Milloin vaikeneminen on parisuhteessakin kultaa?

PariAsiaa

Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen on kultaa, sanotaan. Silti parisuhdekursseilla ja -oppaissa annetaan parisuhteen parantamiseksi ja parisuhteen solmujen avaamiseksi usein yksiselitteinen neuvo: puhukaa, puhukaa ja puhukaa.

Parisuhdekurssiaktiivina olen huomannut, että puhetta oikeista ja olennaisista asioista ei parisuhteissa tosiaan aina ole ollut liikaa: toisen ajatukset tulevat kumppanille kursseilla monesti yllätyksenä, on kyse sitten siitä, mitä toisessa eniten arvostaa tai siitä, minkä toivoisi olevan toisin. Jos kumppanin ajatuksia ei tiedä, ei toiveisiin ole helppo vastata.

Parisuhteessa on erityisen helppo lähteä tulkintojen tielle ja luulla tarkasti tietävänsä, mitä toinen toivoo ja ajattelee. Jos ei edes tiedä, ettei tiedä, on luvassa ongelmia, ennemmin tai myöhemmin.

Kultainen sääntö, ”tee toiselle se, minkä toivoisit itsellesi tehtävän”, ei ole välttämättä joka tilanteessa toimiva neuvo parisuhteessa.

Siksi ”puhukaa enemmän” lienee monille pareille tosiaan hyvä vinkki matkalle kohti parempaa parisuhdetta.

Miksi sitten vaikeneminen on joskus puhumista viisaampaa? Onko se?

Etelä-Pohjanmaalla olla-verbin taivutus alkaa kuulemma ”moon oikias, soot vääräs”. Pohjalaismiehen ja hyvin määrätietoisen naisen avioliitossa olemme välillä ajautuneet tilanteeseen, jossa oikeassa oleminen onkin itsetarkoitus eikä loppujen lopuksi hyödytä kumpaakaan meistä.

Onko loppujen lopuksi aina järkevää jankuttaa, vaikka onkin mielestään oikeassa? Onko merkitystä sillä, että puoliso ajattelee jostain asiasta minun mielestäni kerta kaikkiaan kummallisesti? Onko aina pakko tarkistaa faktat? Onko oikeassa olemisen tarve oikeasti tarve?

Pohjalaisessa sananlaskussa kysytään myös, kumpi oot mieluummin, oikias vai naimisis.

Vaikeneminen voi olla kultaa myös silloin, kun molemmat huomaavat, että asiat eivät menneet parhaalla mahdollisella tavalla. Jos itseä jo harmittaa, ei toisen arvostelua tai päivittelyä tarvita enää lisäksi. Tätä olen yrittänyt harjoitella ja joskus jopa onnistun. Mieheni on tosin huomauttanut, että onnistuneen vaikenemisen vaikutuksen voi tehokkaasti mitätöidä riittävän syvällä huokauksella.

Parisuhteeseen latautuu paljon odotuksia, jotka ovat joskus epärealistisia ja on selvää, ettei pettymyksiltä aina voi välttyä. Myös kodin ja perheen ulkopuoliset paineet saattavat joskus ryöpytä puolison päälle.

Jostain syystä usein tunnutaan ajattelevan, että parisuhteessa saa tunteita tuulettaessaan sanoa ihan mitä mieleen juolahtaa.

Puolisolle lienee turvallisempaa raivota kuin ystäville, sillä kovin värikkäät tunteenpurkaukset ja loukkaukset saattavat etäännyttää ystävät toisistaan. Monella työpaikallakin huutamisesta tai haukkumisesta tulee varmasti palautetta. Puolison kai oletetaan pysyvän vierellä huonosta käytöksestä huolimatta.

Jos tunteet kuohuvat ja tekee mieli sanoa asioita vain satuttaakseen toista, on vaikeneminen parisuhteessakin usein puhumista viisaampaa. Etenkin parisuhteessa, jossa on tunnetasolla oltu toista lähellä ja jaettu herkkiä ja henkilökohtaisia asioita, voi toista onnistua halutessaan loukkaamaan niin syvästi, että haavat eivät hetkessä parane.

Meidän parisuhteessamme ei ole vielä toistaiseksi onnistuttu selvittämään yhtäkään ristiriitaa huutamalla ja toista tarkoituksella loukkaamalla. Joskus pienen aikalisän ottaminen ja rauhoittuminen on ollut meille hyvä ratkaisu, jotta asiat on saatu eteenpäin.

Onko sitten myös asioita, joista parisuhteessa ei kannata puhua? Yksiselitteistä vastausta ei varmaan kukaan voi antaa. Puolison ei kuitenkaan pitäisi olla toisen terapeutti eikä puolisolta pidä odottaa mahdottomia. Jotkut asiat voivat olla niin vaikeita ja kipeitä, että puoliso kuormittuisi niiden kuulemisesta liikaa. Ehkä jotain sellaista tarkoitetaan virressä, jossa lauletaan ”suojaa rakkaimpani pahuudeltani”.

Avainsanat:
Minka Hauta-aho

Minka Hauta-aho

Olen kirjoista ja kulttuurista innostunut järvenpääläistynyt keskisuomalainen. Rakastan luonnossa liikkumista ja pitkiä keskusteluja ystävien kanssa. Teiniliitto mieheni kanssa jatkuu edelleen ja yhdessä olemme olleet jo yli puolet elämästä. Kaksi lastamme ovat aikuistumassa ja vanhemmuudelta vapautuvan ajan olemme alkaneet käyttää parisuhteiluun. Leirien ja kurssien ohjaamisesta on tullut meille rakas harrastus. Kirjoittelen mielelläni mitä mieleen juolahtaa.