Facebook Twitter Instagram Youtube Parisuhdepuhelin

Parisuhde taas kriisissä?

Onkohan oikeasti olemassa jotain erityistä parisuhdekriisiä? Siis tilannetta, joka syntyy ja elää kahden ihmisen välissä olematta kummankaan oma? Onko suhde itsessään kriisissä, vai onko kyse kriisiytyvistä yksilöistä? – Vaikka se todellakin tuntuu, näkyy ja vaikuttaa siinä kahden välissä, eli suhteessa.

Ajattelen, että kaikki, mikä syntyy välissämme ja välillämme aiheutuu aina meistä ja meissä. Me taas reagoimme tavalla tai toisella kaikkeen mitä meille on tapahtunut ennen ja tapahtuu nyt.

Parisuhde itsessään on harvinaisen syytön kyvyttömyyteemme elää siinä. On vain niin paljon helpompaa ajatella suhteen olevan vikapäänä, kuin katsoa peiliin ja miettiä mitä minussa tapahtuu ja miksi.

Väitän, että välttelemme itsemme kohtaamista puhumalla parisuhteen kriisistä.

Kriisit ovat osa elämää

Me ihmissuhdetyön ammattilaisetkin puhumme parisuhteen kriisiytymisestä, kun tahdomme kuvata kahden ihmisen yhteiselon muuttumista hankalaksi tai suorastaan tukalaksi. Ulkoisia merkkejä tästä ovat: jatkuvat sisällissodat tai pitkittynyt kylmä sota, kosketuksen loppuminen, tahto olla jossain toisessa paikassa mieluiten jonkun toisen kanssa tai monenlaiset epämiellyttävät tunteet toisen läsnä ollessa.

Mikä olisi toisin, jos ajattelisi, että kyseessä on ihmisyyteen kuuluva luonnollinen vaihe? Tai taitojen puute?

”Hyvin monenlaisista elämänvaiheista ja tapahtumista voi olla seurauksena kriisi. Taustalla voi olla äkillinen muutos tai järkyttävä tapahtuma. Kriisi voi olla myös seurausta useista samanaikaisista kuormittavista asioista. Myös luonnollinen ja ennakoitavissa oleva elämäntapahtuma voi aiheuttaa kriisin. Moninaisuutta voidaan hahmottaa jaottelemalla kriisit kehitys- ja elämäntilannekriiseihin sekä traumaattisiin kriiseihin:

Kehitys- ja elämäntilannekriisit:
Kehityskriisit ja elämäntilannekriisit liittyvät normaaliin elämänkulkuun ihmisen siirtyessä elämänvaiheesta toiseen. Myös positiivinen tapahtuma, kuten toivotun lapsen syntymä voi aiheuttaa kriisin.

Traumaattiset kriisit:
Traumaattisen kriisin synnyttää usein epätavallisen voimakas ja epänormaali tapahtuma, johon liittyy suuri tunnejärkytys ja jota omat voimat eivät riitä kohtaamaan.” www.mielenterveysseura.fi 

Määritykset ovat hankalia, koska alamme helposti mitata ihmisen kokemuksia omia mittareillamme. ”Eihän tuo vielä mitään, kuulepas mitä minulle tapahtui…” tai ”Voi kamalaa, eihän tuollaisesta voi ikinä selvitä…”

Yhden  traumaattinen kokemus ei välttämättä ole toisen kokemana kuin harmittava takaisku.

Kriisillä on merkittävä rooli

Kun ajattelen kehitys- ja elämäntilannekriisejä en voi olla toivomatta, ettei yksikään ihminen jäisi niistä paitsi. Pieni kriisi aika-ajoin ajaa sopivasti sellaisen epämukavuuteen, jossa joutuu kyseenalaistamaan monia totuuksiaan. Ainakin itse olen sen verran laiskanpullea, ettei muutosta oikein tapahdu, jos mikään ei paina.

Uskon, että vähemmän rankat elämänkriisit voivat mennä ohi huomaamatta ihmisellä, joka on syystä tai toisesta kieltänyt itseltään tyytymättömyyden. Kokemus voidaan ulkoistaa jonkun muun aiheuttamaksi tai syyksi tai sitten se vaiennetaan juoksemalla kovempaa ja tavoittelemalla enemmän, parempaa ja nopeammin. – Ei ole kehityskriisejä, mutta parisuhde on usein kriisissä. Koska se on huono ja kumppani on tyhmä.

On kurjaa löytää itsensä kerta toisensa jälkeen pyörittelemästä Mitä minä oikeasti tarvitsen ja kaipaan -kysymyksiä. Tosi ankeaa olla allapäin, kun kaiken pitäisi olla aivan hyvin. Ei ole hauskaa huomata olevansa tylsää seuraa. Näistä kokemuksista on päästävä pois.

Ja se juuri on elämänkriisin tehtäväkin: tehdä olo niin kurjaksi, että ihminen pyrkii pois siitä olosta.

Oma vastuu

Mitä nopeammin pystyy nappaamaan kiinni omasta olostaan, eli tunnistamaan tilansa omaksi jutukseen, sitä nopeammin sitä voi alkaa työstää ja sitä vähemmän ympäristö siitä kärsii. Yksilö voi olla kriisissään ilman, että siitä tarvitsee tehdä molempien kriisi ja sitä kautta parisuhteen syy. Mutta luonnollisesti se vaikuttaa parisuhteeseen ja molempien kokemuksiin.

Kriisinsäkin voi siis pitää itsellään, kuten tunkkinsakin. Tämä ei tarkoita vaikenemista, vaan vastuunottoa.

Kuvittelen, että pitämällä kriisinsä itsellään, ei tarvitse tehdä rakkaasta ihmisestä syntipukkia eikä yhteisestä elämästä taistelutannerta. Vaikka olenkin silloin tylsää seuraa, kumpikin ymmärtää, että tässä on nyt kyseessä omat juttuni, kukaan ei ole jättämässä ketään. Kenenkään ei tarvitse ottaa vaatijan roolia eikä kenenkään vetäytyä. Hiljaisuus ei huuda syytöksiä, vaan kotona ollaan totta sen kanssa mikä on.

Ajattelen siis, ettei parisuhdetta kannata syyttää kaikesta kurjasta, mikä elämään kuuluu. Uskon myös, ettei suhteen tehtävä ole tehdä ketään onnelliseksi: epäonnistunut suhdehan siitä seuraa. Molemmista tilanteista syntyy varmaan niitä parisuhdekriisejä.

Jos kumpikin vastaa omasta onnestaan ja onnettomuudestaan, murheet pienenevät ja ilot kasvavat yksinkertaisella keinolla: jakamalla.

Mikään ei ole mielestäni niin merkittävää kuin se, että kotona on joku jonka kanssa jakaa ihmisyyttään. Kaikkine karvoineen.

Avainsanat:
Sari Liljeström

Sari Liljeström

Suureksi ihmeekseni ikävuosimittarini alkaa näyttää jo pian 60 v. Se on paljon enemmän kuin kokemukseni omasta kypsyydestäni ja elämänviisaudestani. Matkalla olen edelleen, enkä mahda koskaan valmiiksi tullakaan. Olen toiminut täällä Parisuhdekeskus Katajassa pian 20 vuotta monenlaisissa vahvistavan parisuhdetyön asiantuntijan tehtävissä. Minun voisi jo luulla tietävän, kuinka parisuhde pidetään timmissä. En kuitenkaan tiedä, sillä me ihmiset olemme niin loputtoman monipuolisia elämänvariaatioita, ettei yhtä totuutta voi olla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit