Edes kerran kuukaudessa

Kategoria: Blogi Kirjoittaja: Hanna Lehtonen

Meidän perheen muksut täyttävät pian jo 7 ja 10 vuotta eli ruuhkavuosien hurjimmat vuodet taitavat olla jo takanapäin. Muistan jo raskausaikana lukeneeni artikkeleita, joissa vanhempia kehotetaan viettämään myös yhteistä, parisuhdeaikaa. Nyrkkisääntö taisi olla, että edes kerran kuukaudessa olisi hyvä olla sitä yhteistä aikaa. Leffailta, ravintolaan syömään, pieni kävelylenkki tai sitten vain ihan yhdessä oloa, toisen sylissä kuulumisia vaihtaen. Ehkä joskus joku yönylireissukin yhdessä.

Meidän tapauksessa tuo ohje unohtui useaksi vuodeksi. Sitä ei suoraan sanottuna muistettu ollenkaan. Ajateltiin, että tässähän sitä nyt ollaan ja eletään yhdessä! Jos edes pari kertaa vuodessa päästään kahdestaan jonnekin, niin kyllä se riittää. Ei kai sitä parisuhdeaikaa nyt niin kamalasti edes tarvita. Ja hei, kenellä ruuhkavuosilaisella on oikeasti niitä lapsenvahtipalveluita niin paljon, että tuota puhuttua parisuhdeaikaa pääsee sitten kerran kuukaudessa viettämään?!

Aika tuttua ajattelua, luulen.

Kun kuopuksemme oli noin 4-vuotias, niin havahduimme tähän ohjeeseen. Voisiko se sittenkin pitää paikkaansa? Voisimmeko myös yksilöinä paremmin, jos liittomme voi paremmin? Voisiko yhteinen aika antaa voimaannuttavia eväitä arkeen? Huomasimme tämän, kun olimme muutaman kerran viettäneet yhteistä aikaa lyhyelle aikaväliä.

Huomasimme, että arki on todellakin helpompaa, kun kumppanin näkee ja kuulee eri silmin. Toisen vanhemman huomioi paremmin, kun on rauhassa kuunnellut hänen tunteita ja kuulumisia. Siitä lähtien yhteistä aikaa on pyritty järjestämään. Kerran kuukaudessa.

Tiedän minä myös sen, että joskus tätä aikaa on vaikea järjestää. Joskus jopa mahdotonta. Ihan totta, on sitä. Ei niitä lapsenvahtipalveluita ollut meilläkään paljon tarjolla. Me ei tosin osattu tai ymmärretty aikaisemmin niitä paljon etsiäkään. Ei kehdannut, iljennyt tai jaksanut alkaa erikseen järjestää aikaa. Se tuntui liian vaikealle ja työläälle.

Luojan kiitos noita hetkiä oli kuitenkin joskus. Lapset laitettiin nukkumaan ja sytytettiin kynttilä juustojen ja hedelmien vierelle. Ei siinä paljon muuta tarvittu. Joskus käytiin yhdessä hiihtämässä ja pari kertaa muistan pelkän kahdenkeskisen kauppareissunkin piristäneen hurjasti! Voi sitä ruuhkavuosien ja parisuhteen kulta-aikaa!

Nykyään yhteistä aikaa vaalitaan enemmän. Lomiakin on jo pidetty, kiitos isovanhempien. Minulle suurin syy tähän on se, että uskallan pyytää toisilta ihmisiltä apua ja tukea. Luotan siihen, että kyllä aikuiset ihmiset osaavat kieltäytyä, jos he eivät ehdi tai jaksa.

Kun katson taaksepäin ja muistelen ympärillä olleita muita pariskuntia, niin noin puolet ovat eronneet. Tai karanneet.

Tunnistan yhden piirteen näistä liitoista, jotka vielä porskuttavat yhdessä, ruuhkavuosien jälkeenkin. Yhteinen aika. Edes se pieni kahvihetki ja toisen kohtaaminen.

Ne pariskunnat, jotka eivät koskaan tehneet mitään yhdessä ovat jo eronneet.

Jos aikaa löytyy aina ystäville ja omille menoille, mutta ei koskaan parisuhteelle, niin meneekö jossain vikaan?

Niin, ihmiset, tilanteet ja elämät ovat niin erilaisia. Tilastodatani on hurjan karu, mutta silti todellinen.

Avainsanat:
Hanna Lehtonen

Hanna Lehtonen

Kirjoittaja on tukeavanhemmille.fi -sivuston perustaja, päätoimittaja ja bloggari sekä äiti, vaimo ja Väsynyt äiti – apua uupumukseen ja unettomuuteen (2016) kirjan kirjoittaja

Aiheeseen liittyvät artikkelit