Rakastamisen taidoista

Blogi

Mitä taitoja rakkauteen tarvitaan? Vai onko rakkaus jotain myötäsyntyistä, ehkä kaikua siitä, mitä kukin meistä on varhaisissa ihmissuhteissaan saanut tai jäänyt saamatta?

Rakastamisen taitoja miettiessäni päässä pyörii kaikenlaisia parisuhdeteksteistä tuttuja teemoja: vuorovaikutustaidot, tunnetaidot, itsetuntemus, omien ja toisen tarpeiden tunnistaminen, seksuaalisuus… Mikään ei oikein tunnu kolahtavan, saati saavan ”lihaa luittensa päälle”, vaikka kuinka mietin ja pohdin.

Jostain mieleeni nousee hiljalleen ajatus paljaana olemisesta ja haavoittuvuudesta. Siitä, että uskaltaa olla toisen edessä, mutta myös itselleen, juuri sellainen kuin sillä hetkellä kokee olevansa. Että löytää pintansa alta ne kipeät kohdat, syvimmät tarpeet ja toiveet, sen mikä ei aina ole kaunista katsottavaa. Ja rohkenee näyttää niitä myös toiselle, pyytää saada tulla nähdyksi kaikkine virheineen ja puutteineen.

Väitän, että monessa parisuhteessa keskusteluja käydään ja elämää eletään hyvin pinnallisella tasolla. Kosketus omaan tarvitsevuuteen ja vastuu omasta hyvästä olosta on kadoksissa. Kaikki vastuu kaadetaan helposti toisen niskaan.

Serkkuni kirjoitti hiljan Facebookissa kulkeneensa ruokakaupassa erään pariskunnan perässä. Kaikkeen mitä nainen puhui, mies vastasi: ”Mä oon niin kyllästynyt suhun”. Lopulta naisella oli pää aivan painuksissa. Serkustani tuntui pahalta eikä hän saanut sanottua mitään kummallekaan, vaikka mieli olisi tehnyt.

Edellinen esimerkki on raju, henkistä väkivaltaa. Paljon lievemminkin voi parisuhdetta elää pelkästään pintatasolla. Käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, huolehditaan lapsista, myöhemmin ikääntyvistä vanhemmista ja lapsenlapsista. Harrastetaan seksiä, ollaan fyysisesti lähellä, mutta henkisesti kilometrien etäisyydellä. Eletään ihmisen kanssa, jonka syvintä sisintä ei tavoiteta eikä tunneta ja jonka unelmat, tarpeet ja toiveet jäävät vieraiksi. Ollaan kaksin, mutta äärimmäisen yksin, joko hamaan loppuun asti tai siihen asti, kunnes toinen löytää jostain voiman lähteä. (Parhaissa tapauksissa löydetään yhteinen tahto alkaa etsiä itseään ja toista syvemmällä tasolla.)

Brené Brown kirjoittaa kirjassaan ”Uskalla haavoittua” siitä, miten haavoittuvaisuuden ja epätäydellisyyden kyky on väylä tavoittaa, rakentaa siltoja ja luoda yhteistä todellisuutta ihmisten välille. Täydellisten ihmisten valtakunnassa ei mikään oikeasti ole täydellistä, vaikka se siltä näyttäisikin.

Parisuhteissa on hyvä harjoitella paljaana olemista muutenkin kuin sängyssä: uskaltaa ottaa riski, olla toisen armoilla vailla rooleja, naamioita ja lopullista turvaa. Olla haavoittuva ja epätäydellinen ja suoda se myös toiselle.

Hanna Lindin sanoin:

”Olisinko sinulle kaikki
silloinkin
kun en ole mitään
muuta
kuin
minä.”

Kun sanat riittävät / Hanna Lind

Avainsanat:
Sanna Mäkipää

Sanna Mäkipää

Olen viisikymppinen ihmissuhdealan yrittäjä. Koulutan, työnohjaajan ja teen konsultaatioalan töitä erilaisissa työyhteisöissä ja organisaatioissa. Intohimoni ovat aina olleet ihmiset, elämän kiemurat ja erilaiset kohtaamiset. Olen ollut reilut 30 vuotta naimisissa saman miehen kanssa. Olemme yhdessä kasvaneet monenlaisten vaiheiden jälkeen tähän hetkeen, joka on hyvä ja toimiva. Meillä on viisi lasta ja neljä lastenlasta. Teksteissäni kerron ajatuksiani ja havaintojani parisuhteeseen liittyen. Pohdin, pureskelen ja kyseenalaistan. Ihmettelen ja hämmästelen. Joskus saatan runoillakin, jos siltä tuntuu. Ja mielelläni kuulen teidänkin ajatuksianne.