Tunteet vie, ellei niitä tunnista ja tiedosta

Kategoria: Blogi

Sohvalleni terapiaan tulee kaksi diplomi-insinööriä, toinen esimiesasemassa työpaikallaan, toinen professori. Kun alan kysellä heidän tunteistaan, he vastaavat minulle, ”Me emme pidä tunteita tärkeänä, haluamme tehdä järkipäätöksiä ja loogisesti ratkaista parisuhteemme pulmat.”

Kerron heille, että itseasiassa tunne on ainoa asia, joka kertoo meille totuuden meistä.

He epäilevät väitettäni äänekkäästi.

Tunnekysymykset ja vaikeudet tunteiden tiedostamiseen ovat hämmästyttävän usein läsnä, kun parit yrittävät saada suhdettaan sujuvammaksi ja elämäänsä onnellisemmaksi. Suurimmaksi osaksi ulkomaalaiset asiakkaani näyttävät pitävän tunteitaan itsestään selvänä, mutta monille suomalaisille, erityisesti miehille, tunteiden kiinni saaminen ja ymmärtäminen näyttävät olevan vaikeaa tai jopa turhaa.

Tämä haasteellisuus ei toki kerro suomalaisesta miehestä eikä Suomesta niinkään, vaan tunnekulttuuristamme, jossa ”turha tunteilu” on kautta historian ollut heikkouden osoittamista. On ollut pakko jaksaa, tehdä ja selviytyä. Suomalaisesta Sisusta tehdään jopa tohtorinväitöskirjoja! ”Tuntu miltä tuntu” tai ”Vaikka nahka torvelle menis” suomalainen ei valita, eikä mies itke, ovat kirjallisuudestakin löytyviä vanhoja uskomuksiamme, jotka vieläkin jossain määrin sanelevat suhtautumistamme tunteisiin.

Ihminen on kuin jäävuori. Hänestä on muille näkyvissä vain pieni osa – ulkonäkö ja pukeutuminen, liikkeet, eleet, ilmeet, tempo ja käyttäytyminen. Näitä havainnoimme ja teemme päätelmiä ja tulkintoja toisesta ihmisestä. Uskomme tulkintaamme ja luulemme tietävämme toisesta lähes kaiken, jotkut ovat jopa ”erinomaisia ihmistuntijoita” ja tuntevat henkilön, pelkän hänen havainnoimisen perusteella.

”Pinnan alla” toisilta piilossa, ovat ajatuksemme, tunteemme ja tarpeemme. Siellä ovat arvomme ja uskomuksemme, kulttuurimme ja tapamme. Siellä on koko eletty elämämme iloineen ja suruineen. ”Pohjaa lähellä” hyvin, hyvin syvällä näkymättömissä, usein jopa itsellemme, ovat eletyn elämän kokemukset, kivut ja traumat, aina syntymästämme saakka.

Tunteet eivät tule meihin tuulen mukana kuusen latvasta, vaan ne syntyvät sisällämme kaiken sen keskellä, mikä itse kukin meistä on nykyisin, sillä historialla, kuin jokaisella on.

”Historia kirjoittaa tulevaisuutemme, ellemme sitä tiedosta ja kirjoita itse tulevaisuutta.”, sanotaan. Tieteen keinoin olemme saaneet tietä, että tunteet syntyvät meidän aivoissamme, ei-tahdonalaisella puolella, missä ovat myös meidän ruuansulatus-, verenkierto- ja hengityskeskukset. Niiden syntyyn me emme juurikaan voi vaikuttaa.

Ja ne vievät meitä kuin pässiä narussa, sitä enemmän, mitä enemmän niiden vaikutusta vähättelemme.

Jos meidän historiassamme on tapahtunut vaikeita ylilyöntejä tai ylikävelemisiä, ne vaikuttavat nykyisyyteen niin kauan, kunnes asiat on käsitelty.

Mitä arvokkaampi asia on, sen voimakkaampia tunteita siihen nähden koemme.

On, esimerkiksi, lähes mahdotonta suuttua sellaisesta, jolla ei ole mitään merkitystä meille. Samoin on lamaavaa ja surullisen murheellista, kun rakkain viereltämme menehtyy. En voi valita pelkoa, vaan säikähdys tapahtuu sekunnin murto-osassa. Ja ilon sekainen hullu riemu valtaa koko olemuksen, kun jotain, jota on kauan toivonut, toteutuu.

En pidä sanonnasta ”negatiiviset tunteet”. Mielestäni jokaisella tunteella on sanoma kokijalleen.

Vihastuminen auttaa puolustautumaan, vetämään rajaa minun suojaksi. Pelko antaa pakenemiseen voimaa. Suru tekee hitaaksi, etten loukkaa itseäni, huomaamatta. Ilo antaa energiaa ja parantaa monta mustelmaa sielussa.

On tärkeää kuunnella tunteen sanomaa. Kysyä itseltään peilin edessä, mikä viesti tällä tunteella on minulle minusta. Kuunnella ja hyväksyä. Tiedostaa ja tunnistaa, ja tunnustaa. Ja kun tulee tietoiseksi, tulee vastuulliseksi toimia.

Kun tunnistan syyn, vaikkapa tallatun tarpeeni tai syvän yksinäisyyden tuman surun, voin kertoa siitä puolisolleni, jakaa ystävälleni, ja auttaa heitä ymmärtämän minua paremmin. Annan lahjana heille mahdollisuuden lohduttaa minua sanoillaan ja hoitaa minua läsnäolollaan.

Erilaiset asiat nostattavat tunteita pintaan, mutta tunne itsessään kertoo vain kokijastaan, ei siitä mitä tapahtui tai jäi tapahtumatta.

Tunne on kokijalleen totta. Tunne on tunne, ei oikein eikä väärin.

Kun tunne otetaan vakavasti, jää ihmiselle kokemus, että hänet otettiin vakavasti. Hän tuli kuulluksi.

Avainsanat:
Helka Silventoinen

Helka Silventoinen

Olen Aasiassa kasvanut ”Matkalaukkulapsi”. Tullessani 19 vuotiaana Suomeen, halusin ymmärtää suomalaisuutta, joka tuntui kovin vieraalta. Opiskelin myöhemmin kulttuurituntemusta ja nykyisin olen erityisesti tulkannut suomalaisuutta ulkomaalaisille ja luennoinut kulttuurimme ainutlaatuisuudesta ihmissuhdetyön ammattilaisille.
– Pitkä parisuhde, pitkä parisuhdetyön historia. Erityisalana monikulttuuriset parisuhteet.

Aiheeseen liittyvät artikkelit