään, on paljon helpompi kohdata se rakkauden apuvälineenä kuin vain merkkinä pieleen menneistä asioista. Ja kysyä siltä: mitä minä nyt tarvitsen voidakseni hyvin?

Avainsanat:
Sanna Mäkipää

Sanna Mäkipää

Olen viisikymppinen ihmissuhdealan yrittäjä. Koulutan, työnohjaajan ja teen konsultaatioalan töitä erilaisissa työyhteisöissä ja organisaatioissa. Intohimoni ovat aina olleet ihmiset, elämän kiemurat ja erilaiset kohtaamiset. Olen ollut reilut 30 vuotta naimisissa saman miehen kanssa. Olemme yhdessä kasvaneet monenlaisten vaiheiden jälkeen tähän hetkeen, joka on hyvä ja toimiva. Meillä on viisi lasta ja neljä lastenlasta. Teksteissäni kerron ajatuksiani ja havaintojani parisuhteeseen liittyen. Pohdin, pureskelen ja kyseenalaistan. Ihmettelen ja hämmästelen. Joskus saatan runoillakin, jos siltä tuntuu. Ja mielelläni kuulen teidänkin ajatuksianne.

Aiheeseen liittyvät artikkelit