Kiiltokuvista eläviin kuviin

Kategoria: Blogi

Joskus ihan lapsena keräsin kiiltokuvia ja yksi kuva oli ylitse muiden. Se oli iso kuva, jossa oli hääpari. Olin silloin ensimmäisellä luokalla.

Muistan katsoneeni kuvaa monesti ja ajatelleeni, että tuo se on sitä oikeaa aikuisten rakkautta. Ollaan vaan naimisissa, kauniisti ja aina. Siihen pitäisi pyrkiä. Opettelin olemaan kuvissa kauniisti ja muutenkin kiltisti.

Murrosiässä rupesin miettimään, että miltähän se oikea rakkaus tuntuu ja kelpaanko koskaan kenellekään? Komplekseja oli, vaikka toisille jakaa. Mammuttimaisen nenän takaa vilkuilin liian pieniä tissejäni ja olematonta lantion kaarta. Olin ihan liian laiha, pitkä ja kengännumerokin oli liian suuri. Sen ajan kuvissa en katso kameraan.

Yhdeksäntoistavuotiaana koin pika-aikuisuuteen siirtymisen pakkoavioliiton ja raskauden vuoksi. Omasta mielestäni olin rakastunut, – mutta en ehkä rakastettu? Hommat piti kuitenkin hoitaa, koska vastuu lapsesta oli suuri.

Rakkauteen kuului mielestäni se, että keskittyi miellyttämään toista, hoitamaan lapset ja kodin sekä olemaan nätti ja aulis.

Tuntui, että parisuhteessa oli kaksi ihmistä, jotka eivät tienneet mitään omasta parisuhteestaan, saati olisivat tunteneet edes itsensä. Siltä ajata jäi valokuva, jossa oltiin niin kuin kuuluu olla. Muistikuvissa kuvat ovat harmaata massaa.

Eron jälkeen, uusiosinkkuna heräsi vallan tunne. Ajattelin, että miehet ovat yksinkertaisia, helppouskoisia, ja että heitä voi pyörittää, vaikka piirileikissä, jos haluaa.

Kun ähkäisi oikeassa kohdassa sängyssä ja vähän kehui, niin kiva ravintolaillallinen oli taattu. Mutta tylsää oli.

Missä oli se kaikki läheisyys ja oikea välittäminen. Kuka olin oikeasti? Mitä edes etsin? No, tietysti taas sitä rakkautta. Sitä kiiltokuvan kaltaista.

Muutamissa kuvissa siltä ajalta on tyylikäs nainen, jolla on kuori kasvoillaan.

Kun sitten kohtasin sen oikean, niin meitä oli kaksi, joilla oli omat haaveensa ja haavansa mukanaan. Mukana olivat myös lapset, entiset elämät, exät, sukulaiset ex- ja next- suvusta.

Kiihko oli kuumaa, niin henkisesti, kuin fyysisestikin, kun oli tasavertainen kumppani, kenen kanssa kisuta. Vahva yhteys oli läsnä heti alusta alkaen ja se oli hyvä, koska suhteeseen kohdistui tosi paljon paineita ulkopuolelta, sekä toki myös sisäpuolelta.

Kun perheeseen kuuluu monta lasta, kodin sisällä on varsinainen tunneruljanssi: joka ainoa päivä jokainen etsii ja myös esittelee omia tunteitaan. Rakkaus tuntuu silti joka päivä, kun saa rakastaa ja olla rakastettu.

Parisuhdetta oli jo aiemmin sovittu hoidettavan ja kehitettävän yhdessä. Monta kertaa on mietitty yhdessä, että miten meillä oikein meneekään. Monesti on elämän vaikeissa paikoissa oltu todella kovissa tunnelatauksissa, mutta pysytty niissä yhdessä.

Kiiltokuvamaista ei ole ollut, onneksi. Jos vain patsastelisimme hymyillen kuvissa, hilehunnussa, jäisi oikea elämä ja tunteet kokematta.

Kuvia on otettu paljon. Perhealbumeita on koottu isot määrät kirjahyllyyn. Kuvissa näkyvät ilot ja surut, kuten kuuluukin. Jokainen on saanut olla oikeasti se, kuka oikeasti on. Sellaiset kuvat ovat parempia kuin kiiltokuvat.

Tällä hetkellä tunnen kuitenkin olevani se oman elämäni kuva, mieheni, rakkaani vierellä. Juuri sellaisena kuin olen. Tähän on pyritty ja tässä ollaan. Ja jos ei kiiltokuvissa niin ainakin todellakin elävissä kuvissa.

Avainsanat:
Kristiina Ketola-Orava

Kristiina Ketola-Orava

Olen oululainen aikuinen nainen. Puolisoni Pasi kanssa olemme yhdessä uusperheilleet noin 20v. Tällä hetkellä kotona asuu kolme meille sijoitettua nuorta. Biologisia lapsia on neljä, joista kaksi elää. Äitipuolena olen toiminut 20v kahdelle mieheni lapselle. Sijaisäitinä olen ollut 13v kuudelle meille sijoitetulle lapselle, joista kolme on jo muuttaneet omaan elämäänsä. Olen perushoitaja, perhehoitaja, pride-kouluttaja, sijaishuollon mentori, uusperheneuvoja ja parisuhdekurssittaja. Kaiken tämän keskellä harrastan yhdistystoimintaa, lukemista ja kirjoittamista. Kaksi runoteosta: Olipa toisenkin kerran, Vihreä Kettu (2008) sekä Oodeja riippuvalle lihalle. Vihreä Kettu (2006)

Motto: Onni tehdään tahdolla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit