Kahdenkeskinen maailma

Kategoria: Blogi

Punainen valojono halkoo muuten pimeää maisemaa. Varhaisen marraskuisen aamun valomäärä on nolla. Räntää sataa viistoon ja minua väsyttää. Jokatalvinen väsymysoireeni, halki menneet suupielet, ovat taas pahimmillaan. Kehossa ja mielessä tuntuu, etten ole enää nuori. Jossain punaisen valojonon päässä odottavat päivän työt, ihmiset ja asiat, joiden kanssa olen luvannut tänään työskennellä. Reppuun on pakattu päivän annos kannettavaa. On niin arkiaamu kuin vain voi olla.

Arjen maailman rinnalla, takana, jossain lähellä häämöttää kuitenkin meidän kahdenkeskinen maailmamme. Pieniä siruja siitä on mukana tässä aamun pimeydessä, autossa, jossa istumme matkalla töihin. Mielessäni tuo maailma kulkee mukana ja sen ajatteluun on hyvä palata päivän aikana. Juuri nyt tuntuu siltä, että vain sen avulla on mahdollista päästä eteenpäin ja ohittaa rospuuttokauden ankeus.

Ajatus siitä, millaisen yhteisen maailman olemme rakentaneet, on kutkuttavan ihana. Siellä saa olla juuri sitä mitä on, mutta myös etsiä uusia tapoja olla. Siellä kukaan ei tarvitse meitä auttamaan, tekemään tai reagoimaan toisten tarpeisiin. Ulkoa tulevat vaatimukset on jätetty ulkopuolelle. Meidän maailmamme on täynnä mahdollisuuksia, uusia kokemuksia ja sellaisia unelmia, jotka kuuluvat vain meille. Se on aistien ja nautintojen, mielen ja kehon levon maailma. Se on maailma täynnä inspiraatiota, luovuutta ja kokeilua. Ennen kaikkea se on maailma, jonne ei mahdu muita kuin me kaksi.

”Minä haluan, että jos kuolen ennen miestäni, hän muistelee minua ihmisenä, joka teki hänen elämästään kevyen ja valoisan. Haluan että mieheni muistaa minut ihmisenä, jonka kanssa hän tunsi itsensä vapaaksi. Haluan, että mieheni muistaa minut läheisenä ystävänään, joka elämän vaikeuksissa tuli sanomaan, että lähdetään pois tästä suosta. Haluan, että mieheni muistaa minut rakastettunaan, kultanaan, josta hän kerta toisensa jälkeen meni sekaisin, aseettomaksi, sanattomaksi. Haluan, että mieheni muistaa minut siitä maailmasta, missä olimme ihan kahdestaan.”
Suvi Tirkkonen: Himoitse, leiki ja rakasta – avioliiton pelastustarina. Gummerus, 2011.

Avainsanat:
Sanna Mäkipää

Sanna Mäkipää

Olen viisikymppinen ihmissuhdealan yrittäjä. Koulutan, työnohjaajan ja teen konsultaatioalan töitä erilaisissa työyhteisöissä ja organisaatioissa. Intohimoni ovat aina olleet ihmiset, elämän kiemurat ja erilaiset kohtaamiset. Olen ollut reilut 30 vuotta naimisissa saman miehen kanssa. Olemme yhdessä kasvaneet monenlaisten vaiheiden jälkeen tähän hetkeen, joka on hyvä ja toimiva. Meillä on viisi lasta ja neljä lastenlasta.
Teksteissäni kerron ajatuksiani ja havaintojani parisuhteeseen liittyen. Pohdin, pureskelen ja kyseenalaistan. Ihmettelen ja hämmästelen. Joskus saatan runoillakin, jos siltä tuntuu. Ja mielelläni kuulen teidänkin ajatuksianne.

Aiheeseen liittyvät artikkelit