Endometrioosi, parisuhteen kolmas osapuoli

PariAsiaa

Luulin vielä kaksi vuotta sitten, ettei kukaan järkevä ihminen koskaan ottaisi minua tyttöystäväkseen. Olin juuri saanut diagnoosin selittämään vuosia kestäneitä menkkakipuja ja muita outoja oireita. Diagnoosini on N80.9, määrittämätön endometrioosi. Se diagnoosi tarkoittaa minun kohdallani sitä, että olen useita päiviä kuukaudesta niin kipeä, että olen sänkypotilaana täysin muiden ihmisten passattavana joko kotona tai sairaalassa. Se tarkoittaa sitä, että seksi ei usein tule kuuloonkaan. Se tarkoittaa sitä, että munasarjani ovat niin huonossa kunnossa, ettei niillä välttämättä saateta lasta tähän maailmaan.  Se tarkoittaa sitä, että minun puolisoni joutuu tottua sellaiseen arkeen, joka on hyvin kaukana helposta.

 

Nyt kaksi vuotta myöhemmin olenkin omaksi yllätyksekseni asunut vuoden yhdessä unelmieni miehen kanssa. Puoli vuotta sitten hän jopa kosi minua, niin paljon hän rakastaa minua ja rikkinäistä kehoani. Suhteemme alkoi elokuussa 2018 mistäpä muualtakaan kuin Tinderistä, jonka latasin puhelimeeni pari viikkoa ennen 18-vuotissyntymäpäivääni. Otin pienen varaslähdön. Onneksi otin, muuten emme olisi ehkä milloinkaan kohdanneet.

 

Räjäytin endometrioosipommin parin päivän taukoamattoman chattailemisen jälkeen. Jännitti hirveästi, mutta en halunnut antaa itseni ihastua yhtään enempää, jos sairauteni olisikin ollut hänelle dealbreaker. Olisi varmaan ollutkin, jos hän olisi siinä kohtaa nähnyt kuvia itsestään soittamassa huutavalle tyttöystävälleen ambulanssia tai skippaamassa omia menojaan toistuvasti kipeän kihlattunsa vuoksi. Onneksi ei nähnyt, muuten hänen kynäilemänsä tsemppaava ja hyväksyvä vastaanottonsa olisi saattanut muuttaa muotoaan.

 

Nyt minä, puolisoni ja minun endometrioosini olemme liki kaksi vuotta katsoneet maailmaa yhdessä. Endometrioosia ei kutsuttu mukaan, mutta se vaikuttaa meidän mielipiteistämme piittaamatta ihan kaikkeen. Suhteessamme ei ole osa-aluetta, jolle endometrioosi ei väkisin tunkisi itseään mukaan. Joskus se kylmän viileästi määrää päiväjärjestyksemme sotkuiseen asuntoon tai lähestyviin deadlineihin katsomatta. Toisaalta on vaikea edes kuvitella, millaista elämä olisi ilman endometrioosin sooloilua. Eniten endometrioosi on kokemukseni mukaan vaikuttanut parisuhteessamme seksiin, kommunikaatioon ja tulevaisuuden suunnitteluun.

 

Itse en tiedä, millaista kivuton seksi on. Pelkkä kiihottuminen riittää siihen, että endometrioosi päättää alkaa pistelemään pienillä puukoillaan alavatsaani. Nautinto on kuitenkin onneksi usein kipua suurempaa, ja kipukroonikkona lievää kipua ei aina edes huomaa. En edelleenkään aina kerro kivusta seksin aikana, ellei se ole sietämätöntä. Se on väärin sekä minua että kumppaniani kohtaan. Joskus on kuitenkin pakko viheltää peli poikki ja myöntää, että tänään minun kehoni ei kykene seksiin. Ne ovat niitä kohtia, joissa minun ja mieheni välinen kommunikaatio syvenee. On pakko puhua, jos haluaa, että seksi on molemmille kivaa. Kuvittelen usein olevani taitava piilottamaan todelliset tunteeni seksiin liittyen, mutta puolisoni huomaa kyllä heti, kun minua mietityttää joku. Silloin kurkkuun juuttuneet sanat joutuu pakottamaan ulos, vaikka se nolottaisi ja tuntuisi vaikealta.

 

Seksin lisäksi olemme joutuneet puhumaan muistakin vaikeista asioista. Kun puolisoni vei minut sairaalaan ensimmäistä kertaa, olimme seurustelleet alle kaksi kuukautta. Hän on joutunut taluttamaan minua vessaan, tunnustelemaan kierukkani lankoja sormillaan samalla kun vuodan verta, siivoamaan pissaani lattialta (kyllä, luit oikein) ja soittamaan minulle apua, kun olen menettänyt tajuntani. Olen joutunut näyttämään itsestäni heikompia puolia nopeammin kuin olisin halunnut. Niistä asioista on ollut pakko keskustella ilman kiertoilmaisuja, jotta hän voisi ymmärtää minua ja minä voisin ymmärtää häntä. Lapsettomuuskysymyksen läväytin pöytään toisella tapaamiskerrallamme, koska mieheni opiskelee luokanopettajaksi ja sen perusteella ajattelin, että totta kai hän haluaa lapsia. Halusin olla reilu ja antaa hänelle mahdollisuuden ajatella asiaa. Hänellä olisi oikeus halutessaan kävellä pois sellaisesta suhteesta, jossa biologinen lapsi olisi valtava ihme. Hän ei kuitenkaan miettinyt hetkeäkään. Sanoi vaan, että maailmassa on muutenkin niin paljon lapsia vailla rakastavaa kotia, että voimme hyvin adoptoida, jos biologista lasta ei kuulu. Yleensä adoption tarjoaminen ratkaisuna lapsettomuuden pelkooni lähinnä raivostuttaa, mutta tuossa kohtaa tunsin lämpimän leimahduksen sydämessäni ja tiesin, että vieressäni istuu tuleva aviomieheni.

 

Hiljattain saadut huonot uutiset munasarjojeni toimintakyvystä ovat vain lisänneet ajatuksia perheen perustamisesta. Meistä kumpikaan ei varmaan milloinkaan olisi ajatellut, että suunnittelisimme vauvaa parikymppisinä. Ajattelimme molemmat, että kyllä nyt ainakin korkeakoulututkinto ja vähän työuraa pitäisi olla pohjalla ennen perheen perustamista. Parisuhteemme kolmas osapuoli on tästä vahvasti eri mieltä ja on saanut meidät tekemään valintoja, joita emme muuten olisi ehkä edes harkinneet. Joskus se tuntuu tosi epäreilulta. Huoleton opiskelijabileiden värittämä elämä tuntuu välillä mahdollisuudelta, jota meidän parisuhteellemme ei edes tarjottu. Se tuntuu joskus epäreilulta, mutta ei kuitenkaan koskaan siltä, että olisin asian kanssa ihan yksin. Onhan minulla maailman upein mies, jonka kanssa saan riidellä siitä, mitä laitettaisiin pyörimään Netflixistä kun ei endometrioosin takia voitukaan lähteä treffeille leffateatteriin.

 

Teksti: Charlotta Piri

Avainsanat: