Erilaisuus parisuhteessa

PariAsiaa

Itsekin itselleni erilainen

Rakastuneen silmissä kuulema rokonarvetkin näyttävät hymykuopilta. Vanha sanonta piirtää mielestäni rakastumisesta vähän väärän kuvan. Ihminen kun ei ole vain yhdenlainen, vaan todella moninainen.

Toisinaan olen masentunut kärttyisä eukko ja käperryn itseeni, – ja ajoittain taas räiskyvän iloinen ja energinen ideanikkari. Kuulostaa kovin bipolaariselta, mutta kuulostakoon. Pointtini on siinä, ettei kumppanini näkemät hymykuopat ehkä olleetkaan rokonarpia, vaan yksi puoli minusta.

Uskon, että rakastuneen mieli etsii toisessa hyvää ja pyrkii vahvistamaan sitä. Ei rakkaus ole sokeaa. Toisinaan vain vähän kapeanäköistä. Hyvä tavalla.

Auttamatta kuitenkin tulee niitä aikoja, jolloin hymykuopatkin tahtovat näyttää rokonarvilta. Väsymys, sairaudet, huolet, pettymykset jne. kutsuvat esille niitä vähemmän mairittelevia piirteitäni ja samalla kumppanikin mieli alkaa myös keskittyä niihin.

Ja niinhän siinä käy, että alan totisesti täyttää minulle asetettuja odotuksia ja muutun yhä epämiellyttävämmäksi. Rokonarpeni alkavat loistaa.

Näin erilaisuus on myös jotain sisäistä erilaisuutta: olen itsellenikin erilainen.

 

Erilainen suhtautuminen kumppaniin

Ja sama toki kumppanini kanssa. Hän on todella monella tapaa erilainen kuin minä. Samalaista on vain erilaisuuden vaihtelut: joskus tuollainen ja toisinaan taas toisenlainen.

Haa! Tästähän tuleekin oikea vanhojen sanontojen kavalkadi. Nimittäin nyt mieleeni nousee tämä: mikä alkuun toisessa ihastuttaa, suhteen jatkuessa vihastuttaa. Muokkaan senkin nyt uudeksi ajatteluni mukaan: mikä toisinaan toisessa ihastuttaa, ajoittain todella vihastuttaa.

Otetaan nyt vaikka tuo rauhallinen ja todella harvoin hermostuva kumppani. Eikö olekin ihana piirre? Oikeasti on. Olen kiitollinen tuosta luonteenpiirteestä.

Mutta kyllä se osaa raivostuttaakin. Kuvittelepa että olet tosi tohkeissasi jostain asiasta ja toimitat sitä kumppanillesi. Sen sijaan, että hän ottaisi kierroksia kanssasi hän on vaiti, päättää sen mitä on tekemässä (lukemassa tms.), nostaa rauhallisesti katseensa ja toteaa: ”Ahaa.”

You know.

 

Muuttava erilaisuus

Vuosien kuluessa alkaa helposti ajatella, että nyt jo tuntee toisen. Moni asia onkin ennaltaennustettavaa, mutta yllättävän moni ei muutes ole. No, ei me olla harjoiteltu vasta kuin lähes 40 vuotta. Ehkä vielä joskus….

On nimittäin käynyt niin, että se nuori mies, johon aikanaan rakastuin, oli kovin erilainen kuin tämä 7 lapsenlapsen isoisä, jonka kanssa nykyään elän. Epäilemättä minullekin on tapahtunut paljon.

Olemme varmasti tulleet monella tapaa samankaltaisiksi, mutta uskoisin sen näkyvän lähinnä tapoina. Jos olisimme molemmat naisia ja siinä iässä, että menstruoisimme, voisimme kenties olla samassa rytmissä.

Kumpikin kasvaa omaan suuntansa kehittäen erilaisia puoliaan työn ja vapaa-ajan kautta. Omaan suuntaansa kasvaminen ei tarkoita minulle erilleen kasvamista, vaan omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden hyödyntämistä. Mitä enemmän kumpikin löytää virikkeitä myös yhteisen elämän ulkopuolelta, sitä enemmän on yhteistä jaettavaa.

”Jokainen pari joutuu ennen pitkää kohtaamaan oman ja puolison muuttumisen. Kaksi ihmistä kehittyy harvoin samaa tahtia, joten parisuhde on kahden erilaisen kehityspolun yhteensovittelua. Ehkä kumppani tahtoo lisää läheisyyttä, kun itse kaipaa jo enemmän omaa tilaa.” kertoo pariterapeutti Tuula Pukkala Hyvä terveys lehdessä. 

 

Erilaisuudesta iloitseminen

Vaikka meillä saattaakin olla taipumus ihastua johonkin samankaltaisuuteen toisessa , ajattelen, että erilaisuudessa on suhdetta kannattelevaa voimaa.

Usein puhutaan erilaisuuden hyväksymisestä. Toivoisin, että ennemminkin puhuttaisiin erilaisuudesta iloitsemisesta. Vaikka erilaisuus aiheuttaa paljon ristiriitoja yhteiseloon, se pakottaa meidät kohtaaman uusia ajatuksia, tapoja ja jopa uusia maailmoita.

Arvelenpa, että ilman erilaisuutta olisin ainakin itse näivettynyt jo aikoja sitten. En edes osaa kuvitella kuinka paljon olisi jäänyt kokematta, puhumattakaan siitä, miten paljon olisi jäänyt oppimatta.

Jos parisuhteessa suostuu opettelemaan erilaisuuden kanssa elämistä ja jopa siitä iloitsemista, voisi kuvitella, että se auttaisi hyödyntämään erilaisuutta myös työpaikoilla ja muualla.

Silti erilaisuus myös rassaa, raastaa ja riippii ajoittain. Kuten elämäkin.

Mutta hei, tule Parisuhdehuoltamoon marraskuussa, siellä saat lisää näkökulmia erilaisuudesta ja erillisyydestä.

Avainsanat:
Sari Liljeström

Sari Liljeström

Suureksi ihmeekseni ikävuosimittarini alkaa näyttää jo pian 60 v. Se on paljon enemmän kuin kokemukseni omasta kypsyydestäni ja elämänviisaudestani. Matkalla olen edelleen, enkä mahda koskaan valmiiksi tullakaan. Olen toiminut täällä Parisuhdekeskus Katajassa pian 20 vuotta monenlaisissa vahvistavan parisuhdetyön asiantuntijan tehtävissä. Minun voisi jo luulla tietävän, kuinka parisuhde pidetään timmissä. En kuitenkaan tiedä, sillä me ihmiset olemme niin loputtoman monipuolisia elämänvariaatioita, ettei yhtä totuutta voi olla.