Omena ei kauas puusta putoa, vai putoaako?

♥ yhdessä tai yksin
♥ treenaa itsetuntemusta, toisen ymmärtämistä, läheisyyttä
♥ 15 min. + yhdessä keskustelu 30 min.

Oma tausta vaikuttaa siihen, kuinka puolisona toimin. Ja vieläpä sitä voimakkaammin, mitä vähemmän olen perhetaustaani pohtinut.

Tämän harjoituksen avulla voit pohtia omien vanhempiesi parisuhdemallia ja sen vaikutusta omaan olemiseesi puolisona.

Huomaatko nalkuttavasi puolisollesi samoin kuin kasvattajasi aikanaan? Lähdetkö ovet paukkuen ulos, ihan kuin vanhempasi tapasivat suuttuessaan tehdä? Lapsena koetut omien vanhempiemme toimintatavat ovat yllättävän syvällä selkäytimessämme. Erityisesti väsyneenä ja riitatilanteissa toimimme vanhojen toimintamallien mukaan.

Mieti nyt, miten vanhempasi toimivat seuraavissa tilanteissa:

  • jakoivat kotitöitä
  • jakoivat kasvatusvastuuta
  • juttelivat toisilleen
  • osoittivat hellyyttä toisilleen
  • hakivat toisiltaan tukea
  • suhtautuivat toisen ystäviin ja sukulaisiin
  • riitelivät

Pohdi, toimitko itse samalla kun vanhempasi toimivat?

Mieti samalla, ovatko jotkut toimintatavoistasi enemmänkin toimimattomia ja rikkovia – tapoja joista olisi jo aika luopua? Ja mitkä tavat taas toimivat teidän suhteessanne?

Joskus kumppani voi olla tarkkasilmäisempi huomaamaan ”sukuperintöjä”. Jos teette tehtävää yhdessä, kertokaa toisillenne huomioista, mutta muistakaa olla hyvin hienotunteisia ja antakaa palaute rakentavasti.

Rakkaudella annettu palaute vahvistaa, syyttelevästi ja arvostelevasti annettu palaute rikkoo.

Miettikää vielä lopuksi kumpikin erilaisia alueita: kotitöitä, kasvatusvastuita, kommunikaatiota, hellyydenosoituksia, toinen toisensa tukemista, suhtautumista lähellä oleviin ihmisiin, ristiriitoja… Missä asioissa koet tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta kumppanisi tekemisissä?

Kertokaa näitä asioita toisillenne täydentäen seuraavaa lausetta: ”Pidän siitä, kun sinä…

  • …hoidat kotona pyykit
  • …leikit lasten kanssa piilosta
  • …?

 

Avainsanat:

Aiheeseen liittyvät artikkelit