Äiti ja isi pussaa

Blogi

Hyvin suunniteltu kesälomamatka hidastui, kun huomasimme olevamme eksyksissä. Lapset riitelivät tuskaisen kuuman perheauton takapenkillä. Seutu oli vierasta eikä automme varusteisiin kuulunut navigaattoria saati ilmastointia. Kartanlukijan tehtävä pitkällä matkalla ei ollut helppo ja sanaharkkaa syntyi useassa risteyksessä. Päätä särki ja riiteleminen harmitti. Kysyin itseltäni: Näinkö teemme matkaa parisuhdekurssille?

Olimme lähteneet liikkeelle naapureiden kannustamina. Edellisenä kesänä saimme seurata ihmeellistä muutosta, joka tapahtui pensasaidan takana. Aiemmin toisiaan nokitteleva ja ahkerasti kinasteleva pariskunta saapui viikon parisuhdekurssilta kuin vastarakastuneet. He kertoivat oivaltaneensa oman vuorovaikutuksensa ja tunnetaitojensa puutteellisuuden ja halusivat nyt rakentaa sopuisampaa ja avoimempaa perhe-elämää. Kadehtien seurasimme heidän muutostaan. Luulimme vaikutuksen kestävän vain lomaviikkojen ajan mutta ihmeeksemme se osoittautui kuitenkin pysyvämmäksi. Eräänä päivänä heidän tyttärensä kertoi kavereilleen onnellisena: ”Meidän äiti ja isä pussaa ja rakastaa joka päivä. Rakastaako teidän?”

Naapurin tytön sydämentäyteinen riemu kosketti minua. Tunnistin oman väsymykseni ja puhumattomuuteni, elämäntilanne työttömyyden ja sairastelemisten keskellä toi paineita myös parisuhteeseen. Tämän kaiken keskellä minulla oli kaipaus ja unelma siitä, että lapsemme saisivat nähdä meidät onnellisina ja rakastavina, sitoutuneina ja läheisinä. Kaipasin sitä hehkua ja värinää mitä olimme kokeneet nuorena parina. Niinpä eräänä iltana rohkaistuin puhumaan puolisolleni parisuhdekurssille lähtemisestä ja yllätyksekseni hän oli suunnitelmaan heti valmis.

Leirimatkamme kulki isovanhempien kodin ohi ja pysähtyessämme heidän pihassaan kerroimme innostuneina tulevan viikon ohjelmastamme. Emme arvanneet millaisen järkytyksen heille aiheutimmekaan. Vaari katsoi lapsenlapsiaan huolestuneena ja meille vanhemmille hän vakuutti vihaisena: ”Tästä ei sitten sukulaisille puhuta”

Isoisän lausahdus oli vahvasti mielessä, kun ohikulkijoiden neuvojen perusteella lopulta kaarsimme harhareittien jälkeen leirikeskuksen pihaan. Sydämellinen vastaanotto ja muiden parien mutkattomuus karkotti nopeasti ennakkoluulomme ja epäilyksemme. Lapset liittyivät nopeasti leikkikentän hulinaan ja me aikuiset aloitimme vuorovaikutustaitojen opiskelun. Oli vaikuttavaa ja koskettavaa kuulla parien etsivän kadoksissa ollutta kipinää. Päivien aikana pohdimme sitoutumista, opettelimme tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitamme sekä teimme läheisyysharjoituksia. Olimme kuin löytöretkellä! Sen huomasivat myös lapsemme, jotka eräänä iltana hihittelivät peittonsa alla ääneen: ”Näitkö miten äiti ja isi opettelivat tänään pussaamista”

Tällainen parisuhdekurssikokemus tapahtui meidän perheessämme tasan 25 vuotta sitten. Emme totelleet isoisän ohjetta vaikenemisesta, vaan tämän ensimmäisen kurssin jälkeen olemme kertoneet niin sopivissa kuin sopimattomissakin tilanteissa siitä vahvasta kokemuksesta ja mahdollisuudesta, jonka parisuhteen hoitaminen voi antaa koko perheelle. Hyvinvoiva parisuhde antaa hyviä eväitä niin lapsille kuin aikuisille. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvää parisuhdetta ja opetella tai vahvistaa läheisyyden työkaluja. Parisuhteen hoitaminen on ennaltaehkäisevää ja hyvinvointia vahvistavaa työtä.

Vuosia sitten parisuhdekursseille lähdettiin usein vielä sukulaisilta salaa. Tänä päivänä kurssi on usein häälahja tai sukupolvelta toiselle kulkeva perinne. Lähiaikoina on myös meidän vuoromme kannustaa omat lapsemme kumppaneineen parisuhteen rikastuttamiskurssille. Ehkä hekin voivat iltanuotiolla nyt harjoittaa pussaustaitojaan!

Avainsanat:

Liisa Välilä

Olen Liisa, 53-vuotias kaupunkilainen maalainen, villasukkia neulova voimavarakeskeinen psykoterapeutti, pappi ja Katajan toiminnanjohtaja. Elämäntyötä perheiden ja parien sekä ilojen ja surujen kanssa olen saanut tehdä jo yli 30 vuoden ajan. Minua kiehtovat ihmisten voimavarat, usko, toivo ja rakkaus. Innostun kaikenikäisistä ihmisistä, elämäntarinoista ja unelmista. Juhlahetkiä ovat isolla joukolla vietetyt ateriat. Erityisen upeita ovat ne päivät, jolloin saan ruokapöydän ääreen oman perheeni, puolisoni Juhan sekä jo omiin koteihinsa muuttaneet omat lapset. Bloggauksissani pohdin kokemaani, näkemääni ja kuulemaani.