Puhu minulle rakas

PariAsiaa

Tärkein toiveeni on, että rakkaani ylipäätään huomaa minut puhumalla minulle asioista: puhuu niitä näitä, pikkuisia asioita, jotka kertovat minulle hänen ajatuksistaan ja tuntemuksistaan.

Aamuisin on kiva kuulla kysymys, että miten nukuit, näitkö unia? Kiva on myös kuulla, miten hänen yönsä meni. Nukumme vierekkäin, mutta toisen ajatuksia ei voi tietää, jos ei niistä puhuta. Aamupalalla pidän siitä, kun puhutaan päivän töistä ynnä muista menoista; päästään siis kartalle puolison menoista sekä mielialasta.

Päivän mittaan pidän siitä, että voin vastaanottaa tai lähettää hänelle kivoja pikku viestejä. Totuuden nimissä hän ei aina kyllä huomaa kiireidensä keskellä niitä lukea, mutta ajatushan se on tärkein.

Illalla töiden jälkeen juttelemme päivän polttavimmat aiheet ruokapöydän ympärillä. Mitä kuuluu-kierros ulottuu myös muuhun perheeseen.

Erittäin kovasti nautin joka iltaisista kahdenkeskisistä saunakeskusteluistamme, joissa päästään pintaa syvemmälle aiheessa kuin aiheessa. Siellä puhutaan asiat halki, kerrotaan ne todelliset tunteet, mietitään tulevat lomat, ratkaistaan perhe- ja nuorten asiat.

Se on sitä syväpuhetta, tärkeää sellaista.

Joskus saadaan riitakin aikaiseksi, kun olemme molemmat oikein väsyneitä. Riidassa ei heti puhuta, istutaan vaan ihan olevinaan ja ollaan kuin toista ei olisikaan. Onneksi se on nykyisin jo aika harvinaista.

Kauneinta puhetta minulle on sellainen puhe, mitä kuulen, kun aamulla herään tukka takussa ja kasvot turvonneina sekä ähisten nostan selkäkipuisen ruhoni sängynlaidalle. Hyvin usein aamullakin mieheni kehuu minua, jotenkin niin myhäilevän myönteisesti kauniiksi neidoksi, kuin kukaksi, että tulen ihan heti hyvälle tuulelle, vaikken häntä uskokaan.

Se on sitä Rakkauspuhetta se.

Mieheni joutuu myös välillä puhumaan minulle tiukkaan sävyyn, kysymällä kumpi puhuu ensin. Siitähän minä en pidä, en sitten yhtään. – Kieltämättä minulla on joskus tapana puhua hänen puheensa päälle, varsinkin jos asia on kiihkeä tai minä olen kiihkeänä. Tiedostan tapani, ja yritän kyllä parhaani suun kiinni pitämisessä tietyissä tilanteissa.

Nykyään, jos on oikein tiukkoja asioita, joita pitää puhua, mieheni pyytää etukäteen, että malta mielesi ja kuuntele ensin kunnolla. Puhu vasta sitten, kun hän on lopettanut. Tämä voi kuulostaa tylsältä ja tylyltä, mutta se on ainakin minua auttanut keskittymään itse asiaan, ei sen nostattamiin tunteisiin minussa.

Parhaimmillaan keskustelu on mielestäni silloin, kun asiat kiinnostavat molempia, molemmat tekevät tarkentavia kysymyksiä, puhuvat innokkaasti ja kuuntelevat toistensa mielipiteitä.

Olen oppinut nauttimaan niistäkin keskusteluista, joissa mieheni puhuu ja minä lähinnä kuuntelen, vaikka minua itseäni ei kiinnostaisi koko asia lainkaan. Olen onnellinen siitä, että hän haluaa puhua juuri minulle, koska hän luottaa minuun. Toisinpäinhän asia toimii myös, tuskin miestäni aina jaksaa kiinnostaa mistä kirpparilta minkäkin mekon olen löytänyt, mutta hän kuuntelee ja kommentoi silti. Sekin on siis huomioimista, rakkautta, eikös niin?

Olemme sopineet, että kun on oikein tärkeä, että toinen kuulee, kuuntelee ja ymmärtää, niin pyydämme toiselta jakamattoman huomion asian suhteen. Jotkut asiat voivat toisen mielestä olla jopa joutavia murheita, mutta toiselle tuiki tärkeitä mietittäviä asioita.

Toisen mielipiteiden mitätöinti on varma tapa tappaa yhteenkuuluvaisuuden tunne puolisoiden väliltä. Puhuminen ja kuunteleminen on toisen ihmisen huomioimista ja toisesta välittämistä.

Se tieto, mitä toisesta saamme puhuessamme, muodostaa meille sen tuttuuden ja turvallisuuden pohjan, mitä me kaikki hyvältä parisuhteelta odotamme.

Fyysinen läheisyys on ihanaa, mutta henkinen läheisyys elintärkeää. Ilman henkistä läheisyyttä, fyysinen läheisyys muuttuu lähinnä rutiiniksi, tavaksi.

Puhun, kuuntelen, olen siis olemassa.

Tahdon siis rakkaani puhuvan minulle, puhuvan niitä näitä ja tärkeitä. Puhuvan sanoilla nyt ja aina, koska haluan olla itselleni ja hänelle olemassa.

Avainsanat:
Kristiina Ketola-Orava

Kristiina Ketola-Orava

Olen oululainen aikuinen nainen. Puolisoni Pasi kanssa olemme yhdessä uusperheilleet noin 20v. Tällä hetkellä kotona asuu kolme meille sijoitettua nuorta. Biologisia lapsia on neljä, joista kaksi elää. Äitipuolena olen toiminut 20v kahdelle mieheni lapselle. Sijaisäitinä olen ollut 13v kuudelle meille sijoitetulle lapselle, joista kolme on jo muuttaneet omaan elämäänsä. Olen perushoitaja, perhehoitaja, pride-kouluttaja, sijaishuollon mentori, uusperheneuvoja ja parisuhdekurssittaja. Kaiken tämän keskellä harrastan yhdistystoimintaa, lukemista ja kirjoittamista. Kaksi runoteosta: Olipa toisenkin kerran, Vihreä Kettu (2008) sekä Oodeja riippuvalle lihalle. Vihreä Kettu (2006) Motto: Onni tehdään tahdolla.